Hämeenmaan kesätyöhaku on käynnistynyt!
7.1.2021 10:00:00 EET | Osuuskauppa Hämeenmaa | Tiedote

Kesätyöpaikkoja on tarjolla monipuolisesti Hämeenmaan eri toimialoilla ja toimipaikoissa Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Hämeenmaa on ylpeänä mahdollistanut vuosittain noin tuhat kesätyöpaikkaa nuorille talenteille – tänä vuonna palkattavien määrään vaikuttavat kuitenkin tulevan kevään ja kesän koronatilanne.
– Tällä hetkellä työllistämme marketeissamme paljon omia, muiden toimialojen työntekijöitämme. Koronatilanteesta johtuen kesätyöntekijävalinnat voivat venyä vähän pidemmälle kevääseen, Hämeenmaan henkilöstöjohtaja Sanna Virtainlahti sanoo.
Kesätyöntekijöiltä edellytetään 18 vuoden ikää (hakijan tulee olla täyttänyt 18 vuotta 1.6. mennessä), mutta myös nuoremmille kesätyötä vaille oleville avataan oma haku maaliskuun alussa.
– Tavoitteena on, että noin puolet kaikista kesätyöpaikoistamme olisivat aiempien vuosien tapaan Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelupaikkoja, Sanna Virtainlahti mainitsee.
Alueellisesti Hämeenmaan kesätyöpaikat jakautuvat niin, että noin puolet paikoista sijoittuu Lahden alueelle, neljännes Hämeenlinnan alueelle ja loput Riihimäen, Forssan ja Heinolan alueille sekä muihin Hämeenmaan toimialueen pienempiin kuntiin.
Välitä videolla motivaatiota
Osa sähköisen kesätyöhakulomakkeen täyttäneistä hakijoista saa kutsun videohaastatteluun ja mahdollisesti vielä toimipaikkakohtaiseen haastatteluun.
– Hakijan ei tarvitse olla se kaikista ulospäin suuntautunein, mutta haluamme, että hänen aito kiinnostuksensa ja motivaationsa haettavaa tehtävää kohtaan välittyy meille videolta, Sanna Virtainlahti toivoo.
– Kaikki kesätyöpaikkamme ovat asiakaspalvelutehtäviä, joten tietynlainen reippaus ja halu oppia uutta ovat avainasemassa. Arvostamme myös joustavuutta. Olemme iloisia, kun voimme tarjota monelle jopa ihan ensimmäisen työelämäkokemuksen.
Olemme vahvasti mukana Vastuullinen kesäduuni 2021 -kampanjassa. S-ryhmä on tänäkin vuonna kampanjan pääyhteistyökumppani.
Yhteyshenkilöt
Sanna VirtainlahtiHenkilöstöjohtaja
Puh:050 068 0986sanna.virtainlahti@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Hämeenmaa – 179 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3250 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 179 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
Emotion Tiiriön toiminta päättyy lokakuun lopussa – tutut myyjät löytyvät jatkossa Goodmanin myymälästä6.10.2026 11:32:00 EEST | Tiedote
Prisma Hämeenlinnan yhteydessä toimivan Emotion-myymälän toiminta päättyy 30. lokakuuta. Hämeenlinnassa on kuitenkin myös jatkossa Emotion, sillä kauppakeskus Goodmanin myymälä jatkaa toimintaansa normaalisti. Myös parturi-kampaamo Update muuttaa Tiiriön tiloista Goodmaniin.
Heinolan Prisma-hankkeen ensimmäiset palvelut avautuvat29.9.2026 10:36:00 EEST | Tiedote
Heinolalaiset pääsevät tankkaamaan ja pesettämään autonsa Tähtinimessä jo ennen uuden Prisman avautumista: ABC Automaattiasema ja ABC Carwash -autopesu ovat käytössä 1. lokakuuta alkaen.
’’Olen aivan myyty’’ – tällainen on Heinolan Prismaan tuleva Hesburger25.9.2026 09:03:00 EEST | Tiedote
Heinolan Prisman työmaalla eletään vilkasta vaihetta. Hesburgerin väliseinät ovat pystyssä ja ikkunoita asennetaan. Muualla Prisma-keskuksessa laatoitetaan lattioita ja tehdään talotekniikkatöitä.
Skannaa ostokset puhelimellasi kaikissa Hämeenmaan Prismoissa17.9.2026 09:51:00 EEST | Tiedote
Uusi Kerää ja skannaa -palvelu mahdollistaa tuotteiden skannaamisen omalla puhelimella myymäläkierroksen aikana. Prisma Riihimäellä ja Prisma Launeella kokeilussa ollut palvelu on nyt laajentunut kaikkiin Osuuskauppa Hämeenmaan Prismoihin.
Hämeenmaan päälliköille valtakunnallista tunnustusta S-Päällikköpäivässä7.9.2026 09:20:00 EEST | Tiedote
Kotkassa lauantaina 5.9. järjestetyssä S-ryhmän valtakunnallisessa S-Päällikköpäivässä palkittiin työssään menestyneitä Ässäpäälliköitä. Palkittujen päälliköiden joukossa oli Lahden El Toro -ravintolan ravintolapäällikkö Jenni Torkkel ja Lahden S-market Hennalan marketpäällikkö Pasi Salovaara.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

