Laukon kartano

Heikki Marilan ja nykymaalauksen juhlaa Laukon kartanossa

Jaa

Maamme tunnetuimpiin nykytaiteilijoihin lukeutuva Heikki Marila juhlistaa 30-vuotista taiteilijauraansa tällä viikolla Laukon kartanossa avautuvalla suurnäyttelyllä. Maalauksellisuuden ekspressiivistä voimaa ylistävä näyttely kokoaa yhteen viime vuosikymmenellä maalattuja vanhojen mestareiden innoittamia teossarjoja. Historiallisen syvyyden rinnalla suurieleinen kartanomiljöö tarjoaa Marilan taiteelle ainutlaatuiset visuaaliset puitteet.

Heikki Marila, Asetelma Willem Claesz. Hedan mukaan 9, 2017.
Heikki Marila, Asetelma Willem Claesz. Hedan mukaan 9, 2017.

Juhlanäyttelyn myötä yleisölle avautuvassa Viljamakasiinissa esitellään ensi kertaa Suomessa vuonna 2017 valmistunut bankettiasetelmien sarja. Mustanpuhuvissa maalauksissa Marila räjäyttää nykypäivään kultakauden hollantilaisten mestareiden illusionistisia ruoka-asetelmia. Samanaikaisesti näyttelyn keskiöön asettuu fyysisen ja materiaalisen maalausprosessin ilmaisuvoimainen kauneus. Barokkisen draaman kaaren täydentävät Laukon kartanon päärakennuksella ristinmystiikasta ammentavat krusifiksit, lyyriset rokokootaivaat ja ikoniset kukka-asetelmat. 

Tasan kymmenen vuotta sitten massiiviset kukkamaalaukset ja Pohjoismaiden suurin taidepalkinto sinkosivat Heikki Marilan kansainvälisen taidemaailman tietoisuuteen. Tänä kesänä 1600-luvun hollantilaisten kukka-asetelmien paljon odotettuja uusia variaatiota saadaan ihailla Laukon historiallisissa interiööreissä, joissa tuntuu ja tuoksuu paradoksaalisesti viettelevän kauneuden ja tyrmäävän rumuuden ikiaikainen yhteiselo. 

Vertaistansa hakevassa taidekesässä nykymaalauksen voimasta todistavat Heikki Marilan rinnalla Tamara Piilolan ja Eeva Peuran mittavat yksityisnäyttelyt. Piilolan uudet meditatiiviset maisemamaalaukset puhuttelevat vahvasti hetkessä elämisen taidosta kiinnostunutta nykyihmistä. Peuran Laukkoon maalaamat teokset johdattavat katsojat puolestaan ajan unohtamien tsehovilaisten kartanoiden salaperäisiin puutarhoihin. 

Menneen ja nykyisen rajapinnoilla liikkuvan taidekesän täydellistävät Laukon vuosituhantisesta kulttuuriperinnöstä eri tekniikoilla ammentavat veistosinstallaatiot. Näyttelyt on sijoitettu ilmavasti ja tyylikkäästi seitsemään eri rakennukseen kuuden hehtaarin historialliselle puistoalueelle.

Tampereen eteläpuolella sijaitsevan Laukon kartanon pihapiirissä näyttelyvieraita palvelee ravintola ja kahvila terasseineen. Näyttelyt ovat avoinna yleisölle 8.5.-20.6. (la-su klo 12-17) ja 29.6.-20.8. (ma-su 12-17/20). 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Heikki Marila, Asetelma Willem Claesz. Hedan mukaan 9, 2017.
Heikki Marila, Asetelma Willem Claesz. Hedan mukaan 9, 2017.
Lataa
Heikki Marila, Asetelma Abraham van Beyerenin mukaan 10, 2017
Heikki Marila, Asetelma Abraham van Beyerenin mukaan 10, 2017
Lataa
Heikki Marila, Kukat 73, 2019
Heikki Marila, Kukat 73, 2019
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Laukon kartano
Laukon kartano
Laukontie 25
37370 Vesilahti

http://www.laukonkartano.fi

Laukon kartano on Tampereen eteläpuolella sijaitseva maineikas historiakartano. Pitkällä kesäkaudella korkeatasoisia nykytaidenäyttelyitä ja huippuartistien puistokonsertteja. Kuuden hehtaarin kartanomiljöössä näyttely- ja konserttivieraita palvelee ravintola ja kahvila terasseineen.

Sijainti: 40 km Tampereelta etelään (alle 2 tuntia Helsingistä, Turusta, Porista)

Avoinna: 8.5.-20.6. (la-su klo 12-17) | 29.6.-20.8. (ma-su klo 12-17/20)

Museolippu: 15 € | 5 €

Lisätietoja: www.laukonkartano.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Laukon kartano

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme