Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Heijastin turvaa liikkujaa

11.12.2020 13:48:07 EET | Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy | Tiedote

Jaa
Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos eli HKL muistuttaa, että pimeään vuodenaikaan jalankulkijoita on vaikea havaita ilman heijastinta. Heijastinta kannattaa käyttää myös valaistulla kadulla, sillä katuvalotkaan eivät aina takaa kunnollista näkyvyyttä. Esimerkiksi sade, mainosvalot, puiden ja pensaiden varjot sekä katvealueet voivat haitata näkyvyyttä.

Tummiin pukeutunut, ilman heijastinta liikkuva kulkija näkyy auton lähivaloilla pahimmillaan vasta 20 metrin päästä, heijastinta käyttävä jo 150 metrin päästä. Kuljettaja näkee heijastinta käyttävän matkustajan myös pysäkillä paremmin kuin ilman heijastinta liikkuvan matkustajan.

HKL on perinteisesti vuosittain muistuttanut Lucian päivänä heijastimen käytön tärkeydestä jakamalla tuhansia heijastimia matkustajille. Valitettavasti tänä vuonna raitiovaununkuljettajat eivät koronatilanteen vuoksi pysty jakamaan heijastimia.

Vaikka heijastimia ei tänä vuonna jaeta raitiovaunuissa, HKL haluaa muistuttaa, kuinka tärkeää heijastimien käyttö on.

HKL on jakanut ratikka- metro- ja kaupunkipyöräheijastimia työntekijöilleen ja kannustanut ripustamaan niitä myös tietämiinsä heijastinpuihin kaupunkilaisten saataville.

Heijastimet olisi kiinnitettävä näkyvään paikkaan ja ne saisivat välkkyä läpi koko pimeän ajan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Marie von Bell, viestintäsuunnittelija (HKL) marie.von.bell@hel.fi, 040 6623048

Tietoja julkaisijasta

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
PL 100
01022 Kaupunkiliikenne

(09) 310 1071https://kaupunkiliikenne.fi/

HKL vastaa raitiovaunujen ja metrojen liikennöinnistä, kaupunkipyöristä sekä joukkoliikenneinfran eli ratojen, asemien ja varikoiden hoidosta ja kehittämisestä. HKL – kaupungin paras liike.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Raitiovaunuhankinta lainvoimainen - Korkein hallinto-oikeus ei antanut valituslupaa2.6.2026 12:37:41 EEST | Tiedote

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy on valinnut kiskokalustovalmistaja Stadlerin pääkaupunkiseudun uusien raitiovaunujen toimittajaksi. Korkein hallinto-oikeus on 2.6.2026 ilmoittanut hylänneensä pääkaupunkiseudun raitiovaunuhankinnasta tehdyn valituslupahakemuksen, koska valitusluvan myöntämisen perusteet eivät täyttyneet. Valituslupahakemus koski Markkinaoikeuden 27.3.2026 antamaa lainvoimaista päätöstä, jonka mukaisesti kilpailusta poissuljettu tarjous on ollut tarjouspyynnön vastainen ja että hankintayksiköllä on ollut velvollisuus sulkea tarjous pois kilpailusta. Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n hallituksen 18.11.2025 tekemä hankintapäätös raitiovaunuhankinnasta pysyy täten KHO päätöksen myötä lainvoimaisena ja hankinnan täytäntöönpanoa voidaan edistää. Lue lisää: Raitiovaunuhankinnan toimitusaikataulu: https://kaupunkiliikenne.fi/uutisartikkelit/raitiovaunuhankinnan-toimitusaikataulu/ Teollisuuden kustannustason nousu kasvattaa raitiovaunuhankkeiden hintoja: https://kaup

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye