Osuuskauppa Hämeenmaa

Hämeenmaa käynnistää avotyöntekijöiden palkkauskokeilun

Jaa
Osuuskauppa Hämeenmaa käynnistää syyskuussa kaksivuotisen avotyöntekijöiden palkkauskokeilun, jossa neljä Hämeenmaalla avotyöntekijänä toiminutta työllistyy työsuhteiseen palkkatyöhön osuuskaupan markettoimialalle. Kokeilussa mukana olevista työntekijöistä kolme työskentelee Päijät-Hämeessä ja yksi Kanta-Hämeessä.
Palkkauskokeilussa mukana olevat työntekijät saavat seuraavien kahden vuoden aikana säännöllisen palkkatulon sekä työstä kertyneet lomat palkallisina.
Palkkauskokeilussa mukana olevat työntekijät saavat seuraavien kahden vuoden aikana säännöllisen palkkatulon sekä työstä kertyneet lomat palkallisina.

Monimuotoisuus ja syrjimättömyys ovat koko S-ryhmän vastuullisuustyön kantavia teemoja. Syyskuun alussa Osuuskauppa Hämeenmaalla käynnistyvän avotyöntekijöiden palkkauskokeilun tarkoituksena on edistää monimuotoisuuden toteutumista ja yhdenvertaisuuden lisäämistä koko työyhteisössä.

– Haluamme kantaa oman kortemme kekoon ja olla vastuullinen työnantaja myös tällä saralla. Tarkoituksena on kokeilla nyt tällaista toimintamallia ja kerätä siitä kokemuksia tulevaan, Hämeenmaan henkilöstöjohtaja Sanna Virtainlahti kertoo.

Palkkauskokeilussa mukana olevat työntekijät ovat työyhteisön tasavertaisia jäseniä ja saavat seuraavien kahden vuoden aikana säännöllisen palkkatulon sekä työstä kertyneet lomat palkallisina.

Lahden Ankkurin S-marketiin työllistyneelle Kialle kokeiluun mukaan pääseminen merkitsee paljon.

– Tuntuu hyvältä. On tosi hienoa, että minut otettiin tähän kokeiluun mukaan. Haluan päästä palkkatyöhön, ja on kivaa olla työpaikan täysvaltainen jäsen, Kia kertoo tuntemuksistaan.

Hän odottaa innolla pääsevänsä oppimaan uusia kaupan alan taitoja Ankkurin S-marketiin.

– On kiva opetella uusia juttuja esimerkiksi paisto- ja pullonpalautuspisteen sekä heviosaston muodossa, mainitsee Kia.

Kokeilussa mukana olevat työntekijät työskentelevät valituissa Hämeenmaan markettoimipaikoissa.

– Toimipaikan esimies toimii kokeilun ajan työntekijän lähiesimiehenä ja ohjaa arjen toimintaa. Lisäksi osatyökykyisillä työntekijöillä jatkuu Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän sekä Työvalmennussäätiö Luotsin työhönvalmentajien tuki, Hämeenmaan työhyvinvointiasiantuntija Maarit Pelli sanoo.

Kia on päässyt oman työhönvalmentajansa kanssa kokeilemaan jo muun muassa tukiasioiden hoitamista.

– Olemme hakeneet työhönvalmentajani kanssa osatyökykyisen palkkatukea ja hoitaneet yhdessä Kela-asiointia, esimerkiksi asumistuen tarkastuksen muodossa. Tämä on ollut mielenkiintoista myös, hän kertoo.

Kaksivuotiseen kokeiluun palkattavat työntekijät ovat olleet aiemmin avotyötoiminnan piirissä Hämeenmaalla. Päijät-Hämeessä tuetun työtoiminnan asiakkaat ohjautuvat työhönvalmennukseen hyvinvointiyhtymän vammaispalveluiden päiväaikaisen koordinaation kautta. Kanta-Hämeessä he tulevat vammaispalvelun kautta Työvalmennussäätiö Luotsin toimintaan ja ohjautuvat Luotsin kautta avotöihin. Osuuskauppa Hämeenmaan toimipaikoissa on avotyösuhteessa reilut 30 avotyöntekijää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Palkkauskokeilussa mukana olevat työntekijät saavat seuraavien kahden vuoden aikana säännöllisen palkkatulon sekä työstä kertyneet lomat palkallisina.
Palkkauskokeilussa mukana olevat työntekijät saavat seuraavien kahden vuoden aikana säännöllisen palkkatulon sekä työstä kertyneet lomat palkallisina.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Hämeenmaa
Osuuskauppa Hämeenmaa
Apilakatu 2, PL 41
15610 Lahti

03-8130 11http://www.hameenmaa.fi

Hämeenmaa – 170 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys

Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 170 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye