Harkitse ja haasta -kampanja syventyy nuorten suosimiin somehaasteisiin – miten nuoret voivat tunnistaa onnistuneen somehaasteen?
5.2.2021 10:15:25 EET | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote

Nuorisoalan yhteinen Harkitse ja haasta -kampanja (#harkitsejahaasta) pureutuu Mediataitoviikolla 8.-14.2. somehaasteisiin ja antaa nuorille vinkkejä siitä, miten somehaasteisiin osallistumista voi punnita. Kampanjalla tavoitellaan ensisijaisesti 10–14-vuotiaita nuoria. Nuoret osallistuivat kampanjan suunnitteluun kaikissa sen vaiheissa. Jo idea somehaasteisiin keskittyvästä kampanjasta nousi nuorilta.
“Nuorten suosimissa somekanavissa leviää paljon somehaasteita ja osa niistä voi olla hyvinkin vaarallisia tai loukata muita ihmisiä. Siksi haluamme keskittyä kampanjalla tukemaan nuoria tunnistamaan onnistuneen somehaasteen elementtejä”, korostaa kampanjan työryhmä.
Somehaasteiden viidakkoon mahtuu monenlaisia haasteita. Vaikka haasteet ovat usein harmitonta hassuttelua, kannattaa niiden toteuttamista pysähtyä miettimään. Kaikki haasteet eivät myöskään ole toteuttamisen arvoisia. Osa haasteista voi olla vaarallisia tai epäonnistuessaan aiheuttaa enemmän haittaa kuin iloa haasteen tekijälle.
Kampanjassa korostetaan somehaasteiden monipuolisuutta ja muistutetaan nuoria myös vaikuttamismahdollisuuksista sosiaalisessa mediassa: haasteet voivat olla yhteiskunnallisesti merkittäviä ilmaisukeinoja. Esimerkiksi vuonna 2014 ihmiset kaatoivat ympäri maailmaa jääkylmää vettä päälleen ice bucket -haasteessa, minkä myötä kerättiin 115 miljoonaa dollaria ALS-sairauden tutkimukseen. Syksyllä 2020 puolestaan osoitettiin tukea #ImWithSanna-aihetunnisteella pääministeri Sanna Marinin Trendi-lehden kansikuvan asulle.
“Ennen haasteisiin osallistumista nuoren olisi hyvä selvittää, mistä haasteessa on alunperin kyse. Mistä haaste on saanut alkunsa? Oletko haasteen sanomasta samaa mieltä ja haluatko tukea sanomaa levittämällä haastetta eteenpäin?” muistuttaa mediakasvatuksen suunnittelija Noora Järvi Mannerheimin Lastensuojeluliitosta.
Kampanjan työryhmä on koonnut ohjeistuksen nuorille somehaasteiden käsittelyyn osoitteeseen www.harkitsejahaasta.fi. Kampanjan materiaaleista löytyy myös nuorten kanssa työskenteleville oma vinkkilista, jonka avulla somehaasteista voi keskustella nuorten kanssa ja toteuttaa niitä.
Harkitse ja haasta -kampanja näkyy myös nuorten somevaikuttajien sisällöissä. Kampanjassa ovat mukana RilliArru, Nelli Kniivilä ja Saara Daniela, jotka pitävät livelähetyksiä Instagramissa ja TikTokissa nuorisoalan vieraiden kanssa sekä osallistuvat ajankohtaisiin somehaasteisiin yleisön äänestämillä twisteillä.
Livelähetykset:
Saara Daniela, tiistai 9.2. klo 20 / Instagram @saaradaniela
Nelli Kniivilä, keskiviikko 10.2. klo 18 / TikTok @nellikniivila
RilliArru torstai 11.2. klo 18 / TikTok @rilliarru
Nuorille suunnattu kampanjan materiaali löytyy osoitteesta www.harkitsejahaasta.fi
Kampanjan materiaalit, ohjeistus ja tausta-aineistot ladattavissa täällä: Kampanjan Drive-kansio
Kampanjan suunnittelusta on vastannut digitaalisen nuorisotyön osaamiskeskus (Verke ja Koordinaatti), Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) ja Oulun kaupungin nuorisopalvelut. Kampanjan suunnittelu aloitettiin työryhmän kanssa Verken järjestämässä digitaalisen nuorisotyön SomeCamp-tapahtumassa syksyllä 2020.
Mediataitoviikko on mediakasvatuksen teemaviikko, jonka tavoitteena on kehittää lasten, nuorten ja aikuisten mediataitoja sekä vahvistaa aikuisten valmiuksia mediakasvatukseen. Tänä vuonna Mediataitoviikkoa vietetään 8.-14.2.2021. Lue lisää teemaviikosta: www.mediataitoviikko.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mannerheimin Lastensuojeluliiton mediakasvatuksen suunnittelija Noora Järvi puh. 050 439 3933, noora.jarvi@mll.fi
Verken suunnittelija Veera Värtinen puh. 040 162 6031, veera@verke.org
Verken toiminnanjohtaja Suvi Tuominen, puh. 041 5121703, suvi@verke.org
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kampanjan suunnittelusta on vastannut digitaalisen nuorisotyön osaamiskeskus (Verke ja Koordinaatti), Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) ja Oulun kaupungin nuorisopalvelut. Kampanjan suunnittelu aloitettiin työryhmän kanssa Verken järjestämässä digitaalisen nuorisotyön SomeCamp-tapahtumassa syksyllä 2020. Verke kuuluu Helsingin kaupungin nuorisopalveluihin, mutta toimii valtakunnallisesti.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 16.6.202616.6.2026 18:48:21 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 16.6.2026 kokouksen päätöstiedote on julkaistu.
Helsingfors stad bjuder på massor av program under Pride-veckan16.6.2026 15:00:57 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors firar lika rättigheter oavsett sexuell läggning och könsidentitet med ett mångsidigt program i regnbågens alla färger under Helsingfors Pride-veckan den 22–28 juni. Kulturcentren, biblioteken, stadsmuseet, ungdoms- och idrottstjänsterna fixar festen med konserter, verkstäder, karaoke, glitterdekorationer och mycket mer. De flesta evenemang är gratis och också de som är avgiftsbelagda är förmånliga.
Helsingin kaupunki tuo Pride-viikolle runsaan ohjelman16.6.2026 14:58:50 EEST | Tiedote
Kaupunki juhlistaa yhdenvertaisuutta tarjoamalla Helsinki Pride -viikolla 22.–28.6. monipuolisen kattauksen sateenkaarevaa ohjelmaa. Kulttuurikeskuksissa, kirjastoissa, kaupunginmuseossa ja nuoriso- ja liikuntapalveluissa on luvassa muun muassa konsertteja, työpajoja, karaokea ja glitterkoristautumista. Suurin osa tapahtumista on maksuttomia, ja maksullinenkin ohjelma edullista.
Pukinmäen kirjasto ja nuorisotalo siirtyvät väistötiloihin16.6.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
Pukinmäen kirjasto ja nuorisotalo siirtyvät väistötiloihin S-market Pukinmäen rakennuksen neljänteen kerrokseen, Pukinmäen juna-aseman välittömään läheisyyteen. Tavoitteena on, että tilat valmistuvat vuoden 2026 aikana ja kirjasto ja nuorisotalo pääsevät uusiin tiloihin alkuvuoden ja kevään 2027 aikana. Väistötilat ovat tämänhetkisen arvion mukaan käytössä noin seitsemän vuoden ajan.
Bocksbacka bibliotek och ungdomsgård flyttar till nya tillfälliga lokaler16.6.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Bocksbacka bibliotek och ungdomsgård flyttar till nya tillfälliga lokaler på fjärde våningen i S-markets byggnad i Bocksbacka nära tågstationen. Lokalerna ska bli färdiga under 2026 och biblioteket och ungdomsgården planeras flytta in i de nya lokalerna i början av året och våren 2027. Man uppskattar att de tillfälliga utrymmena är i bruk i cirka sju år.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
