Hämeenmaa työllistää kesällä yli 200 nuorta – tarvetta arvioidaan jatkuvasti kesäkauden edetessä

Aiempien kesien tavoin alkuperäinen arvio kesätyöntekijöiden määrästä oli noin tuhat.
− Tällä hetkellä näyttää siltä, että voimme työllistää tulevana kesänä arviolta reilut 200 kesätyöntekijää. Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelijoiden osalta seuraamme aktiivisesti tilanteen kehittymistä, ja päätämme heidän palkkauksestaan vasta myöhemmin. Jos päätämme ottaa Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelijoita, voimme tarjota paikan noin 50 nuorelle harjoittelijalle, Hämeenmaan henkilöstöjohtaja Sanna Virtainlahti kertoo.
Hämeenmaassa halutaan toimia vastuullisesti koronaviruskriisissä, ja erityisesti kaikkein nuorimpia koululaisia palkataan vain hyvin harkiten. Myymälöiden arki on tehostetun hygienian ja erikoistoimien vuoksi koko tulevan kesän poikkeuksellista.
Kesätyöntekijöiden tarvetta vähentää jonkin verran myös se, että osa Hämeenmaan vakituisista työntekijöistä on siirtynyt työskentelemään poikkeusaikana markettoimialalle – hotellien ja ravintoloiden suljettua tilapäisesti oviaan sekä töiden vähennyttyä esimerkiksi käyttötavarakaupan palveluksessa.
− Ristiintyöskentely eri toimipaikkojemme välillä on onnistunut poikkeustilanteessa erittäin hienosti. Siirtämällä muiden toimialojemme työntekijöitä väliaikaisesti sinne, missä lisätyövoimaa on kaivattu, olemme onnistuneet välttämään merkittävästi lomautuksia, Virtainlahti sanoo.
Kun hotelli- ja ravintolaliiketoimintaa päästään vähitellen käynnistämään, saattaa kesätyöntekijöille olla tämänhetkistä arviota jopa hieman isompi tarve Hämeenmaan myymälöissä.
− Seuraamme tilanteen kehittymistä koko kesän ajan, mainitsee Sanna Virtainlahti.
Kattava moderni perehdytys
Hämeenmaalla, kuten koko S-ryhmässä, on kiinnitetty viime vuosina runsaasti huomiota perehdytykseen ja työelämätaitojen vahvistamiseen. Kaupparyhmän sisäinen kehitystyö on poikinut sähköisen perehdytystyökalun, Duunipassin, joka on tulevana kesänä jokaisen kesätyöntekijän ulottuvilla.
− Ykköstavoitteemme on tarjota nuorille myönteisiä oppimiskokemuksia. Perehdytämme kesätyöntekijämme ajan hengen mukaisesti virtuaalisessa oppimisympäristössä: Teams-koulutukset koostuvat liveosuudesta ja itseopiskeltavista verkkokoulutuksista, joihin muun muassa Duunipassi kuuluu. Olemme satsanneet perehdyttämiseen myös nimeämällä jokaiseen markettoimipaikkaamme kummiperehdyttäjät, jotka saavat koulutuksen nuoren työntekijän vastaanottamiseen ja onnistuneen perehdytyksen toteuttamiseen, Sanna Virtainlahti kertoo.
Sähköinen ja mobiili tapa itseopiskeluun tukee erinomaisesti työpaikalla tapahtuvaa varsinaista perehdytystä.
Yhteyshenkilöt
Sanna VirtainlahtiHenkilöstöjohtaja
Puh:050 068 0986sanna.virtainlahti@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Hämeenmaa – 177 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 177 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
Sale Artjärvi uudistui moderniksi ja viihtyisäksi – asiointia sujuvoittaa toivottu pikakassa13.11.2025 07:01:00 EET | Tiedote
Kokonaan uudistuneen Sale Artjärven avajaisia juhlitaan torstaina 13. marraskuuta. Uudistuksen yhteydessä myymälä sai modernin ilmeen, uudet kylmälaitteet ja pikakassan.
S-market Järvelän uudistus on valmis – raikas ilme ja laajempi valikoima12.11.2025 13:31:00 EET | Tiedote
Uudistuneen S-market Järvelän avajaisia juhlitaan torstaina 13. marraskuuta. S-market Järvelässä uusittiin kylmälaitteet ja myymälän ulkoasu. Valikoimaa kasvatettiin asiakastoiveiden mukaan, ja myymälään tuli uutuutena asiakkaiden toivoma paistopiste.
Osuuskauppa Hämeenmaa -konserni maksoi 8,9 miljoonaa euroa yhteisöveroja12.11.2025 10:31:00 EET | Tiedote
Hämeenmaa-konserni on Kanta- ja Päijät-Hämeessä merkittävä yhteisöveronmaksaja ja alueensa suurin yksityinen työnantaja. Vuonna 2024 konserni maksoi yhteisöveroja 8,9 miljoonaa euroa ja kiinteistöveroja 2,3 miljoonaa euroa.
Prisma Heinolan rakentaminen käynnistyy tänään5.11.2025 10:20:00 EET | Tiedote
Rakentamistyöt alkavat valmistelutöillä ja työmaan perustamisella.
Nyt se on varmaa: Heinola saa oman Prisman29.10.2025 14:21:00 EET | Tiedote
Korkein hallinto-oikeus ei ota Heinolan Prisman kaavasta haettua valituslupaa käsittelyyn. Uuden Prisman rakentaminen käynnistyy viimeistään vuodenvaihteessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

