Hartelalta taloudellisesti vakaa vuosi 2022

Hartela-konsernin liikevaihto oli viime vuonna 335,0 milj. euroa nousten edellisen tilikauden 307,0 M€:sta. Toimintaympäristön voimakkaasta heikentymisestä huolimatta liiketulos laski vain maltillisesti ollen 12,2 milj. euroa (3,6 %), kun se edellisenä vuonna oli 16,8 M€ (5,5 %). Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 8,0 milj. euroa (12,6). Ukrainan sota, kustannusinflaatio ja loppuvuoden asuntokaupan hiljentyminen rasittivat tilikauden tulosta.
”Toimintaympäristön haasteista huolimatta kehitimme yritystä eteenpäin ja teimme vakaan tuloksen. Onnistumisen taustalla on osaava ja motivoitunut henkilöstömme sekä projektien onnistunut hallinta. Epävarmoina aikoina toimintaamme toi vakautta tuotantomme monipuolisuus ja mahdollisuus lisätä sijoittajille toteutettujen hankkeiden määrää”, sanoo Hartela-konsernin toimitusjohtaja Juha Korkiamäki.
Asuntoja valmistui vuoden 2022 aikana 1 393 kappaletta (936), joista RS-asuntoja oli 472 kpl (439) ja sijoittajille sekä yleishyödyllisille yhteisöille myydyistä hankkeista asuntoja 594 kappaletta (389). Valmiita myymättömiä asuntoja koko konsernissa oli vuoden lopussa 75 kappaletta. Rakenteilla olevien omaperusteisten RS-kohteiden myyntiaste oli 51 %. Omaperusteisen asuntotuotannon osuus liikevaihdosta oli noin 60 % ja muun talonrakentamisen 40 %.
Konsernin tulouttamaton tilauskanta säilyi hyvällä 303,2 milj. euron tasolla ja se jakaantuu monipuolisesti eri liiketoiminta-alueisiin. Tilauskannasta 17 % muodostui RS-asuntokohteista, 39 % sijoittajille ja yleishyödyllisille yhteisöille myydyistä asuntokohteista, 20 % kumppanuusrakentamisesta, 5 % kilpailu- urakoinnista ja 19 % toimitilarakentamisesta.
Vuosi 2022 oli Hartelalle myös uudistumisen vuosi. Yhtiö päivitti strategiansa ja loi vastuullisuuslupauksiin pohjautuvan vastuullisuusohjelman avainmittareineen, joiden pohjalta perheyhtiölle ominainen vastuullisuus sisällytetään entistä näkyvämmin osaksi yhtiön liiketoimintaa strategiakaudella 2023–2025.
”Lähdimme vuoteen 2023 vakaalta taloudelliselta pohjalta. Uusi strategiamme vahvistaa rooliamme asiakaslähtöisenä rakentajana. Keskitymme tänä vuonna strategisten teemojemme toteuttamiseen: luomme arvoa asiakkaalle, parannamme tuottavuuttamme, pidämme huolen ympäristöstä, ihmisistä ja osaamisestamme sekä panostamme tulevan kasvun mahdollistavaan tonttivarantoon. Haasteiden voittaminen edellyttää yhä tiiviimpää yhdessä tekemistä ja mahdollisuuksia tehostaa toimintaa monella saralla. Kiitän lämpimästi kaikkia asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme luottamuksesta sekä hartelalaisia ja sidosryhmiämme pitkäjänteisestä työstä yhteisten tavoitteiden eteen vuonna 2022”, sanoo Korkiamäki.
Hartelan tilinpäätöksen ja vastuullisuuskatsauksen sisältävä vuosiraportti julkaistaan yhtiön verkkosivuilla viikon 7 loppuun mennessä.
Yhteyshenkilöt
Korkiamäki Juha, toimitusjohtaja Hartela-yhtiöt, 050 2238, juha.korkiamaki@hartela.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Hartela on kotimainen perheyhtiö, joka työllistää noin 550 rakentamisen ammattilaista. Olemme rakentaneet koteja, toimitiloja ja alueita vuodesta 1942. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Lahdessa, Turussa, Tampereella, Raumalla ja Oulussa. Perheyhtiö Hartela kuuluu suurimpiin valtakunnallisiin rakennusyhtiöihin, ja meillä on Avainlippu-tunnus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hartela
Hartela toteuttaa FinnHEMSille Oulun lääkärihelikopteritukikohdan Oulunsaloon9.6.2023 08:18:40 EEST | Tiedote
Kokonaisurakkana toteutettava uudisrakennus tulee sijaitsemaan Oulun lentokentän yhteydessä ja tarjoaa tilat korkealaatuisen ensihoitolääkäritiimin toiminnalle. Uusi tukikohtarakennus valmistuu kesällä 2024.
Tommi Tiihonen Hartela Etelä-Suomen urakka- ja kumppanuusliiketoiminnan johtajaksi8.6.2023 12:43:37 EEST | Tiedote
Hartela Etelä-Suomen urakka- ja kumppanuusliiketoiminnan johtajaksi on nimitetty Tommi Tiihonen, 51. Hän aloitti tehtävässään 1.6.2023.
Hartela ja Ilmarinen ovat myyneet kauppakeskus Ristikon Erikoissijoitusrahasto Evli Vuokratuotolle23.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Hartela ja Ilmarinen ovat myyneet Helsingin Konalassa sijaitsevan kauppakeskus Ristikon kotimaiselle Erikoissijoitusrahasto Evli Vuokratuotolle.
Hartela on valittu toteuttamaan Porin uusi oikeustalo5.5.2023 08:00:13 EEST | Tiedote
Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt toteuttaa Poriin uuden oikeustalon. Uudisrakennuksen allianssikumppaniksi on valittu kilpailutuksen perusteella Hartela Länsi-Suomi Oy.
Hartela on valittu toteuttamaan Salon sairaalan uudisrakennus Saloon27.4.2023 13:02:58 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluehallitus on valinnut Hartelan toteuttamaan Salon sairaalan uudisrakennuksen (SSU).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme