Hammasröntgenin käytäntö ei aina noudata säädöksiä
13.6.2022 11:03:02 EEST | Säteilyturvakeskus (STUK) | Tiedote
Säteilyturvakeskus (STUK) selvitti vuosina 2021 ja 2022 viranomaisvaatimusten toteutumista terveyskeskuksissa tehtävän panoraamaröntgenkuvantamisen yhteydessä. Selvityksen tuloksista julkaistiin raportti toukokuussa 2022.
Raportissa todetaan, että esimerkiksi panoraamakuvausten laadunvarmistuksessa on huomattavan isoja eroja eri kuvauspaikkojen välillä. Röntgenkuvauksia koskevat säädökset ovat säteilylainsäädännössä. STUK on laatimassa panoraamakuvausta tekeville nykyistä tarkemmat ohjeet, joita noudattamalla lain tavoite toteutuu. Ohjeistus valmistuu syksyllä 2022. STUK myös jatkaa tarkastuksiaan säteilyn käyttöpaikoilla.
STUKin hankki raportin aineiston julkisen puolen panoraamaröntgenkuvantamista tekeville röntgenosastoille ja hammashoitoloille lähettämällään kyselyllä. Sillä selvitettiin vuonna 2018 voimaan tulleen säteilylainsäädännön vaatimusten toteutumista käytännössä. Huomio kiinnitettiin etenkin johtamisjärjestelmään, oikeutusarviointiin ja laadunvarmistukseen. Selvitettiin myös, kuinka hyvin laitteiden käyttäjät tunsivat ohjeistuksen ja noudattivatko he sovittuja toimintatapoja. Valvontakysely lähetettiin sekä kuvauksia suorittaviin että kuvauksiin lähettäviin käyttöpaikkoihin.
Kyselyn lisäksi projektin aikana tarkastettiin myös terveyskeskusten panoraamaröntgenkuvantamistoimintaa paikan päällä. Kävi ilmi, että STUKin tarkastuksissa tekemät havainnot ja kyselyn vastaukset erosivat toisistaan. Käytännössä asiat eivät olleet aina niin hyvällä tolalla kuin mitä kyselyyn oli vastattu. Tämä saattoi johtua joko siitä, että kyselyyn vastannut hallintohenkilökunta ei tiennyt käytännön toteutuksesta tai lainsäädännön vaatimukset eivät olleet vastaajan tiedossa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Toimistopäällikkö Petra Tenkanen-Rautakoski, puh. 09 759 88 603
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Säteilyturvakeskus (STUK)
Internationell utvärdering identifierade styrkor och utvecklingsområden i Finlands kärnsäkerhetsarbete29.4.2026 12:58:15 EEST | Pressmeddelande
Finland deltog i granskningsmötet av den internationella konventionen om kärnsäkerhet som ordnades i Wien i april. Enligt utvärderingen uppfyller Finland konventionens mål.
Kansainvälinen arvio tunnisti Suomen ydinturvallisuustyön vahvuudet ja kehityskohteet29.4.2026 12:58:15 EEST | Tiedote
Suomi osallistui huhtikuussa Wienissä järjestettyyn kansainvälisen ydinturvallisuussopimuksen seurantakokoukseen. Arvioinnin perusteella Suomi täyttää yleissopimuksen tavoitteet.
International assessment identified the strengths and areas for development in Finland's nuclear safety work29.4.2026 12:58:15 EEST | Press release
Finland took part in the review meeting of the Convention on Nuclear Safety in Vienna in April. Based on an assessment, Finland meets the Convention's targets.
Nationellt program mot hudcancer23.4.2026 09:38:59 EEST | Pressmeddelande
Över 14 000 personer drabbas av hudcancer varje år i Finland. De flesta fallen skulle kunna förebyggas genom effektivare solskydd. Det nationella programmet, som genomförs under åren 2026–2030, stärker arbetet för att bekämpa hudcancer. Programmet offentliggjordes i april 2026.
Kansallinen ohjelma torjuu ihosyöpiä23.4.2026 09:38:59 EEST | Tiedote
Ihosyöpään sairastuu Suomessa vuosittain yli 14 000 henkilöä. Suurin osa tapauksista olisi ehkäistävissä tehokkaammalla aurinkosuojautumisella. Vuosina 2026–2030 toteutettava kansallinen ohjelma tehostaa ihosyöpien torjumiseksi tehtävää työtä. Ohjelman sisältö julkaistiin huhtikuussa 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
