Hämeen ELY-keskusHämeen ELY-keskus

Hämeessä selvitetään lettosoiden nykytilaa

Jaa

Uhanalaisten lettosoiden inventointi on alkanut Hämeessä, ja maastokartoitukset jatkuvat lokakuulle saakka. LETOT-hankkeen tavoitteena on tuottaa lettojen esiintymisestä ja tilasta perustietoa, jota voidaan käyttää myös kohteiden turvaamiseksi. Hanke on osa ympäristöministeriön Helmi-elinympäristöohjelmaa.

Letoilla turvetta muodostavat rahkasammalten sijaan ruskosammalet. Kuvassa lettolierosammalta. Kuva: Anna Isotalo
Letoilla turvetta muodostavat rahkasammalten sijaan ruskosammalet. Kuvassa lettolierosammalta. Kuva: Anna Isotalo

Lettosoilla tehdään maastoinventointeja Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Lettoja on Etelä-Suomessa erityisesti pohjavesivaikutteisilla alueilla.

- Letot ovat vaarassa hävitä eteläisestä Suomesta, ja niiden nykytilasta on huonosti ajantasaista tietoa. Inventoinnin tavoitteena on selvittää, missä lettoja on ja miten ne voivat. Hankkeen tuottama ajantasainen luontotieto mahdollistaa lettojen paremman huomioon ottamisen maankäytön suunnittelussa, kertoo ympäristösuunnittelija Anna Isotalo Hämeen ELY-keskuksesta.

Lettojen inventointihanketta koordinoi Suomen ympäristökeskus. Maastotöistä vastaavat ELY-keskukset.

Mahdollisten lettojen sijainteja on keväällä tutkittu toimistotyönä. Maastokaudella kirjallisuustietojen perusteella letoilta vaikuttaneet kohteet tarkistetaan paikan päällä. Jos lettoa löytyy, merkataan sen sijainti maastossa paikkatietomuotoon. Letoista kirjataan maastossa ylös myös muita tietoja kuten lettotyyppi, ympäröivät ojitukset sekä mahdolliset ennallistamistarpeet. Kohteita myös valokuvataan ja niiltä kerätään sammalnäytteitä lajitunnistukseen ja museoitavaksi. 

Etelä-Suomessa letot ovat uhanalaisia

Lettoluontotyypit ovat eteläisessä Suomessa uhanalaisia. Ravinteikkaita lettoja on raivattu pelloiksi tai ojitettu metsiksi runsaasti. Tämän lisäksi pohjavedenotto ja muu ympäröivä maankäyttö voivat vaikuttaa lettoihin. Pohjois-Suomessa lettoja uhkaa lisäksi muun muassa kaivosteollisuus.

- Letot ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden kannalta. On paljon sellaista lajistoa, jota esiintyy vain letoilla. Jos letot häviävät, häviävät samalla elinmahdollisuudet näille lajeille, Isotalo kertoo.

Inventointihanke on osa Helmi-elinympäristöohjelmaa

Lettojen inventointihanke on osa ympäristöministeriön Helmi-elinympäristöohjelmaa. Helmi-ohjelman tavoitteena on vahvistaa Suomen luonnon monimuotoisuutta ja parantaa luonnonympäristöjen tilaa.

Ohjelmassa suojellaan ja ennallistetaan soita, kunnostetaan lintuvesiä ja kosteikkoja, hoidetaan perinnebiotooppeja ja metsäisiä elinympäristöjä sekä kunnostetaan ranta- ja vesiluontoa. Toiminta perustuu maanomistajien vapaaehtoisuuteen. Suojeltavista alueista saa korvauksen ja valtio tukee kunnostus- ja hoitotoimia.

Lue lisää:

Juttu LETOT-hankkeesta Luonnonkirjossa 11.05.2022 (luonnonkirjo.fi) 

Ympäristöministeriön uutinen LETOT-hankkeesta 8.7.2022 (ym.fi)

LETOT-hankkeen verkkosivu (syke.fi)

Lisätietoja Helmi-ohjelmasta (ym.fi)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Hämeen ELY-keskus:
Ympäristösuunnittelija Anna Isotalo, puh. 050 351 0798
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Suomen ympäristökeskus (SYKE):
Vanhempi tutkija Aira Kokko, puh. 0295 251 290
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@syke.fi

Tiedotus:
Miira Jaakonaho, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 176

Kuvat

Letoilla turvetta muodostavat rahkasammalten sijaan ruskosammalet. Kuvassa lettolierosammalta. Kuva: Anna Isotalo
Letoilla turvetta muodostavat rahkasammalten sijaan ruskosammalet. Kuvassa lettolierosammalta. Kuva: Anna Isotalo
Lataa
Villapääluikka on yleinen kasvi letoilla.  Kuva: Anna Isotalo
Villapääluikka on yleinen kasvi letoilla. Kuva: Anna Isotalo
Lataa
Katajaa ei usein näe soilla, mutta letoilla se on tavallinen asukas. Kuva: Anna Isotalo
Katajaa ei usein näe soilla, mutta letoilla se on tavallinen asukas. Kuva: Anna Isotalo
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Hämeen ELY-keskus
Hämeen ELY-keskus
Kirkkokatu 12
15140 Lahti

0295 025 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-hame

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus

Jätekuljetukset olivat viranomaisten tehotarkkailussa Hämeessä30.9.2022 15:04:22 EEST | Tiedote

Hämeen ELY-keskus ja Hämeen poliisilaitos järjestivät yhteisratsian jätekuljetusten valvomiseksi Päijät- ja Kanta-Hämeessä syyskuussa. Tarkastukseen sisältyi kuljetuskaluston asianmukaisuuden, kuljetettavina olleiden jätteiden ja kuljetuksiin liittyvien asiapapereiden tarkastus. Jätekuljetusten valvontaa tehtiin nyt ensimmäistä kertaa ELY-keskuksen ympäristövalvonnan ja poliisin yhteistyönä. Tulosten perusteella yhteistyötä ja tämän kaltaisia valvontaiskuja ja -teemoja tullaan jatkamaan.

Työttömyys väheni sekä vuodentakaiseen että heinäkuuhun verrattuna20.9.2022 08:08:27 EEST | Tiedote

Kanta- ja Päijät-Hämeen kunnissa oli elokuun lopussa 17 271 työtöntä työnhakijaa, joista 764 oli kokoaikaisesti lomautettuna. Tämä on 2914 vähemmän (-14 %) kuin vuosi sitten. Sekä lomautettujen (-882) että muiden työttömien (-2032) määrä väheni. Heinäkuusta elokuuhun työttömien työnhakijoiden määrä TE-toimistossa ja kuntakokeiluissa väheni 2125:llä. Tiedot ilmenevät Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsauksesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme