Hämeen ELY-keskus

Hämeen ELY-keskus tukee vesienhoitohankkeita yli miljoonalla eurolla

Jaa

Hämeen ELY-keskus on myöntänyt yli miljoona euroa avustusta vesien- ja merenhoidon toteutusta ja tulvariskien hallintaa palveleviin hankkeisiin Kanta- ja Päijät-Hämeessä.

Avustusten pääpaino on vesienhoitosuunnitelmien toimeenpanoa edistävissä pintavesien kunnostushankkeissa. Avustuksia myönnettiin ensisijaisesti hyvää huonommassa tilassa olevien vesien tilan parantamiseen. Avustuksilla edistetään myös Vantaanjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman mukaisten toimenpiteiden toteutumista sekä pohjavesien suojelusuunnitelmien laatimista.

Kanta-Hämeessä avustusta myönnettiin 16 hankkeelle yhteensä noin 640 000 euroa ja Päijät-Hämeessä 9 hankkeelle yhteensä noin 406 000 euroa. Hankkeilla vaikutetaan yli 25 järven ja joen tilan paranemiseen ja viiden hyvässä ekologisessa tilassa olevan vesistön tilan säilymiseen. Lisäksi laaditaan pohjavesialueiden suojelusuunnitelma viidelle pohjavesialueelle ja parannetaan Riihimäen keskusta-alueen tulvariskien hallintaan.

Kanta-Hämeessä avustetut hankkeet ja tuen saajat: 

  • Selvitys Pääjärven ja Evon pikkujärvien vesien tilan kehityksestä 30 vuoden aikana (Hämeenlinna), Vanajavesisäätiö sr/Vanajavesikeskus
  • TAUOTON - veden laadun jatkuva seuranta vesienhoidon kehittämiseksi Vanajaveden alueella, Vanajavesisäätiö sr/Vanajavesikeskus
  • Hauhonselän Kirkonkylänlahden niitto ja rantojen kunnostustoimenpiteet (Hämeenlinna), Hauhon Wanha raitti ry
  • Loppijärven tehostettu hoitokalastus (Loppi), Loppijärven Ystävät ry
  • Tammelan Pyhäjärven ja Kuivajärven vesikasvillisuuden niitot (Tammela), Tammelan kunta
  • Pitkäjärven-Lautaportaanjärven niittohanke 2022-2024 (Tammela), Pitkäjärven-Lautaportaanjärven suojeluyhdistys ry
  • Pitkäjärven vedenpinnan suurten vaihteluiden tasaamisen esiselvitys (Tammela), Pitkäjärven-Lautaportaanjärven suojeluyhdistys ry
  • Hyvälammin kemikaalikäsittelyn toteutus (Janakkala), Kesijärven suojeluyhdistys ry
  • Joutjärven valuma-aluekunnostus ja akkukäyttöisen niittokoneen hankinta (Janakkala), Joutjärven suojeluyhdistys ry
  • Virtaa vesienhoitoon- Kankaistenjärven kunnostushanke ja järven tilan seuranta 2022-2023 (Hämeenlinna), Kankaistenjärven suojeluyhdistys ry
  • Myllyojan Vuorentaan laskeutusaltaiden kunnostus 2022 (Hattula), Lehijärven suojeluyhdistys ry
  • Sonnanojan allas (Hattula), Alajärven ja Takajärven suojeluyhdistys ry
  • Vesinäytteet II (Hämeenlinna), Pro Hauhonselkä ry
  • Teuronjärven vesikasvillisuuden niitto 2022 (Hämeenlinna), Teuronjärven suojeluyhdistys ry
  • Marbackan padon kunnostus (Hämeenlinna), Torhon-Lairon-Paloniitun ym järvien järjestely-yhtiö
  • Vantaanjoen putkirumpujen muuttaminen putkisilloiksi (Riihimäki), Riihimäen kaupunki

Päijät-Hämeessä avustetut hankkeet ja tuen saajat: 

  • Kymijärven alusvesipuhdistamon kehittämisen jatkohanke ’Kapula II’ (Lahti), Lahden kaupunki
  • Vesienhoidon tavoitteiden tukeminen Vesijärvellä ja Lahden seudun pienemmillä järvillä 2022-2023, Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö sr
  • Saapalahden ruovikon niitto (Iitti), Lyöttilän yhteisen kalaveden osakaskunta
  • Säynätjärven kunnostushanke (Sysmä), Säynätjärven kunnostusryhmä
  • Koukkujoen suualueen kunnostus (Heinola), Lusin kalastuskunta
  • Äinään Karsillanjärven kunnostus (Asikkala), Iso-Äiniön yhteisten vesialueiden osakaskunta
  • Rauvalanpohjan ruoppaus ja vesienhoitotyöt, (Asikkala), Rauvalanpohjan Vesistönhoitoyhdistys ry
  • Kärkölän pohjavesialueiden suojelusuunnitelman päivittäminen (Kärkölä), Kärkölän kunta

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Hydrobiologi Heini-Marja Hulkko, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 183, etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi

Tiedotus:
Kirsi Elomaa, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 037

Tietoja julkaisijasta

Hämeen ELY-keskus
Hämeen ELY-keskus
Kirkkokatu 12
15140 Lahti

0295 025 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-hame

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus

Runsasluminen talvi nosti vedenkorkeuksia paikoitellen Hämeen alueella poikkeuksellisen korkealle11.5.2022 08:00:00 EEST | Tiedote

Kevään tulvahuiput on osin ohitettu Hämeen alueella. Vesi nousi pelloille, katkaisi joitakin pienempiä teitä ja kevyenliikenteenväyliä, nousi pihoille sekä uhkasi vapaa-ajanasutuksia, sauna- ja varastorakennuksia ja joitakin omakotitaloja. Huhtikuussa onneksi vältyttiin isommilta sateita. Jokien pinnat ovat nyt laskussa, mutta suurimmat järvet jatkavat nousuaan. Vesi on paikoin edelleen korkealla. Viikon lopulle on ennusteen mukaan luvassa sateita.

Työttömien määrä jatkaa laskua2.5.2022 08:08:07 EEST | Tiedote

Kanta- ja Päijät-Hämeen kunnissa oli maaliskuun lopussa 18 670 työtöntä työnhakijaa, joista 1527 kokoaikaisesti lomautettuja. Se on 4883 vähemmän (-21 %) kuin vuosi sitten. Työttömyyden lasku tuli tasaisesti sekä lomautettujen (-2460) että muiden työttömien (-2423) määrän vähenemisestä. Työttömyyden lasku vuositasolla oli hieman alkuvuotta nopeampaa johtuen myös siitä, että vuosi sitten koronasta johtuvat rajoitustoimenpiteet lisäsivät työttömyyttä erityisesti lomautuksina. Helmikuuhun verrattuna työttömien työnhakijoiden määrä alueen TE-toimistossa ja kuntakokeiluissa laski 957:llä johtuen myös sekä lomautettujen että muiden työttömien määrän vähentymisestä. Tiedot ilmenevät Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsauksesta.

Ympäristösopimusten ja luomusitoumusten haku alkaa toukokuussa27.4.2022 08:00:00 EEST | Tiedote

Viljelijöiden päätukihaku avautuu verkkoasiointipalvelu Vipussa 5.5.2022. Uutta ympäristösopimusta voi hakea tänä vuonna maatalousluonnon monimuotoisuuden ja maiseman hoitoon, kosteikon hoitoon sekä alkuperäiskasvien ylläpitoon. Myös uudet luomusitoumukset ovat haettavissa. Sekä ympäristösopimuksia että luomusitoumuksia haetaan paperilomakkeilla. Kosteikon perustamiseen voi hakea ei-tuotannollisen investoinnin tukea. Huhtikuun lopussa päättyville, vuosina 2015, 2016 tai 2017 alkaneille sopimuksille ja sitoumuksille voi hakea jatkovuotta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme