Hallitusneuvotteluissa suunnitellaan jättileikkauksia koulutukseen – voisi johtaa yli 100 oppilaitoksen lakkauttamiseen

Jaa

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan hallitusneuvottelijat suunnittelevat valtiovarainministeriön esityksen pohjalta jopa 50 prosentin leikkausta vapaan sivistystyön rahoituksesta. Tällä olisi rajuja seurauksia muun muassa työllisyydelle, jatkuvalle oppimiselle, kansan hyvinvoinnille ja alueelliselle tasa-arvolle. Leikkausten seurauksena moni oppilaitos joutuisi panemaan lapun luukulle, todetaan 14 tahon yhteisessä kannanotossa.

Laajasti työntekijöitä, oppilaitoksia ja koulutuksen järjestäjiä edustava joukko nostaa esiin, miten monitahoisia seurauksia leikkauksilla olisi.  

Leikkaus vaarantaisi työllisyys- ja osaamistavoitteet  

Leikkaus vapaasta sivistystyöstä vaikeuttaisi tulevan hallituksen työllisyystavoitteeseen pääsemistä.  

Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat esimerkiksi kansanopistot, kansalaisopistot, opintokeskukset ja kesäyliopistot. Niissä tarjotaan ammatillista täydennyskoulutusta sekä opetetaan arjessa ja työelämässä tarvittavia perustaitoja, kuten tietotekniikkaa ja vieraita kieliä. Näin edistetään työkykyä ja työllistymisen edellytyksiä. 

Työllisyysvaikutuksista puhuttaessa ei voida sivuuttaa myöskään leikkauksen vaikutusta vapaan sivistystyön työpaikkoihin. Esimerkiksi 70 miljoonan euron leikkaus vastaisi laskennallisesti yli 130 pienimmän oppilaitoksen lopettamista. 

Koulutustason nostolle uusi este 

Toteutuessaan leikkaus heikentäisi myös edellytyksiä nostaa kansan koulutustasoa, sillä moni kesäyliopistokin joutuisi todennäköisesti lopettamaan toimintansa. Samalla korkeakouluopintojen alueellinen saavutettavuus kapenisi rajusti. 

Vapaa sivistystyö on tärkeä matalan kynnyksen väylä kohti yliopisto- ja ammattikorkeakoulututkintoja. Kesäyliopistot järjestävät vuosittain 65 000 opintopisteen edestä korkeakoulutusta, ja kaikkiaan vapaan sivistystyön oppilaitoksissa suoritetaan vuosittain korkeakouluopintoja noin 100 000 opintopisteen edestä.  

Oppilaitosverkoston harveneminen osuisi kipeimmin pieniin paikkakuntiin 

Oppilaitosten lakkauttaminen iskisi erityisesti pieniin kuntiin, joissa harrastus- ja opiskelumahdollisuuksia on jo ennestään vähemmän kuin isoissa kaupungeissa.  

Tämä lisäisi syrjäytymistä ja kiihdyttäisi entisestään alueiden ja eri puolilla Suomea asuvien eriarvoistumista. Kansalaisten sivistykselliset oikeudet eivät enää toteutuisi Suomen perustuslain mukaisella tavalla.  

Ketterästä osaamisen edistämisestä ei ole varaa leikata 

Vapaaseen sivistystyöhön osallistuu vuosittain yli 1,5 miljoonaa suomalaista, ja iso osa opiskelijoista on työttömiä, eläkeläisiä ja opiskelijoita. Kurssimaksujen korotuksilla ei voitaisi paikata leikkausten jättämää aukkoa rahoituksessa.  

Korotukset voisivat jopa estää koulutusta eniten tarvitsevien osallistumisen koulutukseen. Jos rahoituksesta lähtee puolet, pitää kurssimaksut jopa tuplata. Kun elinkustannukset ovat muutoinkin nousseet, monella ei olisi enää varaa osallistua oppilaitosten toimintaan. 

Tärkeää on sekin, että eri puolilla Suomea on jatkossakin ketterään reagointiin kykeneviä oppilaitoksia. Esimerkiksi Venäjän aloittaman hyökkäyssodan seurauksena Suomeen saapuneet ukrainalaiset pääsivät vapaan sivistystyön oppilaitosten ansiosta todella nopeasti ja joustavasti kotoutumista edistävään koulutukseen.   

Turvataan oppimisen edellytykset, ei tuhota niitä 

Toteutuessaan leikkaus iskisi rajusti koko kansan edellytyksiin oppia läpi elämän matalalla kynnyksellä uutta. Vapaan sivistystyön opinnot auttavat tutkitusti ylläpitämään toimintakykyä ja mielenterveyttä sekä ehkäisemään syrjäytymistä ja masentumista. Yhden vapaaseen sivistystyöhön käytetyn euron on arvioitu tuottavan yhteiskunnalle jopa yli viisi euroa. Tuotto syntyy siitä, että sosiaali- ja terveysmenot vähenevät samalla, kun opiskelijan työelämätaidot ja motivaatio itsensä kehittämiseen lisääntyvät. 

Tulevan hallituksen pitää turvata koko vapaan sivistystyön oppilaitosverkon toiminnan edellytykset, ei tuhota niitä. 

Allekirjoittajat ja yhteyshenkilöt medialle

  • Aikuisopettajien liitto AKOL Maarit Rahkola, puheenjohtaja, 040 080 8736
  • Akava Miika Sahamies, johtava asiantuntija, 050 530 5366
  • Bildningsalliansen Henrika Nordin, verksamhetsledare, 044 353 1813
  • Finlands svenska lärarförbund FSL Inger Damlin, ordförande, 040 089 7300
  • Kansalaisopistojen Liitto KOL Jaana Nuottanen, toiminnanjohtaja, 040 741 0641
  • Kansanopistoyhdistys Tytti Pantsar, toiminnanjohtaja, 044 531 8000
  • Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Nina Lahtinen, koulutuspolitiikan johtaja, 050 341 3964
  • Opintokeskukset Anneliina Wevelsiep, puheenjohtaja, 050 5900 180
  • Sivistystyönantajat Jussi-Pekka Rode, elinkeinopoliittinen asiantuntija, 040 168 6836
  • STTK Riina Nousiainen, asiantuntija, 050 310 6056
  • Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK Kirsi Rasinaho, Koulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija, 050 342 8027
  • Suomen kesäyliopistot Tuija Österman, pääsihteeri, 050 302 8970
  • Suomen Kuntaliitto Hanna Tainio, varatoimitusjohtaja, 050 567 1624
  • Vapaa Sivistystyö Björn Wallén, puheenjohtaja, 040 747 8841

Avainsanat

Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.

akava.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

SAK, Akava ja STTK: Aikuiskoulutustuelle ei onnistuttu luomaan korvaavaa mallia11.4.2024 16:34:25 EEST | Tiedote

Palkansaajajärjestöt SAK, Akava ja STTK jättivät eriävän mielipiteen työuran aikaista jatkuvaa oppimista kehittävän työryhmän loppuraporttiin, joka julkaistiin tänään 11. huhtikuuta. Järjestöt eivät kannata opintotukeen tai lainaan perustuvaa mallia aikuiskoulutustuen tilalle. Aikuiskoulutustuen lakkauttamisen ja mahdollisten uusien etuusmallien käyttöönoton väliin on muodostumassa katkos, joka vaarantaa osaavan työvoiman saatavuuden monilla yhteiskunnan kriittisillä aloilla. Järjestöjen tekemiä esityksiä ei ole hyväksytty työryhmän ehdotuksiksi.

Akava: Luottamus talouteen ja työmarkkinoihin pitää palauttaa kehysriiheen mennessä9.4.2024 12:53:05 EEST | Tiedote

Akava korostaa, että maan hallituksen pitää nopeasti pyrkiä purkamaan työmarkkinoiden kriisi ja palauttamaan luottamus, jotta työmarkkinoiden kriisi ei heikennä kasvun edellytyksiä. Tämä edellyttää tietenkin myös työmarkkinaosapuolilta vastaantuloa. Uudet sopeutustoimet voivat kärjistää työmarkkinatilannetta uudelleen. Työeläkkeiden kolmikantaista valmistelua pitää jatkaa kuten hallitusohjelmaan on kirjattu, Akava huomauttaa.

Akava: Työkyky ja työssä jaksaminen on miljardiluokan yhteiskunnallinen kysymys8.4.2024 08:00:04 EEST | Tiedote

Akava vaatii, että maan hallitus panostaa vaikuttaviin toimiin, joilla tuetaan ja ylläpidetään pitkäjänteisesti työikäisten työkykyä. Hallitusohjelmassa on tavoite vähentää puolella työpahoinvoinnin ja -uupumuksen aiheuttamat sairauspoissaolot viiden vuoden aikana, mikä on Akavallekin tärkeä tavoite. Toimet tavoitteen saavuttamiseksi ovat kuitenkin jääneet puuttumaan, ja työkyvyn tukemisen sijaan hallitus pyrkii suitsimaan sairauspoissaoloja ensimmäisen sairauspäivän palkattomuudella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye