Hätä näkyy suomalaisten ruoka-avun tarpeessa – yritykset ottavat kantaa jakamalla 1000 kassia ruokaa Helsingissä

Auttamisen sovellus Commu on tapahtuman vetovastuussa ja syy on selvä; tarve nousi sovelluksen 20,000 rekisteröityneen käyttäjän riveistä. Sähkön, ruoan ja hyödykkeiden hintojen nousu näkyy ruoka -avun tarpeen kasvussa. Yhä useampi joutuu turvautumaan naapuriapuun.
“Ruoka -avun tarve on moninkertaistunut sovelluksessamme viimeisen kuukauden aikana”, kertoo yksi Commun perustajista, 28-vuotias Karoliina Kauhanen. “Käyttäjämme auttavat upeasti toisiaan, mutta myös meidän on otettava kantaa ennen kuin tilanne muuttuu sietämättömäksi.”
Commu tuottaa tapahtumaa yhdessä kotimaisen juomatalo Kåskan kanssa Kaapelitehtaan Lasipihalla sekä Konttorilla.
“Jatkuva perusasioiden hintojen nousu osuu kaikista kovimmin ihmisiin, joilla on jo ennalta niukkaa. Vaikka hyvinvointiyhteiskunnassa tärkein vastuu onkin valtiolla, yritysten täytyy reagoida auttamaan”, kertoo Kåskan perustaja Eetu Topo.
“Olemme Commun kanssa saaneet mukaan reilusti kumppaneita, ja tavoitteena on herätellä myös muita yrityksiä toimimaan itsenäisesti nyt kun tarve on suuri. Kasseihin mahtuu vielä ruokaa, jos yritykset haluavat tulla tuotelahjoituksilla mukaan.”
1000 ruokakassiin pakataan elintarvikkeita sekä hyödykkeitä, siivoustarvikkeita Sinituotteelta ja ihonhoitotuotteita Lumenelta. Lisäksi huippukokki Ossi Paloneva kokkaa hävikkiruokaa tapahtumavieraille. Tapahtuma on avoin ja maksuton.
“1000 tekoa on myös pientä arjen luksusta. Ossin kokkaama ruoka säväyttää varmasti. Jokainen joka kassin hakee on meillä tärkeänä vieraana, ja teemme kaikkemme jotta tapahtuma olisi alusta loppuun lämmin ja positiivinen kokemus”, Topo kertoo.
Avun pyytämiseen liittyy usein paljon häpeää
Ruoka-avun pyytäminen aiheuttaa monelle häpeää ja esimerkiksi kuntien leipäjonoista tai mahdollisista tuista ei tiedetä. Yhteistyötahot järjestävät tapahtumapaikalla palveluohjausta sekä huolinurkan, johon voi tulla keskustelemaan mielenterveysalan ammattilaisten kanssa matalalla kynnyksellä.
Kauhanen uskoo, että “kyllä joku hoitaa” -ajatteluun ei ole enää varaa, vaan jokaisen on mietittävä, mikä olisi oma tapa auttaa.
“Meidän on pakko auttaa toisiamme”, Kauhanen sanoo.
“Vain välittämällä ja toimimalla yhdessä selviämme vaikeista ajoista. Kun esimerkiksi ostat naapurin perheelle kassillisen ruokaa, teet suuren yhteiskunnallisen teon. Perheen ei välttämättä tarvitse hakeutua leipäjonoon tai sosiaalitoimistolle. Samalla näkee heti oman teon vaikutuksen ja tulee hyvä mieli, eli kaikki voittavat. ”
700 ruokakassia voi varata ennakkoon verkkosivuilla commuapp.fi. Ennakkovarauksella voi ilmoittaa allergioista sekä esimerkiksi onko perheessä lapsia. Kassi varataan nimellä ja sen voi noutaa lauantaina 26.11. klo 11–17 välillä Helsingin Kaapelitehtaan pääsisäänkäynniltä Lasipihalta ja tapahtuma järjestetään Kaapelitehtaan Konttori -tapahtumatilassa. Paikalle varataan myös 300 ilman varausta jaettavaa kassia.
#1000tekoa -tapahtuman mahdollistavat Commu, Kåska, Kaapelitehdas, Sinituote, Fiksuruoka, ResQ Club, Jalotofu, Kaffa Roastery, Lejos Oy, Lumene, Otava, VaLa ry, Beanit/Härkis, Danone, Urtekram, Dojo Helsinki sekä monet muut paikalliset ja valtakunnalliset yritykset ja yhdistykset.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yritys, kassit kaipaavat vielä täytettä, ole yhteydessä!
Karoliina Kauhanen
Perustaja
Auttamisen tori Commu App
karoliina@commuapp.fi
+358403614070
Eetu Topo
co-founder
Kåska Oy
Eetu@kaskadrinks.com
Mari Nilivaara
Palvelupäällikkö
mari.nilivaara@kaapelitehdas.fi
+358505667426
Kuvat


Tietoja julkaisijasta
Commu on kotimainen auttamisen sovellus, jossa voit pyytää ja antaa apua lähialueellasi. Nuorten yrittäjien rakentamaan sovellukseen on rekisteröitynyt jo yli 20,000 käyttäjää ympäri Suomen. Suosituimpia auttamisen tapoja on keskusteluapu ja vertaistuki, ruoka-apu, talkoilu ja lemmikkien hoito.
Kåska Oy on Helsingissä perustettu juoma-alan yritys, jonka missiona on luoda kohtaamisia ihmisten välille ja muuttaa alkoholikulttuuria kohti parempaa – vähemmän alkoholia, enemmän elämyksiä. Tuotteiden myyntikatteista ohjataan kunkin tuotteen alkoholiprosenttien verran järjestöjen tukemiseen, jotka tekevät työtä yksinäisyyden ja sosiaalisen eristyneisyyden vähentämiseksi.
Konttori on Kaapelitehtaan sydän ja olohuone. Se on luotu kaikille Kaapelitehtaan kävijöille ja vuokralaisille tarjoamaan viihtyisän levähdyspaikan ja inspiroimaan kulttuurin pariin. Kaapelitehtaan Konttori on avoin ja turvallinen tila kaikille
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Commu
Yksi päivä, tuhat hyvää tekoa - Hyvän tekemiselle on huutava tarve5.5.2025 09:12:53 EEST | Tiedote
Auttamisen sovellus Commu yhteistyökumppaneineen kokoaa yhteen avun tarvitsijat ja antajat, tarjoten konkreettista tukea ja yhteisöllisyyttä niille, jotka sitä tällä hetkellä eniten kaipaavat. Lauantaina 10.5.2025 Tampere-talolla jaetaan 1000 ruokakassia, tarjotaan 500 maksutonta lounasta sekä annetaan käytännön neuvontaa erilaisiin elämäntilanteisiin. Tapahtuma varattiin loppuun alle 24 tunnissa.
A Thousand Acts of Kindness: Finland’s Largest Aid Event Returns One Last Time5.5.2025 09:12:53 EEST | Press release
Finland's largest aid event, #1000deeds, will arrive in Tampere for the last time. Taking place on Saturday, May 10, 2025, at Tampere Hall, the event will offer tangible help and a sense of community to those who need it most. A total of 1,000 food bags will be distributed, 500 free lunches served, and advice provided for various life situations. As this is expected to be the final edition of the event, its importance is greater than ever.
Vesanto vahvistaa yhteisöllisyyttä - uusi sovellus yhdistää avun tarvitsijat ja tarjoajat23.4.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Vesannon kunta ja kotimainen Commu -sovellus aloittavat yhteistyön edistääkseen paikallista yhteisöllisyyttä ja helpottaakseen arjen avun tarjoamista ja pyytämistä. Naapuriapu ja yhdessä tekeminen ovat tärkeä osa kuntalaisten hyvinvointia, ja Commun avulla avun löytäminen ja antaminen on entistä vaivattomampaa. Sovelluksen myötä Vesannon asukkaat voivat jakaa osaamistaan, antaa aikaansa ja löytää apua arjen tarpeisiin.
1000 ruokakassia, 500 ilmaista lounasta ja tuhansia hyviä tekoja - Tampereella järjestetään viimeinen #1000tekoa15.4.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Suomen suurin auttamisen tapahtuma, #1000tekoa, saapuu viimeistä kertaa Tampereelle. Lauantaina 10. toukokuuta 2025 Tampere-talolla järjestettävä tapahtuma tarjoaa konkreettista apua ja yhteisöllisyyttä niille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Tapahtumassa jaetaan 1000 ruokakassia ja tarjotaan 500 maksutonta lounasta sekä neuvontaa eri elämäntilanteisiin. Näillä näkymin tapahtuma järjestetään viimeistä kertaa, joten sen merkitys on nyt suurempi kuin koskaan.
A Thousand Acts of Kindness: Finland’s Largest Aid Event Returns One Last Time15.4.2025 07:45:00 EEST | Press release
Finland's largest aid event, #1000deeds, will arrive in Tampere for the last time. Taking place on Saturday, May 10, 2025, at Tampere Hall, the event will offer tangible help and a sense of community to those who need it most. A total of 1,000 food bags will be distributed, 500 free lunches served, and advice provided for various life situations. As this is expected to be the final edition of the event, its importance is greater than ever.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme