Haukilahden keskustan suunnittelu alkaa
18.1.2023 14:20:23 EET | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote

Suunnittelualue sijaitsee Haukilahden keskustassa Haukilahdenkadun, Hauenkalliontien ja Haukilahdenrannan risteysalueiden tuntumassa. Paikalla sijaitsee nykyisin yksikerroksinen, vuonna 1962 valmistunut ostoskeskus sekä kaksikerroksinen kauppakeskus vuodelta 1990.
Asemakaavan muutosta ovat hakeneet alueen maanomistajat yhdessä YIT Suomi Oy:n kanssa. Lisäksi suunnittelualueeseen on liitetty kaupungin omistamia katu- ja torialueita sekä Haukilahden Seniorikodin ja Espoon Asuntojen parkkipaikat, jotta keskustaa voidaan suunnitella eheäksi kokonaisuudeksi.
Liiketiloja, asuntoja ja viihtyisää ympäristöä kävelijöille
Kaupungin tavoitteena on varmistaa, että uudisrakentaminen palvelee kaupunginosan kehitystä sekä alueella asuvien ja asioivien tarpeita. Asemakaavoituksen aikana tutkitaan, miten rakentaminen voidaan sovittaa nykyiseen kaupunkikuvaan mahdollisimman hyvin. Keskustakortteli tukisi myös lähiympäristön toimintoja.
Uudella asuntorakentamisella ja ajanmukaisilla liike- ja palvelutiloilla halutaan luoda edellytykset elävälle keskustalle. Alueelle suunnitellaan laadukasta miljöötä, jossa jalankulku ja pyöräily on houkuttelevaa. Kadulle avautuvat liiketilat, toriaukio ja vehreät pihat elävöittävät kaupunkikuvaa. Pysäköintitilaa rakennetaan myös maan alle ja liikennejärjestelyitä parannetaan.
Asukkailla on mahdollisuus osallistua jo kaavoituksen alkuvaiheessa
Kaupunkisuunnittelulautakunta asetti asemakaavamuutokselle tavoitteet 19.1.2022. Niiden pohjalta on aloitettu kaavamuutoksen valmistelu. Kaupunkisuunnittelukeskus valmistelee seuraavaksi osallistumis- ja arviointisuunnitelman. Siinä esitetään myös lautakunnan päättämät tavoitteet ja alustavat viitesuunnitelmat. Viitesuunnitelmaa on kehitetty kevään ja syksyn aikana, ja uusinta suunnitelmaa on esitelty paikalliselle asukasyhdistykselle. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja valmisteluaineisto tulevat nähtäville 23.1.-21.2.2023.
Alueen asukkailla, maanomistajilla, yrittäjillä ja muilla osallisilla on tällöin mahdollisuus tutustua alustaviin suunnitelmiin ja antaa niistä mielipide nähtävilläoloaikana. Suunnitelmista järjestetään alkuvuodesta myös asukastilaisuus, jossa on mahdollisuus keskustella alueesta kaavasuunnittelijoiden kanssa. Suunnittelijat ottavat huomioon nämä palautteet valmistellessaan kaavaehdotusta.
Kaupunkisuunnittelukeskus tiedottaa nähtävilläolosta kaavakuulutuksella, kaavan verkkosivulla ja kirjeitse lähinaapureille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna KiemaarkkitehtiEspoon kaupunki, kaupunkisuunnittelukeskus
Puh:040 636 5108Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tävlingen Årets gatuarbete 2026 pågår22.5.2026 11:06:39 EEST | Pressmeddelande
Tävlingen Årets gatuarbete 2026 har inletts i Esbo. Målet med tävlingen är att minska olägenheter som gatuarbeten orsakar för invånarna samt att lyfta fram och belöna byggarbetsplatser som genomför goda och innovativa lösningar för att minimera olägenheterna. Tävlingen ordnas nu i Esbo för andra gången.
Vuoden katutyömaa 2026 -kilpailu on käynnissä22.5.2026 11:06:39 EEST | Tiedote
Vuoden katutyömaa 2026 -kilpailu on käynnistynyt Espoossa. Kilpailun tavoitteena on vähentää katutöistä aiheutuvaa haittaa kaupunkilaisille sekä nostaa esiin ja palkita työmaita, jotka toteuttavat hyviä ja innovatiivisia ratkaisuja katutyömaista aiheutuvien haittojen minimoimiseksi. Kilpailu järjestetään Espoossa nyt toista kertaa.
Roadwork Site of the Year 2026 competition is now open22.5.2026 11:06:39 EEST | Press release
The Roadwork Site of the Year 2026 competition has started in Espoo. The aim of the competition is to reduce the harm roadwork causes to residents and to feature and reward construction sites that use good and innovative solutions to minimise the harm they may cause. The competition will be held in Espoo for the second time.
Konserni- ja tilajaoston päätöksiä 18.5.202618.5.2026 16:27:33 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaosto merkitsi tiedoksi konserniraportin tammi-maaliskuu 2026.
Avgiftsbelagd parkering utvidgas i Esbo centrum och Esboviken i maj 202518.5.2026 14:00:30 EEST | Pressmeddelande
I enlighet med stadsstyrelsens beslut i mars håller staden på att utvidga zonerna för avgiftsbelagd parkering. Den nya skyltningen inleds i maj i Esbo centrum och Esboviken. Fordonens förare ombeds att hålla koll på vägmärkena vid parkering, eftersom avgifterna träder i kraft genast när vägmärkena har bytts ut. Att parkeringen är avgiftsbelagd visas med vägmärken enligt bilden. Via länkarna i slutet av detta meddelande kan du ladda ner en karta och en förteckning över de gator som ändringarna gäller. Parkeringens pris och tiden då parkeringen är avgiftsbelagd I zon 1 kostar parkering 3,50 euro per timme och i zon 2 kostar det 2 euro per timme. Den avgiftsbelagda parkeringen gäller vardagar kl. 8–20, lördagar kl. 8–18 och i zon 1 också söndagar kl. 8–18. Stadsstyrelsens beslut att utvidga den avgiftsbelagda parkeringen och om nya zoner i Esbo: Stadsstyrelsens protokoll 16.3.2026 § 82 (på finska)Esbo stad Mer information: Esbo stad: Utvidgning av avgiftsbelagd parkering Läs också: Rabatt
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme