Heidi Schauman Danske Bank -konsernin tutkimusjohtajaksi
15.6.2021 13:17:51 EEST | Danske Bank A/S, Suomen sivuliike | Tiedote
Heidi Schauman on valittu Danske Bank -konsernin tutkimusjohtajaksi. Suomalainen Schauman johtaa koko Danske Bankin tutkimusta
Aiemmin Schauman on työskennellyt Swedbankin Suomen pääekonomistina, Aktian pääekonomistina ja Nordean sekä Suomen Pankin ekonomistitehtävissä. Schauman on väitellyt kauppatieteiden tohtoriksi Hankenilta.
Schauman työskentelee pääasiassa Helsingistä mutta myös Kööpenhaminassa ja Tukholmassa.
”Rooli tutkimusjohtajana on erittäin kiinnostava ja innostava. Erityisen jännittävää on se, että rooli pohjoismainen”, Schauman sanoo.
Schauman raportoi työssään Markets & Transaction Banking -yksikön johtajalle Claus Harderille.
“Uskon, että tutkimusliiketoimintamme kohtaa monia jännittäviä muutoksia ja mahdollisuuksia seuraavien vuosien aikana. ESG on ilmeinen esimerkki alueesta, joka meidän täytyy yhdistää perinteiseen tutkimukseemme. Olen vakuuttunut, että Heidi pystyy johtamaan tämän muutoksen”, Harder sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lehdistöpäällikkö Josi Tikkanen, josi.tikkanen@danskebank.fi, 050 32 69 701
Tietoja julkaisijasta
Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi
Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.
Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.
Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Suhdannekatsaus: Talous on vihdoin kääntynyt kasvuun4.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Suomen talous nousi viimeisellä vuosineljänneksellä taantumasta ja kääntyi kasvuun. Danske Bank ennustaa talouskasvun kiihtyvän edelleen kuluvana vuonna. Pankki pitää ennusteensa likimain ennallaan ja arvioi kokonaistuotannon kasvavan 1,5 prosenttia vuonna 2026 ja 1,9 prosenttia vuonna 2027. Lähi-idän konfliktin ja energiamarkkinoiden häiriöiden pitkittyminen on keskeinen riski ennusteelle, mutta tässä kohtaa pankki arvioi vaikutusten jäävän tilapäisiksi.
Sampo Haimi nimitetty Danske Bank Suomen lakiasiainjohtajaksi2.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Danske Bank Suomen lakiasiainjohtajaksi on nimitetty Sampo Haimi 3. helmikuuta alkaen. Haimi siirtyy tehtävään pankin sisältä.
Muistutuskutsu medialle: Teollisuudesta vetoapua Suomen taloudelle – Danske Bank julkistaa talousennusteensa25.2.2026 13:36:09 EET | Kutsu
Danske Bank julkaisee aamulla 4.3.2026 Nordic Outlook -raportin, joka kattaa Suomen ja Pohjoismaiden lisäksi maailmantalouden keskeisten alueiden talousennusteet.
Sijoitusnäkemys: osakkeilla yhä hyvät näkymät24.2.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Danske Bankin mukaan osakemarkkinoiden näkymät ovat edelleen lupaavat geopoliittisesta epävarmuudesta huolimatta.
Kutsu medialle: Teollisuudesta vetoapua Suomen taloudelle – Danske Bank julkistaa talousennusteensa18.2.2026 14:24:16 EET | Kutsu
Danske Bank julkaisee aamulla 4.3.2026 Nordic Outlook -raportin, joka kattaa Suomen ja Pohjoismaiden lisäksi maailmantalouden keskeisten alueiden talousennusteet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
