Hallitusohjelma antaa mahdollisuudet suitsia laitonta koirakauppaa – toteutus ja aikataulu ratkaisevat vaikutukset

– Koiran hankinnan tulisi aina olla huolellisen harkinnan tulos, mutta verkkokauppa mahdollistaa alkuperältään tuntemattomien koirien ostamisen hetken mielijohteesta. Olemme erittäin tyytyväisiä siitä, että esille nostamamme selvä tarve eläinten verkkokaupan sääntelyn kehittämiselle on sisällytetty hallitusohjelmaan, kommentoi Suomen Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen.
Lehkonen kiittelee myös viime hallituskaudella lakisääteiseksi linjattujen koirien tunnistusmerkinnän ja rekisteröinnin huomioimista hallitusohjelmassa. Kirjauksen muotoilu jää kuitenkin varsin yleiselle tasolle.
– Koirien lakisääteinen tunnistusmerkintä ja omistajarekisteri ovat laajasti kannatettuja keinoja, joiden avulla voidaan eläinten hyvinvoinnin ja turvallisuuden lisäksi parantaa hallitusohjelmassa mainittua eläinten hyvinvointiin liittyvän lainsäädännön valvontaa. Uuden hallituksen tulisikin turvata näiden mahdollisimman ripeä ja laadukas toteutus, korostaa Lehkonen.
Eläinsuojeluasiamiehen virka palautetaan
Hallitusohjelmaan on kirjattu eläinsuojeluasiamiehen viran perustaminen, mitä Kennelliitto on kannattanut. Hallitus aikoo myös edistää eläinten hyvinvoinnin kriteeristöä Pohjoismaiden ja EU:n normeissa ja lainsäädännössä.
Kennelliitto on tuonut esille, että koiraa ei tulisi rinnastaa kuluttajansuojalainsäädännössä esineeseen. Lisäksi seuraeläinten bakteerien vastustuskykyisyyteen antibiooteille tulisi kiinnittää aiempaa enemmän huomiota Euroopan unionin kansainvälisessä seurantaohjelmassa.
Hallitusohjelman mukaan eläinlääkäreille säädetään ilmoitusvelvollisuus perinnöllisten vikojen johdosta lemmikeille tehdyistä toimenpiteistä. (sivu 45)
– Suomen Kennelliiton omavalvonnassa on jo käytäntö, jonka mukaan lyhytkuonoiselle koiralle tehdystä hengitystieoireyhtymän kirurgisesta korjausoperaatiosta voi ilmoittaa Kennelliiton jalostustietojärjestelmään. Ilmoitus tehdään omistajan ja eläinlääkäriaseman yhteistyönä. Tällöin koira siirretään automaattisesti Ei Jalostukseen -rekisteriin, jolloin koiraa ei Kennelliiton sääntöjen mukaan saa käyttää jalostukseen. Lisäksi kasvattajan on pentueen rekisteröinnin yhteydessä ilmoitettava mahdollisesta keisarinleikkauksesta, Lehkonen kertoo.
Rodunomainen harrastaminen mahdollistaa lajityypillisen käyttäytymisen toteuttamisen
Hallitusohjelman mukaan ”viime vaalikaudella eduskunnan käsittelyssä ollutta esitystä laiksi eläinten hyvinvoinnista täydennetään siten, että lain perusteluissa tunnistetaan eläimen itseisarvo ja mahdollistaa eläinten lajityypillisen käyttäytymisen.” (sivu 44)
– Nämä ovat periaatteellisesti merkittäviä kirjauksia. Lausunnossamme esityksessä eläinten hyvinvointilaiksi kuitenkin toivoimme, että eläinten itseisarvo kirjattaisiin myös lakitasolla. Koirien kohdalla on muistettava, että rodunomaiset harrastukset mahdollistavat lajityypillisen käyttäytymisen toteuttamisen. On siis huolehdittava siitä, että eri puolilla Suomea on tasavertaiset mahdollisuudet harrastaa koiran kanssa, Lehkonen painottaa.
Hallitusohjelmassa käsitellään erikseen myös metsästystä. Ohjelman mukaan ”suurpetopolitiikassa lisätään eri toimijoiden välistä vuoropuhelua ja varmistetaan tutkimuksen ja seurannan pysyvä rahoitus.” (sivu 126)
– Kennelliiton tavoitteena on pyrkiä turvaamaan metsästyskoirien käytön edellytykset maastossa. Haluamme yhdessä eri toimijoiden kanssa hakea ratkaisuja sen toteuttamiseen. Kennelliitto on muiden muassa mukana laajassa maa- ja metsätalousministeriön käynnistämässä susikannan hoitosuunnitelmahankkeessa. Uuden hallituksen suurpetopolitiikassa on huolehdittava koiravahinkojen ennaltaehkäisystä, Lehkonen sanoo.
Tulorekisterin tuomat ongelmat on korjattava
Hallitusohjelmassa on huomioitu myös tulorekisterin aiheuttamat hankaluudet yhdistyksille. Vuoden alusta voimaan tullut kansallinen tulorekisteri velvoittaa yhdistykset ilmoittamaan verottajalle vapaaehtoisille maksetut korvaukset viiden päivän sisällä maksusta. Yhdistyksissä tulorekisterin säännökset on koettu hyvin vaativina ja ilmoitettavien maksujen 100 € alarajan poistuminen on aiheuttanut epäselvyyttä.
– Tulorekisteri on valitettava osoitus siitä, miten tärkeää lainsäädännön valmistelussa on kuulla kaikkia olennaisia näkökulmia. Hyvä, että hallitusneuvottelijat ovat ymmärtäneet tulorekisterin aiheuttamat haasteet erityisesti pienille yhdistyksille ja näiden tärkeälle vapaaehtoistoiminnalle. Toivottavasti ongelmat korjataan mahdollisimman pian, Lehkonen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Harri Lehkonen
hallituksen puheenjohtaja, Suomen Kennelliitto ry
harri.lehkonen@kennelliitto.fi
050 329 2188
Liisa Suoninen
viestintäpäällikkö, Suomen Kennelliitto ry
liisa.suoninen@kennelliitto.fi
050 320 3897
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Meillä on noin 146 000 henkilöjäsentä sekä noin 2000 jäsenyhdistystä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry
Turvallinen joulu koiran kanssa näillä vinkeillä22.12.2025 12:39:11 EET | Tiedote
Ihmisten jouluun kuuluu monenlaisia herkkuja, kukkia ja koristeita, jotka voivat olla koiralle vaarallisia. Koirille kuitenkin yhdessäolo on joulunajan juhlapyhinä tärkeintä. Haluamme muistuttaa jokaista koiranomistajaa turvallisesta joulun vietosta koiran kanssa.
Katriina Tiira saa Kennelliiton Vuoden tassunjälki -tunnustuksen5.12.2025 09:37:15 EET | Tiedote
Kennelliitto palkitsee Koiramessuilla lauantaina 6.12. FT Katriina Tiiran koirien hyvinvointia vahvasti tukevan koiratietouden edistämisestä kaikille koiranomistajille.
Agria Eläinvakuutus ja Kennelliitto jakavat lähes 9 000 euroa koirien terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen4.12.2025 13:41:13 EET | Tiedote
Väitöskirjatutkija Minna Simonsson, eläinpatologian apulaisprofessori Pernilla Syrjä ja Suomen Keskiaasiankoirat ry saavat tämänvuotiset Agria Eläinvakuutuksen ja Suomen Kennelliiton stipendit.
Vuoden virkakoirat 2025 ovat tässä – esittelyssä poliisikoira Hero, tullikoira Rico, vankilakoira Aava, sotakoira Ragnar ja rajakoira Peetu27.11.2025 10:03:37 EET | Tiedote
Kennelliitto palkitsee vuosittain Vuoden virkakoirat. Tänä vuonna palkinnon saavat poliisikoira Hero, tullikoira Rico, vankilakoira Aava, sotakoira Ragnar ja rajakoira Peetu. Palkittavat koirat ovat tahoillaan valinneet Poliisi, Tulli, Rikosseuraamuslaitos, Puolustusvoimat ja Rajavartiolaitos.
Koirankasvattajien verotus vaatii edelleen kiireellisiä muutoksia27.11.2025 09:24:22 EET | Tiedote
Suomen Kennelliitto olisi toivonut parempaa lopputulosta Verohallinnon kanssa käymänsä keskustelun osalta ja pyytää Verohallintoa tarkastelemaan koirankasvatuksen verotusohjetta uudelleen niin, että se vastaa sekä lainsäädäntöä että muun vastaavan elinkeino- ja tulonhankkimistoiminnan verotuskäytäntöjä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
