HAM Helsingin taidemuseon kokoama suomalaisen taiteen ja muotoilun näyttely kiertää Japanissa vuosina 2020-2022
23.10.2020 10:02:37 EEST | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote
Japanin ja Suomen ystävyyssuhteet solmittiin yli 100 vuotta sitten. Kulttuurien erilaisuudesta huolimatta molempia maita yhdistävät vahvasti luonnon monimuotoisuuden, funktionaalisen estetiikan ja laadukkaan muotoilun arvostus. Aikojen kuluessa suomalaisten kestosuosikit - muumit, joulupukki ja Marimekko - ovat valloittaneet myös japanilaisten sydämet.
Suomalaisten arjessa näkyy yhä vahvana modernismin aikana luotu perintö. Japanissa kiertävässä näyttelyssä esitellään tätä modernismin historiaa, muotoilua ja taidetta 1930-luvulta 1970-luvulle. Näyttely valottaa suomalaisen designin nousua käsitteeksi ja luo samalla pilkahduksia muotoilijoiden ja taiteilijoiden Helsinkiin, jossa myös Tove Jansson vaikutti julkisilla tilaustöillään ja taiteellaan. Lisäksi oman huomionsa saavat suomalaisen taideteollisuuden menestystarinat New Yorkin maailmannäyttelyssä vuonna 1939 sekä 1950-luvulla Milanon triennaaleissa. Näyttely esittelee japanilaisyleisölle myös suomalaista tekstiiliteollisuutta Marimekon, Finlaysonin ja Tampellan tehtaiden menestystarinoiden muodossa.
Luonto on yhä vahvasti läsnä suomalaisessa elämäntavassa ja arjessa. Näyttely tarkastelee kuinka erilaiset kasvit ja eläimet, eri vuodenajat ja luonnonmuodot ovat toimineet inspiraationa taiteilijoille, valokuvaajille, arkkitehdeille ja muotoilijoille. Heidän kokemuksensa luonnosta tulevat esille niin taiteessa, taideteollisuuden uniikeissa esineissä kuin teollisessa sarjatuotannossakin. Luonnon monimuotoisuus ja orgaanisuus heijastuvat näyttelyn esineistössä ja teoksissa: julisteissa, valokuvissa, lasi- ja keramiikkataiteessa, muoti- ja mainoskuvissa, tekstiileissä, huonekaluissa, astioissa, maalauksissa ja piirroksissa.
Näyttelyyn sisältyy noin 300 taideteosta ja esinettä, lähes 40 suomalaiselta taiteilijalta ja suunnittelijalta. Valokeilaan Alvar Aallon, Ilmari Tapiovaaran, Tapio Wirkkalan, Timo Sarpanevan, Kaj Franckin, Michael Schilkinin ja Birger Kaipiaisen rinnalle on nostettu joukko tärkeitä naissuunnittelijoita kuten Aino Aalto, Dora Jung, Eva Taimi, Eva Anttila, Saara Hopea, Gunnel Nyman, Helena Tynell, Nanny Still, Uhra-Beata Simberg-Ehrström, Rut Bryk, Toini Muona, Kyllikki Salmenhaara ja Marjatta Metsovaara, jotka kaikki ansaitsevat tulla huomioiduksi kansainvälisesti myös nykyaikana.
HAMin kokoelmien lisäksi esineistöä ja teoksia näyttelyyn on lainattu seuraavista kokoelmista: Alvar Aalto -museo / Alvar Aalto -säätiö, Designmuseo, Helsingin kaupunginmuseo, Kokoelma Kakkonen, Moomin Characters Ltd, Suomen valokuvataiteen museo, Vapriikki ja yksityiskokoelmat.
Näyttelyn on kuratoinut HAMin amanuenssi Heli Harni ja asiantuntijana on toiminut FT Harri Kalha.
Finnish Design for Everyday Life - Patterns and Forms Inspired by Nature
Tottori Prefectural Museum, Tottori 10.10.2020 – 15.11.2020
Kitakyushu Municipal Museum of Art, Fukuoka 25.6.2021 – 29.8.2021
The Museum of Ceramic Art, Hyogo 11.9.2021 − 28.11.2021
Bunkamura, Tokyo 7.12.2021 – 30.1.2022
Lehdistökuvat:
www.hamhelsinki.fi/info/medialle (salasana: hammedia).
Yhteyshenkilöt
Heli Harni, Amanuenssi, HAM puh. 040 334 6071, heli.harni@hel.fi
Maija Tanninen-Mattila, Johtaja, HAM, puh. 040 543 9659, maija.tanninen@hel.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
HAM Helsingin taidemuseo
HAM Helsingin taidemuseo pitää huolta helsinkiläisten omasta taidekokoelmasta, johon kuuluu yli 9000 teosta. HAM hoitaa ja kartuttaa taidekokoelmaa, johon kuuluvat myös kaupungin julkiset taideteokset. Tennispalatsiin keskittyvissä kotimaisissa ja kansainvälisissä näyttelyissään HAM tuo esille modernia taidetta ja nykytaidetta. HAM Helsingin taidemuseo
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingfors gör en enkät för att kartlägga invånarnas erfarenheter av våld i nära relationer och tillgången till hjälp21.9.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad vill förbättra identifieringen av våld i nära relationer och tillgången till hjälp i ett tidigt skede. Invånarnas svar används i arbetet med att förebygga våld i nära relationer och i utvecklingen av tjänsterna. Enkäten kan besvaras anonymt av alla Helsingforsbor över 18 år.
Helsinki selvittää kyselyllä asukkaiden kokemuksia lähisuhdeväkivallasta ja avun saannista21.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki haluaa vahvistaa lähisuhdeväkivallan tunnistamista ja varhaista avun saamista. Asukkaiden vastauksia hyödynnetään lähisuhdeväkivallan ehkäisytyössä ja palvelujen kehittämisessä. Kyselyyn voivat vastata nimettömästi kaikki 18 vuotta täyttäneet helsinkiläiset.
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 22.9.202617.9.2026 13:31:22 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksen 22.9.2026 esityslista on julkaistu. Kokouksessa käsitellään muun muassa lausuntoa kaupungin talonrakennushankkeiden ohjelmasta vuosille 2027–2035 sekä katsausta valmisteilla olevaan taiteen perusopetuksen lakiuudistukseen.
Päätöstiedote: nuorisojaoston kokous 15.9.202615.9.2026 17:46:57 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston 15.9.2026 kokouksen päätöstiedote on julkaistu. Nuorisojaosto jätti Pelikan ry avustusasian pöydälle.
Helsinki vahvistaa yhdenvertaisuutta liikuntapaikoillaan turvallisemman tilan periaatteilla15.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin liikuntapalvelut on ottanut käyttöön turvallisemman tilan periaatteet sisäliikuntapaikoillaan ja maauimaloissaan. Periaatteiden tavoitteena on varmistaa, että jokainen asiakas voi tuntea olonsa tervetulleeksi, arvostetuksi ja turvalliseksi liikkuessaan riippumatta esimerkiksi iästä, taustasta, toimintakyvystä, ulkonäöstä tai muista henkilökohtaisista ominaisuuksistaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
