Helmet-kirjastot lopettavat kirjojen muovittamisen ja siirtyvät kasvipohjaiseen kalvoon
12.2.2021 07:30:00 EET | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote

Biopäällyste muistuttaa muovia
Kirjojen päällystäminen pidentää selvästi kirjan käyttöikää ja vähentää näin ympäristön kuormitusta. Toisaalta muovin käyttö päällysteenä on ympäristöongelma. Tähän saakka vaikeutena on ollut löytää muoville tarpeeksi laadukas kasvipohjainen korvaaja.
Nyt käyttöönotettu kotimaisen Pelloplastin mattapintainen biomuovi on ulkonäöltään ja käyttöominaisuuksiltaan hyvin lähellä aikaisempaa muovitusmateriaalia.
Biomuovi on valmistettu kasvipohjaisesta kalvosta, joka on tehty sokeriruokoetanolista. Kalvo valmistetaan kokonaan uusiutuvista raaka-aineista, eikä se sisällä fossiilisia raaka-aineita. Muovin vesiohenteiset liimat eivät myöskään sisällä liuottimia.
Tavallisen muovin varasto käytetään loppuun
Varastossa on vielä jonkin verran tavallista muovia, mutta kun se on käytetty loppuun, uutta ei enää tilata. Jatkossa materiaalitäydennykset ovat biomuovia.
Suomen kirjastopalvelu Oy:n myyntijohtaja Anna Humalainen kertoo, että tällä hetkellä käytetään rinnakkain normaalia ja biomuovia. -Siirtymäaikaa kestää, kunnes varastoomme aiemmin tilattu tavallinen muovikalvo on käytetty loppuun. Normaali muovi tulee loppumaan karkeasti arvioiden muutaman kuukauden sisällä.
Kaikkea ei tarvitse päällystää
Tutkinnassa on myös se, kuinka hyvin kirjat kestävät lainauskäytössä, jos niitä ei päällystetä lainkaan. Helsingin kirjastoissa maaliskuussa aloitettu kokeilu on edelleen kesken, koska kirjat eivät ole koronasulun vuoksi ehtineet vielä kiertää tarpeeksi.
Kuopion kaupunginkirjasto on hankkinut kaiken aineiston kokonaan muovittamattomana pian kahden vuoden ajan. Tulokset kokeilusta ovat niin hyviä, että siellä kokeilua jatketaan.
Helsingissä arvioidaan, että yleisesti ottaen kokonaan päällystämättä voisi jättää nopeasti vanhentuvat aineistot, lehdet, edulliset pokkarit tai tietokirjat, joita lainataan harvoin. Sen sijaan ainakin lastenkirjoissa on hyvä olla suojaava pinta.
Biomuoviin siirrytään tänä keväänä Helsingin lisäksi Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kirjastoissa. Pelkästään Helsingin kirjastoihin hankittiin viime vuonna noin 124 000 kirjaa.
Suomen kirjastopalvelu Oy ja konsernin toinen yritys Booky.fi Oy ovat Helmet-kirjastojen sopimustoimittajia. Ne toimittavat pääkaupunkiseudun kirjastoille käytännössä kaiken kirja-aineiston. Muovittaminen tapahtuu pääosin koneellisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
myyntijohtaja Anna Humalainen
Suomen kirjastopalvelu Oy
anna.humalainen@kirjastopalvelu.fi
puh. 045 679 1276
Kirsi SalminenPalvelupäällikköHelsingin kaupunki
Kirjastoverkon yhteiset palvelut
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
* * *
Helsingin kaupunginkirjasto on Suomen suurin yleinen kirjasto ja hoitaa myös yleisten kirjastojen valtakunnallista kehittämistehtävää ja Kirjastot.fi-verkkopalveluja.
Helmet on pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen kirjastoverkko - Helsinki Metropolitan Area Libraries. Siihen kuuluvat Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginkirjastot.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 20.10.202615.10.2026 16:41:55 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta käsittelee 20.10. useita lasten ja nuorten liikuntaan ja harrastamiseen liittyviä valtuustoaloitteita. Esityslistalla on myös ehkäisevän päihdetyön toimenpidesuunnitelma vuosille 2026–2029.
Punken tar över Villa Hagasund – 50 år med fräs på Helsingfors gator14.10.2026 12:06:31 EEST | Pressmeddelande
Punken kom till Helsingfors för ett halvt sekel sedan och lever vidare på sina egna villkor. Den helsingforsiska punkmusikens 50-åriga historia står i fokus för Helsingfors stadsmuseets och Punkmuseos gemensamma utställning, som öppnar den 23 oktober 2026.
Punk valtaa Hakasalmen huvilan – 50 vuotta säpinää Helsingin kaduilla14.10.2026 12:02:48 EEST | Tiedote
Punk rantautui Helsinkiin puoli vuosisataa sitten, ja omaehtoinen alakulttuuri elää vahvana yhä edelleen. Helsingin kaupunginmuseon ja Punkmuseon yhteinen näyttely tarkastelee helsinkiläisen punkin 50-vuotista historiaa 23. lokakuuta alkaen.
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 6.10.20266.10.2026 19:18:15 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 6.10.2026 kokouksen päätöstiedote on julkaistu.
Ruotsinlaiva Malmilla, pomppufiilis Myllypurossa ja lukubileet Puistolassa – tällainen on Helsingin syyslomaviikko6.10.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Syyslomaviikkoa vietetään Helsingissä 12.–18. lokakuuta ja kaupunki on täynnä tekemistä lomalaisille. Nuorisotalot, liikuntapaikat, leikkipuistot, kirjastot, museot ja kulttuurikeskukset tarjoavat lomaviikolla runsaasti maksutonta tai edullista toimintaa lapsille, nuorille ja perheille eri puolilla kaupunkia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

