Häme ja Pirkanmaa korostavat pääradan investointien yhteistä merkitystä
15.5.2023 08:31:51 EEST | Pirkanmaan liitto | Tiedote

Pirkanmaan ja Hämeen maakuntaliitot kokosivat joukon maakuntien ja kuntien edustajia yhteiseen, päärataa koskevaan keskustelutilaisuuteen. Hyvähenkisen tilaisuuden tuloksena todettiin, että alueiden välistä yhteistyötä tiivistetään ja tapaamisia jatketaan.
Pääradan kehittämiskokonaisuus on monimutkainen ja hankalasti hahmotettava, mikä osaltaan on saattanut haitata kipeästi tarvittavien investointien etenemistä rahoitukseen ja toteutukseen saakka. Kompleksisessa kokonaisuudessa kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Pahasti ruuhkautuneen pääradan pitkittyneet korjaus- ja kehittämisinvestoinnit uhkaavat haavoittaa sekä Hämeen että Pirkanmaan saavutettavuutta vielä pitkään. Saavutettavuuden tulee parantua kummankin maakunnan osalta, ja sen mahdollistamiseksi tarvitaan pikaisia investointeja Tampereen henkilöratapihaan, Pasila-Riihimäki-välin 2.- ja 3.-vaiheisiin sekä pääradan peruskorjaukseen.
Maan tärkein rataosuus ei voi enää odottaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Toni K. Laine, maakuntajohtaja, Häme,
p. 050 463 7810
Anna-Mari Ahonen, maakuntajohtaja, Pirkanmaa,
p. 050 572 0945
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Pirkanmaan liitto on koko maakunnan laajuinen kuntayhtymä. Toiminta-alueita ovat aluekehitystyö, maankäyttö ja liikenne (alueidenkäyttö), innovaatio- ja tulevaisuustyö, EU-rahoitukseen liittyvät tehtävät sekä kansallinen ja kansainvälinen edunvalvonta. Liiton toiminnassa korostuu verkostomaisuus, jonka avulla viemme yhdessä Pirkanmaata kohti kestävästi elinvoimaista maakuntaa.
www.pirkanmaa.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan liitto
Pirkanmaan kasvu syntyy myös pk-yrityksissä3.9.2026 14:10:36 EEST | Tiedote
Pirkanmaan yhteiset hallitusohjelmatavoitteet kokoavat yhteen asioita, joilla voidaan vahvistaa maakunnan kasvua, kilpailukykyä ja elinvoimaa. Pk-yritysten näkökulmasta on tärkeää, että tulevissa valtakunnallisissa päätöksissä tunnistetaan Pirkanmaan potentiaali ja vahvistetaan niitä edellytyksiä, joiden varaan maakunnan kasvu rakentuu.
Tampereen Komediateatteri on vuoden 2026 Pirkanmaan palkinnon saaja1.9.2026 19:23:27 EEST | Tiedote
Pirkanmaan maakuntahallitus on myöntänyt vuoden 2026 Pirkanmaan palkinnon Tampereen Komediateatterille. Palkinto jaettiin Tampereen Raatihuoneella pidetyllä Pirkan päivän vastaanotolla tiistaina 1. syyskuuta.
Tampere-Pirkkalan lentoasema – logistinen solmukohta27.8.2026 09:05:00 EEST | Tiedote
”Pirkanmaan suunnittelussa yksi keskeinen painopiste on etelän kasvusuunta. Puskiaisten oikaisu ja siihen liittyvä tieverkon kehittäminen ei ole vain liikennepoliittinen kysymys, vaan liittyy myös puolustuslogistiseen huoltovarmuuteen ja sillä on suora vaikutus alueen elinkeinoelämän kasvupotentiaaliin”, toteaa maakuntajohtaja Ruut-Maaria Rissanen Pirkanmaan liitosta.
Pirkanmaasta Suomen luovan talouden ja sisältöteollisuuden kasvumoottori20.8.2026 09:02:52 EEST | Tiedote
Alueellinen luova talous on kansallinen kilpailukykytekijä. Pirkanmaa on yksi Suomen vahvimmista audiovisuaalisen alan, pelialan ja luovan teknologian keskittymistä. Vahvuuden syitä ovat muun muassa luovien alojen pitkä ja vakiintunut koulutustarjonta, monipuolinen kulttuurikenttä, Tampereen vetovoimainen kaupunkikuva sekä kaupunkiseudun strateginen panostus luovan talouden kasvukärkiin.
Pirkanmaa on TKI-toiminnan mahtimaakunta24.6.2026 13:50:31 EEST | Tiedote
Pirkanmaa on yksi Suomen vahvimmista tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan keskittymistä, ja sen painoarvon on näyttävä myös valtion päätöksissä. Tampereen seudulla toimii 15 kansainvälisen yrityksen TKI-yksikköä, jotka tuovat alueelle osaamista, investointeja ja korkeatasoisia työpaikkoja. Pirkanmaan viesti seuraavalle hallituskaudelle on selvä: TKI-rahoitusta, investointikannusteita ja kansallisia kasvuvälineitä on kohdennettava nykyistä vahvemmin niille alueille, joilla syntyy vaikuttavinta tutkimusta, uusia yrityksiä ja vientikelpoisia innovaatioita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

