Helmi-ohjelma etenee Lounais-Suomessa (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Perinnebiotooppien kunnostustyöt jatkuivat useilla kohteilla
Helmin perinnebiotooppiteemassa tehtiin uusia lammaslaitumia esimerkiksi Salon seudulla kahdelle jokivarren niitylle sekä saarikohteelle Kemiönsaaren saaristossa. Aidatut kohteet sijaitsevat lähellä arvokkaita perinnebiotooppeja ja laajentavat näin jo olemassa olevaa perinnebiotooppien verkostoa. Lammaslaitumien aitoja on suunniteltu ja rahoitettu yhteistyössä myös Riistakeskuksen kanssa.
Uhanalaisten lajien, kuten pikkuapolloperhosen, seljakämmekän ja laukkaneilikan elinympäristöjen hoitoa rahoitettiin saaristossa ja Vakka-Suomessa. Taalintehtaalle puolestaan perustettiin monimuotoisuuspuisto, jossa parannettiin usean uhanalaisen ja erityisesti suojellun hyönteislajin elinolosuhteita. Monimuotoisuuspuiston hoitotoimia jatketaan vielä vuoden 2023 aikana. Perinnebiotooppien hoitoa, kuten laidunnusta, niittoa tai raivausta, rahoitettiin myös Raumalla, Paimiossa ja Maskun alueilla.
Lintujärvien kunnostukset etenevät
Lintuvesillä ELY-keskuksen tekemät kunnostustoimet ja -suunnittelu keskittyvät Natura-alueille, jotka on sisällytetty Natura-alueiden verkostoon lintudirektiivin perusteella. Suunnittelun painopisteenä vuonna 2022 olivat alueen järvikohteet, joissa kunnostustoimet edellyttävät vesilain mukaista lupaa aluehallintovirastosta. Vuoden 2022 aikana kunnostussuunnitelmat valmistuivat Saarenjärvelle Saloon sekä Pyhärannan kunnan ja Laitilan ja Rauman kaupunkien alueilla sijaitsevalle Otajärvelle.
Hoitotoimien painopiste oli puolestaan rannikon merenrantaniittykohteilla, jotka ovat tärkeitä elinympäristöjä mm. uhanalaisille kahlaajille. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen toimesta ruovikoituneita rantaniittyjä niitettiin yhteensä 42 ha alueella Paimiossa ja Mynämäellä. Lisäksi lintuvesien kunnostustoimenpiteinä tehtiin raivauksia ja hoitokalastusta.
Inventoinnit toivat lisää tietoa pienvesistä
Pienvesi- ja rantaluontoteema käynnistyi keväällä 2022, ja kulunut vuosi oli inventointien ja suunnittelun myötä huolellisen taustatyön aikaa. Inventoiduksi tuli mm. 60 kilometriä puroja, useita lähteitä sekä hiekkaranta. Porissa sijaitsevan Yyterinniemen ranta-alueiden monikäyttösuunnittelu oli teeman suurin projekti, jonka valmiita suunnitelmia päästään käymään läpi kevään 2023 aikana.
Suo- ja metsäkohteiden kunnostussuunnitelmat toteutukseen vuonna 2023
Helmi-ohjelman suokohteiden ennallistuksia suunniteltiin seitsemällä eri kohteella, joiden pinta-ala on yhteensä noin 160 hehtaaria. Kohteet sijaitsevat yksityismailla, joista osa on yksityisiä suojelualueita. Käytännön ennallistustoimet aloitetaan vuonna 2023 ja osa suunnitelluista kohteista toteutetaan Kunta- ja Järjestö-Helmi -hankkeina.
Helmi-ohjelman metsäkohteiden luonnonhoitoa on suunniteltu noin 9 hehtaarin alalle. Jalopuukohteiden hoitotoimet käynnistyvät vuonna 2023.
Soidensuojelua jatkettiin
Vuonna 2022 Helmi-ohjelmassa suojeltiin 200 hehtaaria soita. Vapaaehtoinen soidensuojelu kohdistuu soidensuojelun täydennysesityksen kohteille sekä maakuntakaavassa suojeltaviksi merkityille kohteille. Myös muita arvokkaita soita voidaan suojella Helmi-ohjelman puitteissa. Tällainen erityiskohde on Kankaanpään upea Koivistonkeidas, joka oli aikaisemmin pitkään varattuna turvetuotantoon.
Lisätietoa Helmi-ohjelmasta: https://ym.fi/helmi
Lisätietoja:
Perinnebiotooppien kunnostus: Liina Salonen, +358 295 022 174, liina.salonen@ely-keskus.fi
Lintuvesien kunnostus: Maria Yli-Renko, +358 295 023 020, maria.yli-renko@ely-keskus.fi
Pienvedet ja rantaluonto: Roosa Kemppi, +358 295 022 080, roosa.kemppi@ely-keskus.fi
Soiden ennallistaminen ja metsäiset elinympäristöt: Risto Vilen, p. +358 295 022 018, risto.vilen@ely-keskus.fi
Soidensuojelu: Sari Jaakkola, p. +358 295 022 016, sari.jaakkola@ely-keskus.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Toiminta on päättynyt 31.12.2025.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Kokemäenjoelle pyritään aikaansaamaan jääkansi lähipäivien pakkasjakson avustuksella – hyydetulvavaaraa monissa läntisen Suomen vesistöissä30.12.2025 14:01:58 EET | Tiedote
Kokemäenjoen jääkannen muodostusta pyritään edistämään hyydetulvariskin välttämiseksi lähipäivien kovan pakkasjakson aikana vesistöalueen säännösteltyjen järvien juoksutuksia supistamalla.
Livskraftscentralerna inleder sin verksamhet den 1 januari 202629.12.2025 10:33:40 EET | Pressmeddelande
NTM-centralernas verksamhet upphör i slutet av 2025 och de nya livskraftscentralerna inleder sin verksamhet den 1 januari 2026. Största delen av NTM-centralernas uppgifter överförs till livskraftscentralerna. I fortsättningen hittar du information om livskraftscentralerna på adressen www.elinvoimakeskus.fi.
Elinvoimakeskukset aloittavat toimintansa 1.1.202629.12.2025 10:33:40 EET | Tiedote
ELY-keskusten toiminta päättyy vuoden 2025 lopussa ja uudet elinvoimakeskukset aloittavat toimintansa 1.1.2026. Suurin osa ELY-keskusten tehtävistä siirtyy elinvoimakeskuksille. Löydät jatkossa tietoa elinvoimakeskuksista osoitteesta www.elinvoimakeskus.fi.
Joulunajan ilmaismatkat paikallisliikenteissä (Etelä-Savo, Pohjois-Savo)19.12.2025 09:38:33 EET | Tiedote
Matkustaminen Iisalmen, Pieksämäen ja Varkauden paikallisliikenteissä on kaikille ilmaista 22.-23.12.2025.
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Suomen Erityisjäte Oy:n suunnitteleman Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajennuksen YVA-ohjelmasta, Pori19.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Suomen Erityisjäte Oy on toimittanut 10.10.2025 Varsinais-Suomen ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajentamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

