Hämeen ELY-keskus tukee vesistöhankkeita yli miljoonalla eurolla

Avustusten pääpaino on vesienhoitosuunnitelmien toimeenpanoa edistävissä pintavesien kunnostushankkeissa. Avustuksia myönnettiin ensisijaisesti hyvää huonommassa tilassa olevien vesien tilan parantamiseen. Avustuksilla edistetään myös Vantaanjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman mukaisten toimenpiteiden toteutumista sekä pohjavesien suojelusuunnitelmien laatimista.
Kanta-Hämeessä avustusta myönnettiin 11 hankkeelle yhteensä noin 654 000 euroa ja Päijät-Hämeessä viidelle hankkeelle yhteensä noin 582 000 euroa. Hankkeilla vaikutetaan yli 20 järven ja joen tilan paranemiseen ja viiden hyvässä ekologisessa tilassa olevan vesistön tilan säilymiseen. Lisäksi pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat päivitetään kuuden kunnan alueella sekä Riihimäen keskusta-alueella parannetaan tulvariskien hallintaa.
Kanta-Hämeessä avustetut hankkeet ja tuen saajat:
- Vesineuvos I, Vanajavesisäätiö sr
- Sätkin – Hämeen järvien vesikasvillisuuden ominaispiirteet ja muutokset 30 vuoden aikana, Vanajavesisäätiö sr
- Loppijärven tehostettu hoitokalastus (Loppi), Loppijärven Ystävät ry
- Teuronjärven vesikasvillisuuden niitto 2023 (Hämeenlinna), Teuronjärven suojeluyhdistys ry
- Joutjärven tilaa koskevien vesinäytteiden otto ja sähkökäyttöisen kaislaleikkurin hankinta (Janakkala), Joutjärven suojeluyhdistys ry
- Leipijärven kunnostussuunnittelu (Janakkala), Leipijärven suojeluyhdistys ry
- Äimäjärven niitto 2023 (Hämeenlinna), Äimäjärven suojeluyhdistys ry
- Suolijärven Pohjoistenlahden niitto (Hämeenlinna), Pohjoisten-Lakkolan osakaskunta
- Paalijärven ja Vähäjärven kunnostussuunnitelma (Riihimäki), Paalijärven ja Vähäjärven suojeluyhdistys ry
- Hausjärven kunnan pohjavesialueiden suojelusuunnitelma (Hausjärvi), Hausjärven kunta
- Vantaanjoen putkirumpujen muuttaminen putkisilloiksi (Riihimäki), Riihimäen kaupunki
Päijät-Hämeessä avustetut hankkeet ja tuen saajat:
- Vaikuttavuutta vesienhoidon toimenpiteisiin, Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö sr
- Hahmajärven padon kunnostussuunnittelu (Hollola), Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö sr
- Luontopohjaiset ratkaisut asuinalueen hulevesien hallinnan ratkaisuna – Case Sorvanen (Hollola), Hollolan kunta
- Lahden pohjavesialueiden suojelusuunnitelman päivittäminen (Lahti), Lahden kaupunki
- Heinolan, Hartolan, Sysmän ja Iitin pohjavesialueiden suojelusuunnitelman päivittäminen (Heinola), Heinolan kaupunki
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Hydrobiologi Heini-Marja Hulkko, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 183, etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
Tiedotus:
Kirsi Elomaa, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 037
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus
Herajoki viadukt i Riihimäki repareras under sommaren 20235.6.2023 12:10:00 EEST | Tiedote
Arbetet på platsen inleds 12.6.2023 och slutförs under hösten 2023.
Riihimäellä Herajoen risteyssilta korjataan kesän 2023 aikana5.6.2023 12:10:00 EEST | Tiedote
Työt kohteessa alkavat 12.6.2023 ja ne valmistuvat syksyn 2023 aikana.
Reparationsarbetet av Holma underfart genomförs under år 2023 i Lahtis5.6.2023 08:45:00 EEST | Tiedote
Säkerheten på Holma underfart förbättras och livslängden förlängs genom att brons konstruktioner förnyas. Holma underfart går under riksväg 24.
Holman alikulkukäytävän korjaustyöt toteutetaan vuoden 2023 aikana Lahdessa5.6.2023 08:45:00 EEST | Tiedote
Holman alikulkukäytävän turvallisuutta parannetaan ja käyttöikää pidennetään uusimalla sillan rakenteita. Holman alikulkukäytävä alittaa valtatien 24.
Tammelan Pyhäjärven matala vedenkorkeus puhututtaa26.5.2023 14:12:07 EEST | Tiedote
Tammelan Pyhäjärven vedenkorkeus on tänä keväänä herättänyt huolta erityisesti virkistyskäyttäjien näkökulmasta. ELY-keskukseen ja kuntiin on tullut paljon yhteydenottoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme