Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Happitilanne on huono osassa pohjalaisjärviä

20.4.2022 13:36:44 EEST | Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten | Tiedote

Jaa
Koska pohjalaisjärvien happitilanteen havaittiin maaliskuussa heikentyneen pitkään jatkuneen talven aikana, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus selvitti happitilannetta uudelleen pääsiäisviikolla. Happitilanne oli heikoin pienissä, matalissa ja rehevissä järvissä ja osassa tekojärviä. Tavallisimmin hapenpuute aiheuttaa fosforin liukenemista pohjasedimentistä veteen, mutta pahimmillaan esiintyy hapettomuuden aiheuttamia kalakuolemia. Happiongelmien riskiä lisää se, että tekojärvien ja säännösteltyjen luonnonjärvien pintaa on laskettu, jotta saadaan tilaa lumen sulamisvesille tulvahaittojen pienentämiseksi. Vedenpinnan lasku kuitenkin vähentää järvien happivarantoja.

Pääsiäisviikon vesinäytteiden perusteella tekojärvien happitilanne oli heikoin Närpiönjoen valuma-alueella sijaitsevassa Kivi- ja Levalammessa.  Koska happipitoisuus oli niin alhainen, että kaloja voi kuolla, tekojärven juoksutusta pienennettiin heti happitulosten saamisen jälkeen. Happipitoisuus oli hyvin pieni myös Perhonjoen vesistöalueella Ullavanjärvellä. Kalakuolemista on kuluneen kevään aikana ilmoitettu ELY-keskukselle toistaiseksi vain Kokkolan Ruotsalosta Vähäjärveltä.

Venetjoen ja Patanan tekojärvissä syvänteen pohja oli lähes hapeton, mutta pinnassa tilanne oli parempi. Hapen puute vaivasi myös Perhonjoen keskiosan järviryhmää, mutta alapuolisessa Perhonjoessa happipitoisuus oli suuri. Kyrönjoen vesistöalueella Kyrkösjärven ja Kalajärven tekojärvien happitilanne oli hyvä, vaikka vedenpinnat olivat kevään alimmassa tasossa ja tavanomaista kevättä alempana. Hapekkaat sulamisvedet olivat ilmeisesti sekoittaneet näiden tekojärvien vedet pohjaa myöten. Lapuanjoen vesistöalueella Hirvijärven tekojärvessä happitilanne oli hyvä vain pinnassa, kun syvänteen pohjalla happea oli hyvin vähän. Alajärven ja Jääskänjärven happitilanne pinnassa oli kohentunut maaliskuun näytteenoton jälkeen, mutta Alajärven syvänteen pohjalla oli edelleen hapetonta.

Etelä-Pohjanmaan alueella tekojärvien ja säännösteltyjen järvien happitilanne helpottuu tällä viikolla, kun lämpimän sään seurauksena sulamisvesiä ohjataan alueen järviin.  Myös Keski-Pohjanmaan osalta tekojärvien ja säännösteltyjen järvien tilanne helpottuu todennäköisesti tällä ja ensi viikolla, jolloin järvien vesimäärät alkavat kasvaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta:


Vesitalousasiantuntija Mika Tolonen, puh. 0295 027 949
Johtava vesitalousasiantuntija Jukka Pakkala, puh. 0295 027 893 (tavoitettavissa 21.4. ja alkaen ma 25.4.)
Ryhmäpäällikkö Jyrki Latvala, puh. 0295 027 861

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten



Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

Toiminta on päättynyt 31.12.2025.

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

Verksamheten har upphört den 31.12.2025.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

NTM-centralen i Södra Österbotten har gett kontaktmyndighetens utlåtande om MKB-programmet för Fortum Power and Heat Oy:s Jeppo vindkraftsprojekt (Nykarleby, Österbotten)22.12.2025 12:00:00 EET | Pressmeddelande

NTM-centralen i Södra Österbotten har gett kontaktmyndighetens utlåtande om MKB-programmet om Jeppo vindkraftsprojekt. Jeppo vindkraftsprojekt ligger i Nykarleby stad, cirka tio kilometer sydost om stadens centrum. Projektet består av ett vindkraftsområde med elöverföringsrutt.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen lausunnon Fortum Power and Heat Oy:n Jepuan tuulivoimahankkeen YVA-ohjelmasta (Uusikaarlepyy, Pohjanmaa)22.12.2025 12:00:00 EET | Tiedote

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Jepuan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviontiohjelmasta (YVA-ohjelma). Jepuan tuulivoimahanke sijoittuu Uudenkaarlepyyn kaupungin alueelle, noin 10 km keskustasta kaakkoon. Hanke koostuu tuulivoima-alueesta sekä sähkönsiirtoreitistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye