Wolfcom

Hampurilaismestarit tänä viikonloppuna Helsingissä

Jaa
Burger Lovers -festivaali kokoaa 14.-16. kesäkuuta Helsinkiin Suomen parhaita ja arvostetuimpia hampurilaisravintoloita ja burgereihin erikoistuneita keittiömestareita. Kampin Narinkkatorilla järjestettävän ruokatapahtuman kipinä syttyi intohimoisten burgerinystävien halusta vahvistaa Suomen hampurilaiskulttuuria ja antaa kaikille mahdollisuus tutustua hampurilaisten monipuolisuuteen ruokavaliosta riippumatta.
”Perinteisten naudanlihaburgerien lisäksi tarjolle tulee esimerkiksi karhua sekä useita kasvisvaihtoehtoja, gluteenittomia burgereita maistelukoossa. Perheen pienimmille on tarjolla myös laadukkaita hodareita”, kertoo Antti Suikkari tapahtuman järjestävästä Burger Lovers Finland -yhteisöstä.
”Perinteisten naudanlihaburgerien lisäksi tarjolle tulee esimerkiksi karhua sekä useita kasvisvaihtoehtoja, gluteenittomia burgereita maistelukoossa. Perheen pienimmille on tarjolla myös laadukkaita hodareita”, kertoo Antti Suikkari tapahtuman järjestävästä Burger Lovers Finland -yhteisöstä.

Suomen ensimmäinen hampurilaisfestivaali tarjoaa yleisölle mahdollisuuden päästä maistelemaan maamme arvostetuimpien hampurilaisravintoloiden annoksia. Festivaalin järjestää Burger Lovers Finland -yhteisön perustaneet aktiivit ja se esittelee 12 hampurilaisiin erikoistunutta ravintolaa tarjoamassa annoksiaan maistelukoossa ja -hintaan.

”Hampurilaisfestivaali on herättänyt ennakkoon paljon kiinnostusta paitsi yleisön, myös esiintyjien parissa. Mestarit ovat hioneet annoksiaan ja uskon, että pääsemme viikonloppuna maistamaan todella hyviä ja yllättäviäkin burgereita. On kiinnostavaa nähdä, minkälaisen vastaanoton uudet kasvis- ja vegaaniburgerit saavat suurelta yleisöltä ja miten eri puolelta Suomea tulevien kokkien näkemykset perinteisestä burgerista eroavat toisistaan”, kertoo Antti Suikkari tapahtuman järjestävästä Burger Lovers Finland -yhteisöstä ja jatkaa: ”Perinteisten naudanlihaburgerien lisäksi tarjolle tulee esimerkiksi karhua sekä useita kasvisvaihtoehtoja ja gluteenittomia burgereita. Perheen pienimmille on tarjolla myös laadukkaita hodareita.”

Burger Lovers -festivaalin järjestävät hampurilaisille pyhitetyn Burger Lovers Finland -yhteisön perustaneet Mikko Väisänen, Juha Oravala ja Antti Suikkari. Facebook-yhteisön lähes 6000 jäsentä jakavat toisilleen aktiivisesti tietoa, innostuksen aiheita, reseptiikkaa ja burgereihin liittyviä näkemyksiä sekä mielipiteitään ja arvioitaan ravintoloissa ja kotona nautituista hampurilaisista.

”Ei tarvitse olla ruokahifistelijä muodostaakseen rakentavan mielipiteen maailman todennäköisesti tunnetuimmasta yksittäisestä annoksesta. Festivaalille ympäri Suomea tulevat ravintolat edustavat kaikki omalla tyylillään maamme huippua ja niiden tarjontaa on helppo vertailla maistelukokoisin annoksin. Koko festivaali on anniskelualuetta, joten alueella pystyy vapaasti liikkumaan myös ruokajuomien kanssa. Tapahtumaan suunniteltua lapsiparkkia emme valitettavasti saa toteutettua, mutta burgereista voi edelleen nauttia koko perheen voimin ilmeisen upeassa kesäkesäkelissä”, täydentää festivaalin järjestäjiin kuuluva hampurilaisharrastaja Juha Oravala ja muistuttaa, että koko tapahtuman kattavasta anniskelualueesta johtuen alaikäiset pääsevät sisään vanhempien seurassa.

Burger Lovers Festival -katuruokatapahtumaan osallistuvat ravintolat

  • Bites (Helsinki)
  • Bowl D1ner (Kuopio)
  • Bun2Bun (Helsinki)
  • Deluxe Burger (Vantaa)
  • Friends & Brgrs (Turku, Vaasa, Pietarsaari, Helsinki, Tampere, Hampuri, Kööpenhamina, Oulu)
  • JJ’s BBQ (Salo)
  • Kusmiku Street Food & Bar (Heinola)
  • Naughty BRGR (Helsinki, Tampere, Turku, Jyväskylä, Espoo)
  • Roslund (Helsinki)
  • RUOK Burger (Ruka)
  • Social Burger Joint (Helsinki, Kerava, Porvoo, Kotka)
  • TreffiPub & Bistro (Helsinki)

Burger Lovers Festival pähkinänkuoressa

Burger Lovers Festival järjestetään Helsingin Kampin Narinkkatorilla 14.-16. kesäkuuta. Tapahtumaan osallistuvat 12 hampurilaisiin erikoistunutta ravintolaa tarjoilevat festivaalivieraille edulliseen maisteluhintaan puolikkaita burgereita sekä pieniä slider-burgereita. Yksittäisten maisteluannosten hinnat ovat 6-10 euroa. Pöytävarausmahdollisuus kolme erilaista burgeria sisältävän maistelumenun nauttimiseksi. Tapahtuman pääyhteistyökumppanit ovat Vaasan ja Coca-Cola. Burger Lover Festivalia tukevat myös burgerkoulun järjestävä Hellmann’s sekä Tabasco ja Tamminen. Suomen ensimmäiseen hampurilaisfestivaaliin odotetaan yli 10 000 kävijää. Tapahtuma-alueelle on ilmainen sisäänpääsy. Alaikäisille pääsy täysi-ikäisten seurassa.

Aukioloajat

  • Perjantai 14.6. kl 15-21
  • Lauantai 15.6. kl 12-21
  • Sunnuntai 16.6 kl 12-18

Median edustajien akkreditointipyynnöt perjantaina 14.6. kello 15.00 järjestettävälle festivaalin esittelylounaalle sähköpostilla osoitteeseen samuel.sorainen@wolfcom.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Antti Suikkari, Burger Lovers Finland, +358 50 347 5015, antti@burgerlovers.fi
Juha Oravala, Burger Lovers Finland, +358 40 848 12 45, juha@burgerlovers.fi


Samuel Sorainen, PR- ja viestintätoimisto Wolfcom Oy, +358 400 579 653, samuel.sorainen@wolfcom.fi


Median edustajien akkreditointipyynnöt perjantaina 14.6. kello 15.00 järjestettävälle festivaalin esittelylounaalle sähköpostilla osoitteeseen samuel.sorainen@wolfcom.fi

Kuvat

”Perinteisten naudanlihaburgerien lisäksi tarjolle tulee esimerkiksi karhua sekä useita kasvisvaihtoehtoja, gluteenittomia burgereita maistelukoossa. Perheen pienimmille on tarjolla myös laadukkaita hodareita”, kertoo Antti Suikkari tapahtuman järjestävästä Burger Lovers Finland -yhteisöstä.
”Perinteisten naudanlihaburgerien lisäksi tarjolle tulee esimerkiksi karhua sekä useita kasvisvaihtoehtoja, gluteenittomia burgereita maistelukoossa. Perheen pienimmille on tarjolla myös laadukkaita hodareita”, kertoo Antti Suikkari tapahtuman järjestävästä Burger Lovers Finland -yhteisöstä.
Lataa
Burgeriharrastaja Antti Suikkarin smash-tyylillä valmistamansa LilBRGR-hampurilainen.
Burgeriharrastaja Antti Suikkarin smash-tyylillä valmistamansa LilBRGR-hampurilainen.
Lataa
Burger Lovers Finland -yhteisön aktiivit Mikko Väisänen ja Antti Suikkari ovat järjestämässä Suomen ensimmäistä hampurilaisfestivaalia Helsingin Kamppiin 14.-16.6.2019. Kuva: Timo Korhonen / Seiska
Burger Lovers Finland -yhteisön aktiivit Mikko Väisänen ja Antti Suikkari ovat järjestämässä Suomen ensimmäistä hampurilaisfestivaalia Helsingin Kamppiin 14.-16.6.2019. Kuva: Timo Korhonen / Seiska
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Wolfcom
Korkeavuorenkatu 1 B 11
00140 Helsinki

+358400579653http://www.wolfcom.fi/

Wolfcom PR Boutique, Helsinki, Finland

Korkeavuorenkatu 1 B 11, 00140 Helsinki

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Wolfcom

Suomen ensimmäinen luomuviski valmis nautittavaksi15.3.2024 13:49:40 EET | Tiedote

The Helsinki Distilling Company julkisti Nilsiässä torstaina Suomen ensimmäisen luomuviskin, joka on taidokas sekoitus perinteistä käsityötaitoa ja moderneja makutrendejä. Tahkon tislaamossa Kuopiossa tislatun ja kypsytetyn Tahko Single Malt ohramallasviskin valmistukseen on käytetty ainoastaan kotimaista luomuohramallasta, pohjavettä ja hiivaa. Sen maussa ovat tasapainossa hedelmäisyys ja tammitynnyrin hehkuva lämpö.

Maailmanympäripurjehdus: Suomalaisvenekunnat Kap Hornin valloituksessa18.2.2024 15:09:55 EET | Tiedote

Ocean Globe Race -maailmanympäripurjehduskilpailu on edennyt jo kolme osuutta, ja laivue kerääntyy paraikaa Uruguayn Punta del Esteen. Tapio Lehtisen kipparoima Galiana WithSecure saapui etapin maaliin kokonaiskilpailun kolmantena. Omassa luokkajohdossaan oleva Spirit of Helsinki on kokonaiskilpailussa viides. Kolmannen etapin kohokohta oli pitkän ja vaativan Etelämeri-jakson päättyminen tarunhohtoisen Kap Hornin kiertoon. Venekunnat tekevät Uruguayssa huoltotoimenpiteitä ja valmistautuvat kilpailun päätösosuudelle, joka starttaa 5. maaliskuuta.

Skandinavian villinnyt Camping-viihderavintola Helsinkiin13.2.2024 12:56:52 EET | Tiedote

Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa kulttimaineeseen noussut viihderavintola Camping avautuu maaliskuussa Helsinkiin. Ratagolfin ympärille noussut ravintolakonsepti rikastuttaa paitsi Helsingin yökerho- ja klubitarjontaa, tarjoaa se päivisin ja viikonloppuisin elämyksellisen ympäristön laajemmalle kohderyhmälle työpalavereista ja ensitreffeistä myös lapsiperheiden ajanviettoon. Iso Roobertinkadulla sijaitsevassa Helsinki Camping -baarissa on kilpatason 13-väyläinen minigolfrata, karaokehuone, monipuolinen baari ja street food -keittiö sekä DJ-vetoinen yökerho tanssilattioineen.

Talvinen Viro tarjoaa koko perheen elämyksiä lomalaisille13.2.2024 09:29:14 EET | Tiedote

Suomalaisten suosituin matkakohde Viro tarjoaa talvilomalaisille paljon tekemistä ja hauskoja elämyksiä. Viron jokaisesta kolkasta löytyy kiinnostavaa puuhaa ja pienen maan suuret seikkailut ovat perheille myös helposti saavutettavissa. Tallinnan matkailutoimiston Silja Hurskainen ja Itä-Virumaan matkailuverkoston Mikko Virta antavat vinkit talvisiin seikkailuihin ja paljastavat omat suosikkikohteensa Tallinnassa ja Itä-Virossa.

Uusi voileipätrendi Suomeen – Vaasan leipoi Sub Sandwichin1.2.2024 13:13:15 EET | Tiedote

Gourmet-tason katuruuan suosio jatkuu vahvana, ja juuri nyt sitä kasvattavat erityisesti ruokaisat voileivät. Hampurilaisten, hodarien ja pizzan vanavedessä kuumaksi ruokatrendiksi noussut sandwich valtaa nyt myös kotikeittiöt, kun Vaasan tuo kauppoihin Vaasan Street Food Sub Sandwichin. Se on ensimmäinen kotimainen tuoreleipä, josta saa loihdittua aidon, ruokaisan sub-herkun kotikeittiössä, omalla tyylillä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye