Hanasaaren ohjelma Almedal-viikolla ja SuomiAreenalla: kulttuuripolitiikasta suomalais-ruotsalaiseen puolustus- ja kriisivalmiusyhteistyöhön

Ohjelma 5.7. alkaa kahdella keskustelulla suomalais-ruotsalaisesta puolustus- ja kriisivalmiusyhteistyöstä. Puolustuskeskusteluun osallistuvat muun muassa Ruotsin eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Pål Jonson, Suomen entinen puolustusministeri Stefan Wallin, tutkimusjohtaja Hanna Ojanen Tampereen yliopistosta sekä tutkija Oscar Jonsson Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulusta.
Puolustusseminaarin jälkeen keskustellaan kriisivalmiudesta ja uudesta suomalais-ruotsalaisesta kriisivalmiusohjelmasta Hanaholmen-aloitteesta. Mukana ovat muun muassa MSB:n ylijohtaja Camilla Asp, Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun kokonaispuolustuksen ja yhteiskunnallisen turvallisuuden keskuksen johtaja Fredrik Bynander, Frivärld-ajatushautomon Senior Fellow Patrik Oksanen sekä Hanasaaren toimitusjohtaja Gunvor Kronman.
Iltapäiväohjelma alkaa englanninkielisellä keskustelulla pohjoismaisesta mallista ja Lähi-idästä, jota seuraa seminaareja ruotsiksi vuokramarkkinoiden vapaasta hinnoittelusta, voittoa tavoittelevista kouluista, suomalais-ruotsalaisesta yhteistyöstä opettajankoulutuksessa sekä blokkipolitiikan tulevaisuudesta Ruotsissa.
”Olemme todella iloisia siitä, että Ruotsin merkittävimmällä poliittisella areenalla voimme esittää näinkin laajan ohjelman, ja että olemme saaneet niin monta nimekkäitä puhujia sekä Suomesta että Ruotsista keskusteluun mukaan. Suomalais-ruotsalainen yhteistyö on mitä ajankohtaisin, ja aiheemme tulevat varmasti herättämään vilkasta keskustelua”, Hanasaaren projektipäällikkö Tiina Räihä sanoo.
Seminaari kulttuuripolitiikasta järjestetään 3.7. klo 15.30 Länsteaternilla kun taas kaikki muut ohjelmat järjestetään 5.7. klo 9 alkaen koulutuslaiva M/S Michael Sarsilla (Holmens kajplats 10).
Lue lisää Hanasaaren ohjelmista tästä: www.hanaholmen.fi/event
Katso ohjelma 5.7. myös oheisesta liitteestä.
Hanasaari SuomiAreenassa
Vuoden SuomiAreena-ohjelmaan Hanasaari on myötävaikuttanut keskustelulla varautumisesta ja kriisivalmiudesta Pohjoismaissa. Mikä on Suomen, Ruotsin ja muiden pohjoismaiden tilanne nyt, kun kansainvälinen turvallisuusjärjestys on järkkynyt. Keskusteluun osallistuvat Erkki Tuomioja, Pohjoismaiden neuvoston presidentti, Linda Modig, Ruotsin valtiopäivien jäsen, Wivi-Ann Wagello-Sjölund, neuvotteleva virkamies, sisäministeriö sekä Axel Hagelstam, johtaja, suunnittelu- ja analyysiosasto, Huoltovarmuuskeskus.
Aika: 13.7. klo 14
Paikka: Kaupungintalon piha, Hallituskatu 12, Pori
Lisätietoja antaa Hanasaaren viestintäjohtaja Håkan Forsgård, hakan.forsgard(at)hanaholmen.fi, puh. 040 767 7373.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Håkan ForsgårdViestintäjohtaja/Kommunikationsdirektör
Puh:+358 40 767 7373hakan.forsgard@hanaholmen.fiKuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Hanasaarenranta 5
02100 ESPOO
+358 40 767 7373http://www.hanaholmen.fi
Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus edistää ja kehittää Suomen ja Ruotsin välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä kaikilla yhteiskunnan alueilla. Toteutamme yhteistyönä erilaisia tapahtumia, kursseja, seminaareja ja projekteja, selvitämme kehittämistarpeita sekä teemme aloitteita maiden välisen yhteistyön kehittämiseksi. Hanasaaren kiinteistön omistaa Suomen valtio ja Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto on sen hallinnollinen päämies.
Hanaholmen är ett kulturcentrum för Sverige och Finland samt ett konferenshotell och mötescentrum i Esbo, strax utanför Helsingfors. Hanaholmen arrangerar högaktuella seminarier och evenemang där viktiga samhälleliga frågor diskuteras och debatteras. Kulturfonden för Sverige och Finland är Hanaholmens huvudman, dvs. har det yttersta ansvaret för Hanaholmens verksamhet.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus
Waves 2025: finns det en annan väg framåt?4.9.2025 09:46:49 EEST | Pressmeddelande
Välkommen att delta i Waves 2025, som ordnas den 11 till 13 september. Våra samhällen genomgår storskaliga förändringar såväl geopolitiskt, ekologiskt, ekonomiskt som digitalt, men modellerna för hur dessa utmaningar skall hanteras anses i viss mån förlegade. Under tre dagar i september ställer ledande internationella experter frågan: finns det en annan väg framåt?
Waves 2025: onko muuta tietä eteenpäin?4.9.2025 09:46:49 EEST | Tiedote
Tervetuloa mukaan Waves 2025 -tapahtumaan 11.–13. syyskuuta. Yhteiskunnissamme tapahtuu mittavia muutoksia niin geopoliittisesti, ekologisesti, taloudellisesti kuin digitaalisestikin, mutta malleja näiden haasteiden käsittelyyn pidetään jossain määrin vanhentuneina. Kolmena päivänä syyskuussa johtavat kansainväliset asiantuntijat pohtivat, onko muuta tietä eteenpäin.
Sveriges och Finlands försvarsministrar deltar i Hanating 20253.9.2025 09:30:40 EEST | Pressmeddelande
Sveriges försvarsminister Pål Jonson och Finlands försvarsminister Antti Häkkänen deltar i Hanaholmens försvars- och säkerhetspolitiska forum Hanating, som ordnas den 30 september 2025.
Suomen ja Ruotsin puolustusministerit osallistuvat Hanakäräjät -foorumiin3.9.2025 09:30:40 EEST | Tiedote
Ruotsin puolustusministeri Pål Jonson ja Suomen puolustusministeri Antti Häkkänen osallistuvat Hanaholmenin puolustus- ja turvallisuuspoliittiseen Hanakäräjät -foorumiin, joka järjestetään 30. syyskuuta 2025.
Esbo stads konstgåva till Hanaholmen avtäcktes i konstparken28.8.2025 14:31:41 EEST | Pressmeddelande
Anne Meskanen-Barmans nya skulptur Fikapaus avtäcktes idag i Hanaholmens konstpark. Verket är Esbo stads gåva med anledning av att Hanaholmen firar 50 år som samarbets- och kulturcentrum för Sverige och Finland. Stadens hälsningsord framfördes av stadsdirektör Kai Mykkänen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme