Hekan suojellun vuokratalokohteen peruskorjaus valmistui Käpylässä
3.1.2023 08:39:17 EET | Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka) | Tiedote

Pohjolankatu 47:ssä on kolmion muotoisella tontilla kuusi kolmesta neljään kerroksista kivitaloa: kolme Pohjolankadulla ja kolme Käpyläntiellä. Käpyläntien varteen sijoittuvat talot peruskorjattiin 2019–2021, ja nyt valmistui Pohjolankadun talojen korjaus.
Peruskorjauksen lähtökohtana oli kestävä korjaaminen, jossa vanhaa säilytetään mahdollisimman paljon. Peruskorjauksen taustaselvityksissä kuultiin Helsingin kaupunginmuseota. Käpylän asemakaavauudistuksen vuoksi kaupunginmuseo selvitti laajemminkin alueen rakennusten ja ympäristön historiallisia arvoja. Asemakaavamuutoksen yhteydessä Käpyläntie 47 suojeltiin suojelumerkinnällä sr-1.
Alkuperäisiä yksityiskohtia ja kiinteitä kalusteita säilynyt runsaasti
Pohjolankatu 47:ssä, kuten koko korttelissa, on säilynyt huomattava määrä alkuperäistä, esimerkiksi piha-alueella sekä talojen ulkoasussa ja yksityiskohdissa. Myös sisätilat kuten porrashuoneet, asuntojen tilajäsentely ja rakennusosat ja jopa alkuperäiset keittiöiden kalusteet ovat laajalti säilyneet. Esimerkiksi kaikki alkuperäiset kaapistot säilytetiin ja aiemmin uusitut kaapit teetettiin alkuperäisen mallin mukaisiksi.
Julkisivujen kolmikerrosrappaus uusittiin ja talot maalattiin kalkkimaalilla. Julkisivuihin palautettiin alkuperäiset värisävyt okran keltainen, roosa ja vihreä. Mineriittikatto vaihdettiin vastaamaan alkuperäistä punatiilikatetta. Puisia ikkunanpuitteita kunnostettiin mahdollisuuksien mukaan ja loput uusittiin. Vanhat, taitavaa puusepäntyötä edustavat ulko-ovet kunnostettiin. Myös porraskäytävien ja muiden yhteisten tilojen pintoja maalattiin ja kunnostettiin. Pihan istutukset ovat nyt lähes alkuperäisten kasvisuunnitelmien mukaiset.
Peruskorjauksessa parannettiin asumismukavuutta ja -turvallisuutta. Esimerkiksi tiukentuneet paloturvallisuusmääräykset huomioitiin sähköjärjestelmän uudistamisessa ja kellarien varastotiloissa. Asuntojen painovoimaista ilmanvaihtoa säilytettiin ja parannettiin asentamalla korvausilmanventtiilit ja uusimalla muurattuja hormeja. Kylpyhuoneisiin tehtiin tilaa pesukoneelle ja keittiöihin liesituulettimelle, korkeille kylmäkalusteille ja astianpesukoneelle. Keittiön alakaapistoja korotettiin nykystandardin mukaiseksi.
Pohjolankatu 47:n peruskorjauksen pääsuunnittelija oli arkkitehtitoimisto Kati Salonen ja Mona Schalin Arkkitehdit Oy ja pääurakoitsija oli YIT Suomi. Pihasuunnittelusta vastasi Maisemasuunnittelu Hemgård.
Hekalle peruskorjataan parhaillaan myös Puu-Käpylässä
Hekalle valmistuu peruskorjauksesta vuosittain 500–1000 asuntoa.
”Vuonna 2022 peruskorjaus saatiin päätökseen 714:ssä asunnossamme”, toimitusjohtaja Jaana Närö kertoo.
Käpylässä peruskorjataan Hekalle myös kohdetta Pohjolankatu 14. Kohteessa on yhteensä 50 asuntoa 12 puurakennuksessa. Vuosilta 1921–1922 olevien talojen peruskorjaus valmistuu loppukeväällä 2023.
Pohjolankatu 47 -perustietoja:
- Talot valmistuneet vuosina 1950–1952.
- Talot on suunnitellut arkkitehti Hilding Ekelund, pihasuunnittelusta vastasi Helsingin kaupungin puutarhaneuvoja Elisabeth Koch.
- Kuusi 3–4 kerroksista taloa osoitteissa Pohjolankatu 47 ja Käpyläntie 12.
- Asuntoja yhteensä 211: yksiöitä, kaksioita, kolmioita ja yksi viisiö.
- Edellinen peruskorjaus valmistui vuonna 1987.
- Asuntojen keskimääräinen kuukausivuokra vuonna 2023 on 13,51 €/m².
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hekan toiminnasta yleisesti: Jaana Närö, toimitusjohtaja, puh. 040 689 0995, jaana.naro@hekaoy.fi
Muut tiedustelut: Annika Laine, viestintäpäällikkö, puh. 09 5767 4996, viestinta@hekaoy.fi
Kuvat




Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka) on Suomen suurin asuntojen vuokranantaja. Noin 55 000 asunnossamme asuu lähes 100 000 helsinkiläistä eli noin joka seitsemäs helsinkiläinen. Tarjoamme asukkaillemme kohtuuhintaista, laadukasta ja turvallista arkea.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka)
Miten 56 000 asunnon kunnosta pidetään huolta?12.10.2026 07:19:21 EEST | Blogi
Millaisessa kunnossa vuokra-asunnon pitää olla, ja milloin se on syytä remontoida? Hekalla lähtökohtana on, että koti on toimiva ja hyvä asua. Asuntojen ja rakennusten kunnosta huolehditaan suunnitelmallisesti niiden todellisen korjaustarpeen perusteella, kirjoittavat Hekan rakennuttamisjohtaja Vesa Nevala ja kiinteistöjohtaja Eero Kokkonen.
Sanna Auressalmi: Uusi huoneenvuokralaki selkeyttää vuokra-asumisen pelisääntöjä1.10.2026 07:36:01 EEST | Blogi
Lokakuun alussa voimaan tuleva uusi huoneenvuokralaki tuo muutoksia vuokralaisen ja vuokranantajan oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Hekalla uudistus koskettaa lähes 100 000 asukkaan arkea. Selkeämmät pelisäännöt tukevat turvallista asumista, yhdenvertaista kohtelua ja toimivaa vuokrasuhdetta.
Sanna Auressalmi: Kohtuuhintaisen kodin ei pitäisi koskaan päätyä majoitusalustalle24.9.2026 12:47:38 EEST | Blogi
Hekalla on monipuoliset keinot ja vahva tahtotila puuttua väärinkäytöksiin, mutta niiden ehkäisemiseen tarvitaan myös majoitusalustoja ja niitä koskevaa sääntelyä. Jos valtion tukeman vuokra-asunnon käyttö lyhytaikaiseen majoitukseen on kielletty, miksi emme puutu lainsäädännöllä tehokkaammin alustojen toimintaan ja estä tällaisten asuntojen ottamista välitykseen?
Heka nostaa asumisen vaalikeskusteluun ja haastaa päättäjät ratkaisuihin23.9.2026 08:37:52 EEST | Kutsu
Millainen rooli valtiolla pitäisi olla kohtuuhintaisessa asumisessa? Miten rakentamisen ja peruskorjaamisen rahoitus turvataan? Entä mikä asumista koskeva kirjaus pitäisi saada seuraavaan hallitusohjelmaan? Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka) kutsuu päättäjät ja asiantuntijat etsimään vastauksia paneelikeskusteluun maanantaina 2. marraskuuta.
Eero Kokkonen: Mitä lähes 2000 hissin toimintavarmuus vaatii?1.9.2026 08:09:27 EEST | Blogi
Hissin pitää toimia turvallisesti ja luotettavasti joka päivä. Lähes 2 000 eri-ikäisen hissin kokonaisuudessa korkea toimintavarmuus edellyttää jatkuvaa huoltoa, seurantaa ja oikea-aikaisia investointeja. Samalla on katsottava pitkälle tulevaisuuteen: miten hissikantaa kehitetään rakennusten ja asukkaiden tarpeiden muuttuessa?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
