Pirkanmaan Osuuskauppa

Hämeenkyröläisille nousee toinen S-market Tippavaaraan – ja höysteitä riittää

Jaa

Vuoden kuluttua avattava uusi ohitustie, Hämeenkyrönväylä, muuttaa Hämeenkyrön alueen liikennevirtoja siten, että paikkakunnalle avautuu uusia mahdollisuuksia palvelutarjonnan laajentamiselle. Hämeenkyröläisille rakennetaankin Tippavaaran alueelle uusi S-market ja autoilijoiden palveluita. Tavoitteena on, että asiakkaat pääsevät tekemään ensi vuoden jouluruokaostokset uutuuttaan loistavassa myymälässä.

Uuden marketin myötä hämeenkyröläisten arki helpottuu monin tavoin, muun muassa Ruokatorin ja paistopisteen antimien ansiosta.
Uuden marketin myötä hämeenkyröläisten arki helpottuu monin tavoin, muun muassa Ruokatorin ja paistopisteen antimien ansiosta.

Tippavaaran S-marketiin tulee kattava, edullisen hintatason valikoima, jota terästetään paikallisella omaleimaisuudella.

– Asiakkaat voivat ruokailla tai nauttia kahvit kätevästi kauppareissun yhteydessä. Päivän lämpimät tuotteet ja herkulliset tuoreet salaatit tarjoavat kätevän lounaan työmatkalaisille tai auttavat senioreiden arkea. Heti valmista ruokaa on kätevä napata myös mukaan helpottamaan lapsiperheiden kiireisiä päiviä, iloitsee Pirkanmaan Osuuskaupan ryhmäpäällikkö Sami Hieta-aro.

Pirkanmaan Osuuskauppa panostaa Hämeenkyrössäkin vahvasti lähiruokaan. Osuuskaupan lähiruokalähettilään tavoitteena oli saada tänä vuonna 100 uutta lähiruokatuotetta marketien valikoimiin, ja niitä on jo nyt yli 150.

Lähiruokapanostus on herkullinen vastuullisuusteko, johon asiakkaankin on helppo osallistua, mutta se ei jää Tippavaarassa ainoaksi: Uusi myymälä suunnitellaan täysin hiilineutraaliksi. Kylmälaitteiden jäähdytysaineena on ympäristöystävällisesti hiilidioksidia. S-market hyödyntää myös maalämpöä sekä kylmälaitteiden tuottamaa lauhdelämpöä. Pirkanmaan Osuuskauppa on sitoutunut S-ryhmän tavoitteeseen olla hiilinegatiivinen vuoteen 2025 mennessä.

Uusia mahdollisuuksia asiakkaille ja työtä etsiville

Nykyisen Hämeenkyrön S-marketin ja Kyröskosken Salen kapasiteetti palvella kehittyvän alueen asiakastarpeita ei ole riittävä. Jatkossa alueella palvelee kolme marketyksikköä rinta rinnan, ja Tippavaaran S-market-hankkeen myötä alueelle avautuu myös lukuisia uusia työpaikkoja.

– Asiakkaidemme omistamana yrityksenä tehtävänämme on pitää palvelutarjonta alueen kehityksen kelkassa. Nyt sekä hämeenkyröläisten että ohikulkijoiden arki helpottuu kattavammilla palveluilla, Sami sanoo.

Hämeenkyrön kunta ja asukkaat suhtautuvat Tippavaaran S-marketin tuloon positiivisen odottavin mielin.

– Pirkanmaan Osuuskaupan investointipäätös on kauan odotettu asia Hämeenkyrössä. Tippavaaran alueen vetovoima odotti pitkään tietoa uuden tielinjauksen toteutumisesta. Kun rahoitus varmistui ja Hämeenkyrönväylän rakentaminen käynnistyi, kiinnostus tontteja kohtaan lisääntyi heti. Osuuskaupan kanssa kohdetta on valmisteltu jo pari vuotta, ja kun kunta 2021 osti viereisen tontin se mahdollisti nyt valmistuneen hienon market-suunnitelman syntymisen. Olen varma, että toteutuva investointi tulee lisäämään Hämeenkyrön Tippavaaran vetovoimaa, kertoo Hämeenkyrön kunnanjohtaja Antero Alenius.

Kaivattu ravintola ja kattavat autolijan palvelut

S-marketin lisäksi uuteen kaupparakennukseen tulee liiketila Pirkanmaan Osuuskaupan Hesburgerille drive-in-kaistoineen. Kauan odotettu pikaruokapaikka palvelee niin paikallisia kuin ohikulkumatkalla olevia.

– Välillä tarvitaan helpotusta arkeen ja valmista ruokaa nopeasti mukaan. Myös herkutteluhetkiä pitää olla, ja makeanhimoisille on luvassa myös Arnoldsin donitseja, Sami paljastaa.

S-marketin rakennuksessa on myös varaus kokonaisuuden täydentämiselle muilla palveluilla. Varmaa on, että marketin yhteyteen nousee sähköautojen latauspisteitä sekä uusi ABC-autopesuhalli ja ABC-automaattiasema, josta voi tankata viittä polttonestelaatua.

– Kaikki päivittäispalvelut ovat pian saavutettavissa yhdellä reissulla, Sami hymyilee.

Lisätietoja:

Pirkanmaan Osuuskaupan ryhmäpäällikkö Sami Hieta-aro, sami.hieta-aro@sok.fi, puh. 010 767 0085

Hämeenkyrön kunnanjohtaja Antero Alenius, antero.alenius@hameenkyro.fi, puh. 050 68192

Kuvat

Uuden marketin myötä hämeenkyröläisten arki helpottuu monin tavoin, muun muassa Ruokatorin ja paistopisteen antimien ansiosta.
Uuden marketin myötä hämeenkyröläisten arki helpottuu monin tavoin, muun muassa Ruokatorin ja paistopisteen antimien ansiosta.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan Osuuskauppa
Pirkanmaan Osuuskauppa
PL 130
33101 Tampere

010 7670010http://www.s-kanava.fi/pirkanmaa

Pirkanmaan Osuuskauppa tarkoittaa ruokaa, palveluita ja loistavia asiakaskokemuksia. Meidät omistaa 207 000 asiakasomistajaa. Osuuskauppana tavoitteemme on luoda asiakkaillemme helpompia hetkiä ja lisätä hyvinvointia. Annamme toimintamme hyödyn asiakasomistajille edullisimpina hintoina, palkitsemisena ja vastuullisesti rakennetuilla, laadukkailla palveluilla yli sadassa liikepaikassa ja verkossa 3 000 työntekijän voimin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan Osuuskauppa

Niemenrantalaisten hiilineutraali S-market avataan vuoden kuluttua11.11.2021 08:00:00 EET | Tiedote

Niemenrannan pop-up-Salen seinät nitisevät liitoksistaan väestöennusteesta puhuttaessa: on odotettavissa, että alueen asukasmäärä lähes tuplaantuu nykyisestä vuoteen 2030 mennessä. Alueen kasvuun päästään vastaamaan jo ensi vuonna, kun Niemenrannan S-marketin rakennustyöt käynnistetään maaliskuussa. Tavoitteena on, että niemenrantalaiset pääsevät asioimaan uuteen, hiilineutraaliin marketiin loppuvuonna 2022.

Eurolla ruokaostokset ovelle kuusi kertaa päivässä – Tampellan Sale testaa uutta kotiinkuljetuspalvelua5.11.2021 07:00:00 EET | Tiedote

Aamupalapöytään tuore lämmin leipä tai illan leffaherkut kouraan kotoa poistumatta? Tampereen kahdessa Salessa alkoi tällä viikolla kahden uudenlaisen ruoan kotiinkuljetuspalvelun pilotointi. Tampellan Salessa testataan Sale Klubia, jossa lähialueen asukkaat voivat tilata euron päivähinnalla isoja tai pieniä ruokaostoksia kotiovelle kuusi kertaa päivässä. Puutarhakadun Salessa puolestaan kokeillaan alle neljän euron hintaista pikatoimitusta, joka lupaa ostokset asiakkaalle tunnin sisällä.

Tampereen Sokos uudistuu täysin – taikasauvaa näytetään osastoille, ravintoloille ja ruokakaupalle29.10.2021 15:00:00 EEST | Tiedote

Tampereen Sokoksen uudistumisesta on supistu jo hyvän aikaa. Kaikkien tunteman liikepaikan tulevaisuutta on työstetty yhdessä asiakkaiden, sokoslaisten ja muiden sidosryhmien kanssa. Vaikka toiveiden ja tarpeiden mukaisen uuden Sokoksen ensimmäiset merkit alkavat suunnitelmien mukaan näkyä jo tulevana kesänä, monen ison asiakastoiveen toteuttamiselle on vielä sijaa. Muutostyöt aloitetaan käyttötavaraosastoilta sekä ravintoloista. Suunnitteilla on myös ruokakaupan konseptin vaihtuminen Sokos Herkusta Prismaksi.

Keskustorin uusi karaokeravintola Las Palmas tuo helpotuksen kaukokaipuuseen8.10.2021 10:00:00 EEST | Tiedote

Laululinnuille ja muuten vain Tampereen yöelämässä viihtyville on luvassa piristysruiske, kun karaokeravintola Las Palmas avaa ovensa ja tuo Manseen tuulahduksen etelän välitöntä tunnelmaa. Tilat uudelle karaokeravintolalle antaa pitkään Keskustorilla palvellut anniskeluravintola Public Corner. Tiskin takana aurinkovarjoja drinkkeihin pistävät jatkossakin Cornerista ja muista Pirkanmaan Osuuskaupan ravintoloista tutut hyvät tyypit. Lisäksi joukkoon liittyy eräs kokonaan uusi tuttavuus.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme