Heikko hedelmällisyystietoisuus vaikuttaa lapsitoiveiden toteutumiseen
9.5.2023 10:54:56 EEST | HUS | Tiedote

Suomessa ja kaikissa länsimaissa syntyvyys laskee ja ensisynnyttäjien keski-ikä nousee. Suomessa ensisynnyttäjien keski-ikä on 30 vuotta ja se on Pohjoismaiden korkein. HUS-alueella ensisynnyttäjien keski-ikä oli maan korkein (31,1 vuotta).
Lastensaantitoiveiden toteutumiseen vaikuttavat monet tekijät, joista yksi on heikko hedelmällisyystietoisuus.
“Lastensaannin lykkääminen johtaa yhä useammin tilanteisiin, joissa toivottuja lapsia jää syntymättä. Viivästyneestä lastenhankinnasta on muodostumassa merkittävä ongelma monissa kehittyneissä maissa”, kertoo HUSin Lisääntymislääketieteen yksikön osastonylilääkäri, dosentti Hanna Savolainen-Peltonen.
Hedelmöityshoitoihin hakeutuu yhä useampi
Tahattoman lapsettomuuden kohtaa noin joka kuudes pariskunta. Tärkein yksittäinen naisen hedelmällisyyteen vaikuttava tekijä on ikä. Hedelmällisin ikä tulla raskaaksi on naisilla 18–25 vuotta ja miehillä alle 35 vuotta. Yli 37-vuotiaalla naisella synnytyksen todennäköisyys on jo selkeästi laskenut.
Kun nuorten aikuisten hedelmällisyystietoisuutta on tutkittu, on havaittu tietotason olevan heikko. Esimerkiksi iän vaikutusta hedelmällisyyteen aliarvioidaan.
“Nykyiset hedelmöityshoidot ovat tehokkaita. Jopa 80 % lapsettomuustutkimuksiin hakeutuvista saa toivomansa lapsen. Hedelmöityshoitojen tehokkuutta saatetaan kuitenkin yliarvioida, mikä voi johtaa pettymyksiin. Hedelmöityshoidoilla ei voida korjata iän vaikutusta sukusolujen laatuun”, Savolainen-Peltonen toteaa.
Hedelmöityshoitoihin hakeutuvien keski-ikä on nousussa. Suomessa ja maailmalla yli puolet hedelmöityshoidoista tehdään yli 35-vuotiaille naisille. HUSissa hedelmöityshoitojen määrä on noussut viiden vuoden aikana noin 30 %, ja lapsettomuuden vuoksi tutkimuksissa ja hoidoissa käyneiden määrä viimeisen kolmen vuoden aikana noin 15 %. HUSissa ensimmäiseen IVF-hoitoon tulevien naisten keski-ikä on viimeisen viiden vuoden aikana noussut vuodella (33,2 -> 34,3 vuotta).
Suorana HUSista 9.5.2023: Ajankohtaista hedelmällisyydestä. Katso tallenne YouTubesta tästä linkistä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna Savolainen-Peltonen
osastonylilääkäri, dosentti
hanna.savolainen-peltonen@hus.fi
p. 0504271206
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee liki 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS – Vaikuttavinta hoitoa
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Terapeutisk balans för långtidssjuka unga bevaras vid övergången till vuxensidan9.4.2026 08:37:05 EEST | Pressmeddelande
En nyligen färdigställd studie visar att övergången från den specialiserade sjukvården för barn till tjänster för vuxna gick bra för största delen av långtidssjuka unga. I synnerhet positiva vårdupplevelser och en välplanerad övergångsprocess stöder bevarad terapeutisk balans. Psykisk hälsa har en viktigare roll i övergångsskedet än man tidigare känt till.
Pitkäaikaissairaiden nuorten hoitotasapaino säilyy hyvin siirryttäessä aikuispuolelle9.4.2026 08:37:05 EEST | Tiedote
Vasta valmistunut tutkimus osoittaa, että pitkäaikaissairaiden nuorten siirtyminen lasten erikoissairaanhoidosta aikuisten palveluihin sujuu suurella osalla hyvin. Erityisesti myönteiset hoitokokemukset ja huolellisesti suunniteltu siirtymäprosessi tukevat hoitotasapainon säilymistä. Psyykkisellä hyvinvoinnilla on aiemmin tiedettyä merkittävämpi rooli siirtymävaiheessa.
Disease control in young people with chronic conditions remains stable during transition to adult healthcare9.4.2026 08:37:05 EEST | Press release
A recently completed study shows that the transition of young people with chronic conditions from pediatric specialized healthcare to services for adults goes well for most of them. Positive experiences of care and a carefully planned transfer process in particular support the stability of disease control. Mental wellbeing plays a more important role in the transition phase than previously known.
Hjärnaneurysmens läge förutsäger dödligheten vid en hjärnblödning8.4.2026 08:38:10 EEST | Pressmeddelande
En internationell studie under ledning av HUS neurokirurgi avslöjade att hjärnaneurysmens läge har en betydande inverkan på prognosen för en livshotande hjärnblödning. I synnerhet rupterade aneurysm i bakre delen av skallen är förknippade med en stor risk för plötslig död.
Aivovaltimon pullistuman sijainti ennustaa aivoverenvuodon kuolleisuutta8.4.2026 08:38:10 EEST | Tiedote
HUSin neurokirurgian johtama kansainvälinen tutkimus paljasti, että aivovaltimon pullistuman sijainti vaikuttaa merkittävästi hengenvaarallisen aivoverenvuodon ennusteeseen. Erityisesti kallon takaosan puhjenneisiin aneurysmiin liittyy suurin äkkikuolemariski.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

