Hanna van der Steenin Hylätyt on monitasoinen fantasiaseikkailu, jonka kaapuun on puettu osuvaa yhteiskuntakritiikkiä
2.12.2022 14:01:39 EET | Kvaliti Oy | Tiedote

HYLÄTYT ETÄJULKAISUTILAISUUS SU 4.12.2022 KLO 18 >>>
Saaru, Jami ja Madu piileskelevät mökissä loputtomasti jatkuvan talven keskellä. Ainoa valopilkku heidän karussa elämässään on Lumottujen esitykset, joita he katselevat salaa ruoanhakureissuillaan läheisessä gammo-olentojen hallitsemassa vilagossa. Sisarukset eivät muista aikaa ennen huvilaa, eivätkä edes omia vanhempiaan. Kaikki muuttuu, kun salaperäinen kirje sysää heidät etsimään vastauksia kysymyksiinsä.
Hylätyt on ajankohtainen, moderni fantasiaromaani maailmasta, jota hallitsee vallanhimon turmelema ja laittomasti vallan kaapannut hallitsija. Diktaattori orjuuttaa alamaisensa kutomansa valheiden verkon avulla, mutta onneksi on myös niitä, jotka näkevät verkonsilmien läpi.
Kirjailija Hanna van der Steen sai idean Hylättyihin jo vuonna 2014. Käsikirjoitus kehittyi vuosien varrella ja koki muodonmuutoksia aivan viime metreille saakka. Sujuvasti vetävän seikkailutarinan rivien välistä löytyykin toinen taso, joka ammentaa nyky-yhteiskuntamme ongelmista. Onneksi lukijalle annetaan myös toivoa.
Hanna van der Steen on kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulun käynyt, maailmallakin asunut suomalainen kirjailija. Hylättyjä ennen hän on kirjoittanut useita kiitettyjä nuortenkirjoja, mm. Tähtisilmät-sarjan sekä Punapipoinen poika -säeromaanin.
Haastattelupyynnöt, PDF-vedokset ja arvostelukappaleet: info@kvaliti.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna Sinkkonentoimitusjohtaja, kustantajaKvaliti Oy
Puh:+358 40 7328171hanna.sinkkonen@kvaliti.comKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kvaliti on lasten- ja nuortenkirjoihin erikoistunut kustantamo, joka panostaa laadukkaisiin – mutta samalla myös hauskoihin! – kirjoihin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kvaliti Oy
Kahdesti KOURA-palkitun Ville Nummenpään kirjasarja vie lapset vallan ytimeen4.8.2026 11:48:43 EEST | Tiedote
Mitä tapahtuisi, jos aikuiset eivät enää saisi päättää yhteisistä asioista? Ville Nummenpään uusi lastenromaani Otto ottaa ohjat käynnistää Lasten tasavalta -kirjasarjan, jossa Suomen kohtalo on lasten käsissä.
Vakavistakin aiheista kirjoitettu lastenkirja saa viihdyttää ja naurattaa2.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Hyvinkääläinen kirjailija Mia Lääti käsittelee uutuuskirjassaan huumorin avulla vakavia ruoka-aineallergioita lapsen näkökulmasta – aihetta, josta puhutaan paljon, mutta harvoin lapsille ymmärrettävällä tavalla.
Osaatko auttaa ystävää?11.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Ystävänpäivän lähestyessä on hyvä hetki pohtia, osaammeko todella auttaa tosipaikan tullen. Lasten tietokirja Pelasta! – Lasten pelastamistaidot tutuiksi riimitellen opettaa lapsille turvallisuustaitoja ja sitä, miten toimia yllättävissä häiriötilanteissa. Asiat opetellaan loruilla, jotka jäävät helposti mieleen. Vesiturvallisuus on yksi kirjan aiheista paloturvallisuuden ja varautumisen rinnalla – viime kesän huolestuttavat hukkumistilastot muistuttavat konkreettisesti aiheen tärkeydestä. Mieleen jäävät riimit voivat tositilanteessa auttaa lasta toimimaan ja jopa pelastamaan kaverin hädän hetkellä.
Kvalitin kevät 2026 nostaa esiin allergiat, pelastamistaidot ja tekoälyn – lasten kirjoissa uusia, ajankohtaisia aiheita4.11.2025 10:53:04 EET | Tiedote
Yksi Suomen suurimmista lasten- ja nuortenkirjallisuutta julkaisevista kustantamoista, Kvaliti, esittelee kevätkatalogissaan 2026 joukon uutuuksia, jotka tarttuvat lapsille läheisiin mutta kirjallisuudessa harvemmin käsiteltyihin teemoihin. Kausi tarjoaa huumoria, seikkailua ja taitoja arkeen.
Kvaliti lahjoittaa 150 kuvakirjaa Oulu Pridessa – tukea lasten lukemiseen9.8.2025 10:08:39 EEST | Tiedote
Lastenkirjakustantamo Kvaliti lahjoittaa 150 Viltti ja Vanu -kuvakirjaa Oulu Pride -puistojuhlan lasten ja nuorten alueella lauantaina 9.8.2025 klo 13 alkaen. Lahjoituksella halutaan tukea lasten lukuharrastusta. Samalla kustantamo on mukana tekemässä Oulusta lukevinta Euroopan kulttuuripääkaupunkia 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



