Heimon Kala Oy uudistuu, uudeksi toimitusjohtajaksi Mikko Laavainen

"Kala on terveellinen, luonnollinen, ilmastoystävällinen ja herkullinen proteiinin lähde. Kalalle pitää kuitenkin tapahtua samanlainen innovaatioiden vallankumous, kuin mitä muissa ruokaympyrän suurissa kategorioissa on viime vuosina nähty. Itämeren ympäristöystävällisimmäksi kalataloksi tähtäävällä Heimon Kalalla on vahva visio ja tavoite toimia noiden innovaatioiden veturina. Onkin hienoa päästä mukaan johtamaan tätä kehitystä ja nostamaan kotimainen kala siihen asemaan, mikä sille kuuluu”, kertoo toimitusjohtaja Mikko Laavainen ja lisää: ”Heimon Kalan kasvattamalla kirjolohella on myös valtava kansainvälinen potentiaali ja sitä viedään nyt jo esimerkiksi Japaniin sushikalaksi”.
Kalankasvatuksen ilmastoystävälliset ratkaisut
PRFoods-konserniin kuuluvalla Heimon Kalalla on omat kalantuotantolaitokset Kokkolassa ja Rengossa sekä kirjolohen kasvatusta Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Konserniin kuuluvat myös Britannian arvostetuin kalatalo, kuninkaallinen hovitoimittaja John Ross Jr. ja Coln Valleyn lohisavustamo Skotlannissa.
”Tavoitteemme on olla Itämeren ympäristöystävällisin kalankasvattaja ja olemme kumppaniemme kanssa luomassa uutta standardia ympäristön ravinnekuorman vähentämiseksi. Kalan kasvatuksen lisäksi myös sen jalostus ja pöytiin saattaminen tarvitsee uusia, paitsi kestäviä, myös kiinnostavia innovaatioita. Mikko Laavainen on erinomainen lisä tiimiimme ja johtamaan suomalainen kala nousuun myös maailmalla”, kertoo Heimon Kalan hallituksen puheenjohtaja Indek Kasela ja lisää, että yhtiöllä on yli 35 maata kattava kansainvälinen myyntiverkosto Suomessa valmistamiensa kalatuotteiden vientiin.
Heimon Kala Oy on perustettu Hämeenlinnassa vuonna 1980 kalakaupaksi ja sittemmin yhtiö on laajentunut Suomen suurimpiin kuuluvaksi kirjolohenkasvattajaksi ja kalatukkuriksi. Lohi ja äyriäistuotteissaan Heimon Kalan tavoitteena on siirtyä käyttämään ainoastaan ASC ja MSC -sertifioituja kalakantoja ja olla päästöneutraali viimeistään vuonna 2022. Heimon kalan tuotantolaitoksilla on korkeamman tason FSSC ja BRC - elintarviketurvallisuussertifikaatit. Yhtiön liikevaihto edellisenä tilikautena oli 47,2 miljoonaa euroa.
Heimon Kalan emoyhtiöllä, NASDAQ Baltic -pörssilistatulla PRFoods-konsernilla on merkittävä suomalainen omistajapohja. Yhtiö on erikoistunut kalankasvatukseen ja jalostukseen. Konsernin liikevaihto edellisenä tilikautena oli 78,3 miljoonaa euroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Indrek Kasela, Heimon Kala Oy, hallituksen puheenjohtaja
Indrek.kasela@prfoods.ee, +372 506 4642
Mikko Laavainen, Heimon Kala Oy, toimitusjohtaja
mikko.laavainen@heimonkala.fi, +358 40 576 8348
Samuel Sorainen, PR- ja viestintätoimisto Wolfcom Oy
+358 400 579 653, samuel.sorainen@wolfcom.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Wolfcom PR Boutique, Helsinki, Finland
Korkeavuorenkatu 1 B 11, 00140 Helsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
NH Collection Helsinki Grand Hansa avaa loisteliaan Ballroomin ovet joulunviettäjille4.11.2025 11:51:26 EET | Tiedote
NH Collection Helsinki Grand Hansa -hotelli pukeutuu jouluun ja avaa loisteliaan juhlasalin ovet vieraille. Tavallisesti vain tapahtumien ja yksityisvieraiden käytössä olevaan Ballroomiin katetaan gaalaillallinen, joka tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea hotellin historiallinen suuri juhlasali kaikessa loistossaan. Lisäksi Hansa Café Bar & Brasserie kutsuu herkuttelemaan kolmen ruokalajin joululounaalle sekä nauttimaan jouluaaton herkkuja notkuva menu.
Kummituksia ja karmivia paikkoja – vinkit hurjaan Halloweeniin Virossa29.10.2025 10:54:29 EET | Tiedote
Viron muinaiset linnat, keskiaikaisten kaupunkien hämärät kujat ja historialliset kartanot ovat täynnä tarinoita. Suusta suuhun sukupolvien ajan kiertäneet tarinat kuiskivat synkistä salaisuuksista, rauhattomista sieluista ja selittämättömistä sattumuksista. Keräsimme vinkit paikoista, jotka saavat kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin.
Helsingin paras hotelliaamiainen laajentuu herkulliseksi viikonloppubrunssiksi27.10.2025 11:37:25 EET | Tiedote
NH Collection Helsinki Grand Hansan runsas ja kiitelty aamiainen kasvaa viikonloppuisin moderniksi brunssiksi, jossa korostuvat kotimaiset kauden raaka-aineet ja alusta asti käsityönä valmistetut annokset. Aivan Helsingin ytimessä sijaitsevan korkeatasoisen hotellin ravintola, Hansa Café Bar & Brasserie, tarjoaa täydellisen paikan kokoontua ystävien ja perheen kanssa nauttimaan viikonlopun rennosta ja kiireettömästä ruokaelämyksestä.
Pomar juhlistaa 65-vuotista taivaltaan − uutuusjalkineissa ysärin helmiä21.10.2025 14:33:30 EEST | Tiedote
Perinteikäs suomalainen jalkinetalo Pomar juhlistaa tänä syksynä 65-vuotista taivaltaan palauttamalla mallistoonsa korkean kenkäklassikkonsa Jarnon. Siitä inspiroitunut matalampi Ruoste tuo ysäriestetiikan nykypäivään. Pomarin muotoilupalkitusta huopamallistosta löytyy talvikauteen tyylikkäitä, lämmittäviä ja myös vedenpitäviä nilkkureita ja saappaita.
Suomalaisten tähtikokkien ravintolavinkit Tallinnaan9.10.2025 13:35:38 EEST | Tiedote
Viro on suomalaisten suosituin ulkomainen ruokamatkailukohde, eikä ihme, sillä maan ravintolatarjonta on kokoonsa nähden ainutlaatuisen rikas. Viron ravintolakulttuuri kehittyy jatkuvasti ja maassa on jo Suomeakin enemmän Michelin-oppaasta löytyviä suosituksia. Helpottaaksemme suomalaismatkailijoiden ravintolavalintoja, kysyimme Virossa asuvilta ravintola-alan ammattilaisilta suosituksia ja vinkkejä syksyiselle makumatkalle Tallinnaan. Omat ravintolavinkkinsä antoivat keittiömestarit Kim Mikkola, Kim Päivästö, Karoliina Jaakkola ja Tõnis Siigur sekä ravintolapäällikkö Ella Korpi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme