Heikki Vestman perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtajaksi

15.9.2022 14:40:22 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa
Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää kansanedustaja Heikki Vestmania eduskunnan perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtajaksi. Eduskuntaryhmä päätti asiasta torstaina ryhmäkokouksessa. Kokoomuksen varapuheenjohtaja Antti Häkkänen luopuu tehtävästä siirryttyään puolustusvaliokunnan puheenjohtajaksi.
Heikki Vestman. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Heikki Vestman. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää kansanedustaja Heikki Vestmania eduskunnan perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtajaksi. Vestman korostaa perustuslakivaliokunnan roolia oikeusvaltion vartijana.

”Suomessa lakien perustuslainmukaisuuden valvonta nojaa pitkälti perustuslakivaliokunnan harjoittamaan ennakkovalvontaan. Tässä tehtävässään valiokunta on onnistunut. Kuluvalla vaalikaudella perustuslakivaliokunnan rooli oikeusvaltion lukkona on korostunut kriisiaikoja koskevien lakiesitysten valvonnassa”, Vestman sanoo.

Vestman luonnehtii perustuslakivaliokunnan työn luonteen ytimessä olevan punninta.

”Perustuslakivaliokunnan työn ytimessä on punninta. Perustuslaissa turvatut eri perusoikeudet ja oikeushyvät on kyettävä yhteensovittamaan ja punnitsemaan keskenään tasapainoisella tavalla. Näin on toimittava myös tilanteessa, jossa valiokunnan kuulemat asiantuntijat ovat keskenään erimielisiä", Vestman sanoo.

"Kiinnostavalla tavalla viime vuosien yhteiskunnalliset kriisit ovat nostaneet esille asioita, jotka ovat pitkään jääneet vähemmälle painoarvolle. Esimerkiksi koronakriisissä esiin nousi perustellusti, uudellakin tavalla elinkeinovapaus ja turvallisuusympäristön heikkenemisen johdosta turvallisuus suomalaisten perusoikeutena”, Vestman jatkaa.

Vestman katsoo, että tulevaisuudessa perustuslakivaliokunnan merkitys entisestään korostuu.

”Maailma muuttuu yhä nopeammin ja erilaiset yhteiskuntaa haastavat ilmiöt moninaistuvat. Tällöin yhteiskunnan keskeisten instituutioiden merkitys korostuu. Perustuslakivaliokunnalla on yhä kasvava rooli ja merkitys sillä matkalla, jolla ratkomme 2020-luvun aikana Suomea kohtaavat haasteet oikeusvaltiosta huolehtien”, Vestman sanoo.

Heikki Vestman on koulutukseltaan juristi, joka on toiminut perustuslakivaliokunnan jäsenenä vuodesta 2019.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Heikki Vestman. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Heikki Vestman. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kokoomuksen eduskuntaryhmä



http://www.kokoomus.fi

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.

Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Limnell: Suomen pelote tarvitsee neljännen C:n – Suomea ei saa pystyä lamauttamaan3.11.2026 10:37:05 EET | Tiedote

Euroopassa ilmenneet kyberhyökkäykset ruokakauppojen kylmälaitteisiin ovat vakava turvallisuuspoliittinen varoitus kokoomuksen kansanedustaja ja kyberturvallisuuden dosentti Jarno Limnellin mukaan. Jos elintarvikkeita voidaan pilata etäyhteyden kautta, meidän on kysyttävä, mitä muuta yhteiskunnassamme voidaan pysäyttää samalla tavalla. Limnell esittää, että tasavallan presidentti Alexander Stubbin esille nostamaa uskottavan pelotteen kolmea C:tä täydennetään neljännellä: continuity, yhteiskunnan toiminnan jatkuvuudella.

Kokoomuksen lääkärikansanedustajat tukevat ministeri Ikosen vaatimusta: Hoitajien kohtaamaan väkivaltaan puututtava jokaisella hyvinvointialueella3.11.2026 08:28:43 EET | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustajat ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet Mia Laiho, Maaret Castrén, Oskari Valtola ja Ville Väyrynen antavat vahvan tukensa kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikosen vaatimukselle puuttua hoitajiin kohdistuvaan väkivaltaan. Kansanedustajien mukaan ministerin viesti on otettava vakavasti jokaisella hyvinvointialueella. Hoitajien turvallisuudesta huolehtiminen ei ole vapaaehtoista, vaan työnantajan lakisääteinen velvollisuus.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye