Hellitä kaasujalkaa!
Taajama-alueilla käytetään perustellusti alhaisia nopeusrajoituksia. Taajamissa liikkuu paljon lapsia, erityisryhmiä ja erilaisia apuvälineitä käyttäviä jalankulkijoita sekä pyöräilijöitä. Törmäys esimerkiksi tietä ylittävään jalankulkijaan voi suurella nopeudella olla tuhoisa.
Kunnilla ja ELY-keskuksella on käytössään kiinteitä ja siirrettäviä nopeusnäyttöjä maanteiden ja katujen varsilla. Näyttöjen käyttämisellä on tavoitteena vaikuttaa ajonopeuksiin mm. taajamiin ja kyläkeskustoihin saavuttaessa, käytetyimpien suojateiden kohdilla ja koulujen lähellä. Näytöt kertovat käytetyn ajonopeuden ja moittivat ylinopeudesta ”surunaamalla”. Kuljettajan saaman välittömän palautteen lisäksi näytöt keräävät tietoa käytetyistä ajonopeuksista.
”ELY-keskus sai juuri valmiiksi omien näyttöjensä edellisvuoden data-analyysin ja sen tulokset ovat osin karmaisevia”, kertoo Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen liikenneturvallisuusvastaava Janne Saarikoski. ELY käyttää näyttöjä pääosin 40 km/h
-rajoitusalueilla, joissa kerätyn datan perusteella todella suuri osa kuljettajista ajaa merkittävää ylinopeutta.
Alhaisempi nopeus lisää turvallisuuden tunnetta
Joskus nopeus karkaa huomaamatta. ”Nykyaikaisessa autossa nopeus ei tunnu ja toisaalta kuskilla voi olla vauhtisokeutta, jos on ennen taajamaan saapumista ajettu maantienopeudella”, pohtii Saarikoski. Siksi nopeusmittarin tarkkailu on tärkeää.
Toisinaan kyse on tahallisesta piittaamattomuudesta tai ymmärtämättömyydestä. Kuljettaja saattaa ajatella, että on yhdentekevää ajaako 40 vai 50 km/h. Ajoneuvon nopeus vaikuttaa suoraan jarrutusmatkan pituuteen. ”Nopeuden kaksinkertaistuessa jarrutusmatka nelinkertaistuu. Sama toimii käänteisesti: nopeuden alentaminen neljänneksellä lyhentää jarrutusmatkan lähes puoleen”, vinkkaa Tarja Korhonen Liikenneturvasta. Lisäksi kovemman nopeuden myötä törmäysvoimat ja vakavan vammautumisen tai kuoleman riski kasvaa jyrkästi. Taajamanopeutta ajava ehtii paremmin havainnoida liikenneympäristöä ja tarvittaessa toimia joko vauhtia hidastamalla tai tarvittaessa pysäyttämällä auto.
Taajamien ylinopeudet ja liian suuret tilannenopeudet vaikuttavat myös turvallisuuden tunteeseen. ”Huoltaja joutuu miettimään, onko lapsen koulumatka turvallinen mennä omatoimisesti kävellen tai pyöräillä -vai viedäänkö lapsi kouluun autolla”, toteaa Korhonen. Lasten autolla kouluun vieminen aiheuttaa noidankehän: lasten liikkumattomuus lisääntyy eivätkä lapset opi liikennetaitoja. Samalla autoilla kouluun lapsiaan tuovat vaarantavat kävellen ja pyörällä kouluun tulevien koulumatkan turvallisuutta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
- Kaakkois-Suomen liikenneturvallisuustyöryhmän puheenjohtaja Janne Saarikoski, Kaakkois-Suomen ELY-keskus, p. 0295 029 000
- Yhteyspäällikkö Tarja Korhonen, Liikenneturva, p. 040 5341183
Tietoja julkaisijasta

Salpausselänkatu 22 (PL 1041)
45101 Kouvola
0295 029 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-kaakkois-suomi
Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan kestävä ja elinvoimainen Kaakkois-Suomi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Leväseuranta käynnistyy Kaakkois-Suomessa1.6.2023 15:36:58 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomessa valtakunnalliseen leväseurantaan lähdetään suunnilleen samoilla havaintopaikoilla kuin aikaisempinakin vuosina. Tuoreita levähavaintoja ei Kaakkois-Suomen sisävesillä eikä merialueilla ole kesän ensimmäisellä havaintokerralla havaittu, mutta siitepölyä on paikoitellen veden pinnalla runsaasti.
Maanteiden päällystystyöt alkoivat Kaakkois-Suomessa31.5.2023 14:00:27 EEST | Tiedote
Kuluvana vuonna uudelleen päällystettäviä teitä on Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan alueella yhteensä noin 70 ajoratakilometriä. Päällystystyöt alkoivat toukokuussa.
Meluaitojen rakentaminen alkaa Oritlammen kohdalla Ruokolahdella31.5.2023 09:35:16 EEST | Tiedote
Meluaidoilla vähennetään melulle altistumista ja melusta aiheutuvaa haittaa. Nyt meluaitoja aloitetaan rakentamaan Ruokolahden Oritlammen kohdalle Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen hankkeena. Näin vähennetään valtatie 6:n asutukselle aiheutuvia meluhaittoja. Työn ajaksi valtatie 6:n varrella kulkeva yhdistetty jalankulku- ja pyöräilyväylä suljetaan.
Kaakkois-Suomen liikenneturvallinen kunta ja kaupunki palkittiin Liikenneturvallisuusfoorumissa Imatralla30.5.2023 09:31:35 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi järjestettiin Imatralla tiistaina 23.5.2023. Vuosittaisen foorumin aiheena oli tänä vuonna lasten ja nuorten liikenneturvallisuus. Foorumissa palkittiin ensimmäistä kertaa Kaakkois-Suomen liikenneturvallinen kunta ja kaupunki. Palkitsemisperusteina käytettiin elokuussa 2022 valmistuneen Kaakkois-Suomen liikenneturvallisuussuunnitelman toimenpiteiden edistämistä ja kunnan liikenneturvallisuustyön aktiivisuutta. Kuntasarjassa voittajaksi valittiin Luumäki ja kaupunkisarjassa Kouvola.
Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus, huhtikuu 202324.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli huhtikuun lopussa 13464 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä kasvoi kahden prosentin verran vuodentakaisesta. Kymenlaaksossa työttömiä oli prosentin verran vähemmän ja Etelä-Karjalassa viisi prosenttia enemmän kuin vuoden 2022 huhtikuussa. Lomautettujen määrä kasvoi vuodentakaiseen verrattuna, mutta laski maaliskuusta. Uusia avoimia työpaikkoja oli huhtikuun aikana avoinna 2247, mikä on 31 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme