Helmi-ohjelmassa tapahtuu: Rantasalmelle valmistellaan luonnon monimuotoisuutta vahvistavaa Helmi-keskittymää ja ELY-keskus etsii kunnostettavia pienvesikohteita

Helmi-ohjelman tavoitteena turvata luonnon elintärkeitä ekosysteemejä. Ohjelmassa tarkastellaan elinympäristöjä sekä niiden tarvitsemia ennallistamis- ja hoitotoimia eri toimijoiden yhteistyössä. Elinympäristöjen kunnostus- ja hoitotoimia keskitetään Helmi-keskittymiin, joita tunnistetaan osana Helmi-elinympäristöohjelmaa. Helmi-keskittymät ovat alueellisesti luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä seutuja.
Etelä-Savoon on suunnitteilla useita Helmi-keskittymiä, joista ensimmäinen on tulossa Rantasalmen lintuvesialueen lähiseudulle
Etelä-Savon Helmi-ohjelman yhteistyöryhmä tunnistaa maakunnasta luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä alueita, jotka olisivat sopivia Helmi-keskittymille. Alueelliseen yhteistyöryhmään kuuluu Etelä-Savon ELY-keskuksen lisäksi laajasti eri organisaatioita. Helmi-keskittymäalueen on hyvä olla tarpeeksi suuri, jotta luonnon monimuotoisuutta voidaan edistää ja suojella mahdollisimman laajasti.
Yhteistyöryhmässä on suunnitteilla Etelä-Savon alueelle useampia Helmi-keskittymiä. Ensimmäinen Helmi-keskittymä on tulossa Rantasalmelle suojellun Putkilahden-Ruskeaperän lintuvesialueen lähiseuduille. Alueella tehdään jo valmiiksi paljon luonnonhoitotöitä eri organisaatioiden yhteistyönä.
Maanomistajille kaikki Helmi-ohjelman toimintaan osallistuminen on aina vapaaehtoista. Töiden suunnittelu tehdään yhteistyössä maanomistajien kanssa. Maanomistaja voi myös itse kysyä ja ottaa selvää eri elinympäristöjen kunnostusmahdollisuuksista.
ELY-keskus etsii kunnostettavia pienvesikohteita Etelä-Savon Helmi-ohjelmaan
Pienvesiä ovat esimerkiksi purot, lammet, norot ja lähteet. ELY-keskus etsii Etelä-Savon alueelta Helmi-ohjelmaan sopivia pienvesikohteita. Maanomistaja voi ehdottaa Helmi-ohjelmaan maillaan sijaitsevia kunnostuksen tarpeessa olevia pienvesiä. Pienvesien kunnostuksen suunnittelu ja toteuttaminen tehdään yhteistyössä ELY-keskuksen ja maaomistajan kanssa.
Kunnostettavia pienvesikohteita voi ehdottaa Etelä-Savon ELY-keskuksen luonnonsuojeluasiantuntijoille:
- Viivi Lindholm, viivi.lindholm(at)ely-keskus.fi, p. 0295 024 297
- Lauri Puhakainen, lauri.puhakainen(at)ely-keskus.fi, p. 0295 024 223
Pienvesien kunnostamiseen ja ennallistamiseen voi liittyä esimerkiksi perattujen purouomien virtauksen palauttamista luonnontilaisemmaksi, lampien tai lähteiden veden nostamista ihmistoiminnan vaikutusta edeltäneelle tasolle sekä vanhojen käytöstä poistettujen rakenteiden poistamista pienvesien läheisyydestä. Menetelmiä on useita, ja kaikki Helmi-ohjelmaan liittyvät kunnostukset perustuvat maanomistajan vapaaehtoisuuteen.
Monet pienvedet ovat herkkiä ja uhanalaisia elinympäristöjä, joten pienetkin häiriöt niiden läheisyydessä voivat helposti heikentää niiden tilaa. Nykyään enää harva pienvesi on luonnontilainen. Pienvedet tarjoavat elinympäristön ja leviämisreitin useille eliölajeille, ja niiden kunnostuksella voidaan parantaa ympäristön moninaisuutta, puhtautta ja kestävyyttä erilaisia muutoksia vastaan. Pienvesien kunnostuksella voi olla positiivisia vaikutuksia esimerkiksi muiden ympäröivien vesistöjen tilaan, paikallisiin kala- ja rapukantoihin sekä alueen virkistyskäyttöön.
Helmi-ohjelmassa tartutaan Suomen luonnon köyhtymisen suurimpaan suoraan syyhyn: elinympäristöjen vähenemiseen ja laadun heikkenemiseen. Helmi-ohjelman tavoitteena on vahvistaa Suomen luonnon monimuotoisuutta ja parantaa elinympäristöjen tilaa muun muassa suojelemalla ja ennallistamalla soita, kunnostamalla ja hoitamalla lintuvesiä, perinnebiotooppeja ja metsäisiä elinympäristöjä sekä pienvesi- ja rantaluontoa. Toiminta perustuu maanomistajien vapaaehtoisuuteen. Suojeltavista alueista saa korvauksen ja valtio tukee kunnostus- ja hoitotoimia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Luonnonsuojeluasiantuntija Minna Kosonen, Etelä-Savon ELY-keskus, minna.kosonen@ely-keskus.fi, p. 0295 024 240
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli
0295 024 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-etela-savo
Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus
Norppa tarvitsee rauhaa karvanvaihtoaikana8.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Liikkuessasi Saimaan vesillä saatat nähdä saimaannorpan paistattelemassa päivää rantakivellä. Norppa nousee keväällä kivelle vaihtamaan karvaa. Aurinko kuivattaa turkin, mikä edistää karvan vaihtumista. Etelä-Savon ELY-keskus muistuttaa, että kivellä makoileva norppa kaipaa rauhaa, koska se ei karvanvaihtoaikana sukella mielellään veteen. On syytä muistuttaa, että norppien tahallinen häiritseminen karvanvaihtoaikana on myös luonnonsuojelulain nojalla kiellettyä.
Etelä-Savon elinkeinoelämän kasvuhalukkuus ei pääse realisoitumaan29.4.2025 10:17:19 EEST | Tiedote
Etelä-Savon elinkeinorakenteelle on tunnusomaista, että sen yrityskanta on mikro- ja pk-valtaista. Isoja suuryrityksiä maakunnassa on vain harvakseltaan. Tuoreen suhdannebarometrin mukaan maakunnan yritysten kasvuhalukkuus on maan keskiarvoa korkeampi ja yritysten suhdannenäkymät maan keskiarvoa positiivisemmat. Kasvuhalut eivät kuitenkaan näytä realisoituvan. Yhtenä kasvun haasteena on ulkopuolisen rahoituksen saatavuus. Kolme neljästä eteläsavolaisesta yrityksestä arvioi rahoittajien luottopolitiikan kiristyneen viimeisen vuoden aikana.
Kangasvuokot aloittelevat kukintaansa Etelä-Savossa28.4.2025 12:50:51 EEST | Tiedote
Jo vuonna 1952 rauhoitettu ja uhanalaisuudeltaan vaarantuneeksi luokiteltu kangasvuokko aloittelee kukintaansa. Etelä-Savon ELY-keskus pyysi viime vuonna kansalaisia ilmoittamaan tietämistään kangasvuokkojen esiintymispaikoista. ELY-keskus sai ilahduttavasti tietoja useista aiemmin viranomaisen tietojen ulkopuolelle jääneistä esiintymispaikoista. Tiedossa olevia kangasvuokon esiintymispaikkoja voi edelleen ilmoittaa luonnonsuojeluasiantuntija Juho Kolehmaiselle osoitteeseen juho.kolehmainen@ely-keskus.fi
Etelä-Savossa työttömiä edelleen yli 7 00024.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Etelä-Savon kuntien työllisyyspalveluissa oli maaliskuun lopussa työttömiä työnhakijoita 7 019, mikä on 757 henkilöä eli 12 % enemmän kuin vuosi sitten. Lomautettuja heistä oli 758. Työttömänä oli 12,6 % työvoimasta. Maaliskuun aikana kokonaan työttömien määrä laski reilulla sadalla ja lomautettujen määrä 54:llä. Lomautettujen miesten määrä laski helmikuusta 37:llä ja lomautettujen naisten 17:llä.
Etelä-Savon ELY-keskus jakoi avustuksia vesistöjen kunnostukseen23.4.2025 12:46:48 EEST | Tiedote
Etelä-Savossa myönnettiin avustuksia vesistökunnostuksiin yli 300 000 euron edestä. Yhteensä avustushakemuksia tuli 17 kappaletta, joista 13 sai myönteisen avustuspäätöksen. Vesistöissä tehtävien toimenpiteiden lisäksi avustusta myönnettiin kolmelle valuma-aluelähtöiselle suunnittelu- ja toimenpidehankkeelle. Avustetuilla hankkeilla edistetään vesistöjen monipuolista käyttöä ja hyvää ekologista tilaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme