Harkintaa tarvitaan rajoitusten purkamisessa - meistä jokaisen on tärkeää huolehtia turvaväleistä
Tilaisuuden aiheina olivat hybridistrategian toimintasuunnitelman päivitys ja siihen liittyvä sosiaali- ja terveysministeriön ohjaus kesäkuuta koskien, ravintolavalvonnan ajankohtaiset asiat sekä ajankohtaista ympäristöterveydenhuollon järjestämisen valmistelusta.
Rajoitusten purkamista tehdään harkiten
Sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut hybridistrategian toimintasuunnitelmaan päivityksen. Perustason alueilla korostuu jatkossa perushygienia ja riittävät etäisyydet. Lähikontaktin välttämisvelvoite poistuu eikä yleisötilaisuuksia enää perustason alueilla rajoiteta erikseen. Toiminnanharjoittajien on kuitenkin noudatettava suoraan tartuntatautilaista tulevia velvoitteita.
"Rajoitustoimenpiteitä ei saa purkaa ennenaikaisesti, vaan niitä tulee lieventää harkiten, jotta uusia tartuntaryppäitä ei pääse syntymään ja jokaista kannustetaan riittävien etäisyyksien pitämiseen.", totesi johtaja Ulla Ahonen.
Itä-Suomen aluehallintovirasto kertoi pyytävänsä alueensa sairaanhoitopiirien näkemykset yleisötilaisuuksien rajoitusten purkamisesta ja tekevänsä päätöksensä asiassa viikolla 22.
Itä-Suomen ravintoloissa toiminta pääosin vastuullista
Ravintoloiden rajoituksista päättää valtioneuvosto. Ravitsemusliikkeitä koskevat erilliset tartuntatautilain pykälät, jotka ovat voimassa 30.6.2021 saakka. Koko Itä-Suomessa ravintoloilla on tällä hetkellä samat rajoitukset ja Itä-Suomen alueella asiat ravitsemisliikkeissä onkin hoidettu pääosin hyvin, kertoi ylitarkastaja Ulla Kuosmanen.
- Ravitsemisliikkeet voivat olla auki klo 05–01. Anniskelu on sallittu klo 9–24. Aluehallintoviraston luvalla anniskelun voi aloittaa klo 7 majoituspalvelun aamiaistarjoilun yhteydessä ja sisätiloissa ruokaravintoloissa on käytössä 75 % ja anniskeluravintoloissa 50 % asiakaspaikoista. Lisäksi kaikilla asiakkailla tulee olla istumapaikka pöydän tai sitä vastaavan tason ääressä.
Koronaviruksen leviämisen arviointi vaikeaa
Rajoitusten purkaminen näkyy siinä, että altistuneiden määrä on kasvanut. Rokotukset kuitenkin etenevät hyvin ja tartuntojen jäljitys pysyy hyvin tällä hetkellä perässä, kertoi terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essotesta. On todella hankalaa nyt arvioita riskejä rajoitusten purkamisen kannalta, sillä hyväkin tilanne voi huonontua hyvin nopeasti.
"Vaikka rajoituksia ei olisikaan, on tärkeää varmistaa mahdollisuus väljyyteen sekä hyvään hygieniaan.", korosti Santeri Seppälä.
"Se, mikä ei ole kiellettyä, ei välttämättä ole kuitenkaan toivottavaa. Viisautta nyt tarvitaan, että rajoitetaan vain sitä, mikä on välttämätöntä ja koronatilanteen muuttuessa pystytään myös nopeaan reagointiin.", totesi tapaamisen puheenjohtajana toiminut ylijohtaja Soile Lahti.
Pohjois-Savossa vastaava tapaaminen on 1.6.2021 ja Pohjois-Karjalassa 4.6.2021.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja
johtaja Ulla Ahonen, p. 0295 016 888
ylijohtaja Soile Lahti, p. 0295 016 964
etunimi.sukunimi@avi.fi, Itä-Suomen aluehallintovirasto
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Sormi imeytyi kuljetinlinjan nieluun – yhtiölle ja sen edustajille tuomio työturvallisuusrikoksesta2.12.2025 16:14:48 EET | Tiedote
Pohjois-Savon käräjäoikeus on 2.12.2025 tuominnut Lehtisepät Oy:n työturvallisuusrikoksesta yhteisösakkoon sekä yhtiön toimitusjohtajan ja yhtiön Varkauden painotalon tuotantopäällikön sakkorangaistuksiin. Yhtiössä oli laiminlyöty selvittää tuotannon koneiden käytöstä aiheutuvat vaaratekijät riittävän järjestelmällisesti ja suojata yhtiön Varkauden painotalon kuljettimessa ollut nielu.
Itä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeiseen kokoukseensa – varautumisen yhteistyö jatkuu Lupa- ja valvontavirastossa2.12.2025 13:48:21 EET | Tiedote
Itä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui vuoden neljänteen ja viimeiseen kokoukseensa tiistaina 2.12.2025. Vuoden 2026 alusta alkaen alueellisen valmiustoimikunnan tehtävät siirtyvät Lupa- ja valvontavirastoon.
Regionförvaltningsverket i Södra Finland framförde i sin styrning till välfärdsområdena i sitt område att missbrukar- och mentalvården för barn och unga behöver effektiveras2.12.2025 09:16:28 EET | Pressmeddelande
Vid de styrningsmöten som Regionförvaltningsverket i Södra Finland ordnade hösten 2025 presenterades välfärdsområdenas, inklusive Helsingfors stads och HUS-sammanslutningens, lägesbild för hur samarbetet genomförs gällande vården av barn och unga under 25 år med lindriga och medelsvåra beroendepsykiatriska symptom samt hur detta samarbete bör ordnas i framtiden. Målet är att säkerställa att barn och unga med lindriga och medelsvåra beroendepsykiatriska symptom får stöd i rätt tid och att de inte faller igenom hål i stödsystemet.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto ohjasi toiminta-alueensa hyvinvointialueita vahvistamaan lasten ja nuorten päihde- ja mielenterveyspalveluita2.12.2025 09:16:28 EET | Tiedote
Etelä-Suomen aluehallintoviraston syksyllä 2025 järjestämissä ohjaustapaamisissa kuultiin hyvinvointialueiden, mukaan lukien Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän tuottamaa tilannekuvaa siitä, miten yhteistyötä toteutetaan alle 25-vuotiaiden päihdepsykiatrisesti lievästi ja keskivaikeasti oireilevien lasten ja nuorten palveluissa ja minkälaisena ne tulisi järjestää tulevaisuudessa. Tavoitteena on varmistaa, että lievästi ja keskivaikeasti päihdepsykiatrisesti oireilevat lapset ja nuoret saavat oikea-aikaista tukea ja että he eivät jää palvelujärjestelmän aukkoihin.
Omakotitalon rakennuttajaa koskenut syyte työturvallisuusrikoksesta hylättiin25.11.2025 15:01:10 EET | Tiedote
Helsingin käräjäoikeus hylkäsi syyttäjän syytteen työturvallisuusrikoksesta. Asiassa oli kysymys siitä, oliko omakotitalotyömaalla käytetty HAKI-teline ollut sitä koskevien työturvallisuusmääräysten perusteella puutteellinen ja oliko omakotitalon rakennuttaja vastuussa näistä puutteista. Asian taustalla oli työmaalla sattunut tapaturma, jossa itsenäisenä työnsuorittajana toiminut muurari putosi telineiltä 28.5.2025 niiden purkua suorittaessaan. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 24.11.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
