ELY-keskukset

Helpotusta teknologiateollisuuden ja sosiaali- ja terveysalan osaajapulaan: Uusia valtakunnallisia palveluita työperäiseen maahanmuuttoon

Jaa
Uusien palvelupakettien tavoitteena on, että työnantajat saavat valmiita ammatti- ja erityisosaajia töihin Suomeen. Tarvittava osaaminen on tunnistettu ja testattu sekä työssä tarvittava suomen kieli on koulutettu jo lähtömaassa. Työnantajille tarjotaan räätälöityä palvelua, jossa työnantajan maksuosuus on puolet.

Työperusteista maahanmuuttoa on pidetty jo pitkään yhtenä täydentävänä ratkaisuna työvoimapulaan tietyille aloille. Hallitusohjelman mukaisesti yrityksille kehitetään palveluita, jotka helpottavat kansainvälistä rekrytointia, monikulttuuristen työyhteisöjen rakentamista sekä työssä tarvittavan kielen oppimista.

Etenkin teknologiateollisuuden toimialoja ja niillä toimivia yrityksiä vaivaa kasvava osaajapula. Avoinna oleviin työpaikkoihin ei saada tarpeeksi päteviä hakijoita, eivätkä alan koulutukset vedä riittävästi kiinnostuneita opiskelijoita. Myös sosiaali- ja terveysalalla on haasteita löytää osaavaa työvoimaa.

Kansainvälisen rekrytointimallin kehittämisestä vastaava Vesa Liesivuori ELY-keskuksesta kertoo, ratkaisuksi teknologiateollisuuden sekä ja sosiaali- ja terveysalojen osaajapulan helpottamiseksi on lanseerattu lisää uusia valtakunnallisia palveluita.

-Uusien palvelupakettien tavoitteena on, että työnantajat saavat valmiita ammatti- ja erityisosaajia töihin Suomeen. Tarvittava osaaminen on tunnistettu ja testattu sekä työssä tarvittava suomen kieli on koulutettu jo lähtömaassa. Osaajat ovat siis heti valmiita töihin, Liesivuori tiivistää.

- Jos vielä pohtii mistä aloittaisi niin, kannattaa ensi alkuun soittaa Work in Finlandin kansainvälisen rekrytoinnin työnantajaneuvontaan 0295 016 770 tai Lisäksi on hyvä käydä tutustumassa uusilla www.workinfinland.fi -verkkosivuilla, Liesivuori neuvoo kansainvälisestä rekrytoinnista kiinnostuneita.


Kaksi uutta palvelukokonaisuutta työperäiseen maahanmuuttoon


Yksi työnantajien tarpeisiin lanseerattu valtakunnallinen palvelupolku on sosiaali- ja terveysalan rekrytoiva suomen kielen- ja kulttuurinkoulutus jo lähtömaassa.

  • Palveluita tuottavat tällä hetkellä BBi Nordics, Henkilöstöpalvelu Silkkitie Oy ja ryhmittymä Arffman Finland Oy / Barona SOTE.
  • Myös uudet palveluntuottajat voivat jättää osallistumishakemuksen tarjouspalvelu-toimittajaportaalissa. Ohjatun polun avulla edistetään muun muassa hoiva-avustajien, lähihoitajien, sairaanhoitajien ja lääkäreiden vapaata liikkuvuutta EU- ja ETA-maista Suomeen.

Toinen edistettävä palvelupolku osaavan työvoiman saatavuuden turvaamiseksi on teknologiateollisuuden rekrytoiva ammattitaidon testaus kansainvälisiin rekrytointeihin Euroopan talousalueelta.

  • Palveluita tuottavat ryhmittymä Barona Oy (Länsirannikon koulutus Oy WinNova, REDU Edu Oy ja Sedu Education Oy), AEL-Amiedu Oy ja Riveria koulutuspalvelut Oy.

  • Päätoimialoihin kuuluvat elektroniikka- ja sähköteollisuus, kone- ja metallituoteteollisuus, metallien jalostus, suunnittelu ja konsultointi sekä tietotekniikka. Työtehtävät voivat vaihdella aina perustason työtehtävistä erityisosaamista vaativiin (mm. konepajateollisuuden ammattiosaajista aina ICT-alan huippuosaajiin).

Työntantajille räätälöityä palvelua, jossa työnantajan maksuosuus on puolet

Työnantajille räätälöitävät palvelut ovat nyt tilattavissa jokaisen 15 ELY-keskuksen alueella. Palvelut ostavat suomalaiset työnantajat ja ELY-keskukset yhdessä. Työnantaja-tilaajan maksuosuus on puolet kokonaiskustannuksista.


Räätälöitävät palvelupaketit sisältävät rekrytointitoimien lisäksi tarvelähtöisesti lähtömaakoulutuksen, osaamisen tunnistamisen ja vastaanottavan työyhteisövalmennuksen. Lisäksi julkinen rahoitus vastaa työnantajien rekrytoitavien osaajien puolisoiden tukipaketin kustannuksista kokonaisuudessaan.


Uudet palvelutuotteet ovat osa Talent Boost -ohjelman kansainvälisen rekrytoinnin Work in Finland -toiminnon palvelukokonaisuutta. Valtakunnallisia palveluita kehitetään poikkihallinnollisesti, jossa keskiössä ovat ylös nostavat tahot; Business Finland, KEHA-keskus, Pohjois-Savon ELY-keskus ja Uudenmaan TE-toimisto.

Kuinka edetä, jos osaajia ei löydy Suomesta?

Työnantajalla on rekrytointitarpeita, eikä osaavaa työvoimaa ole saatavilla Suomesta.

  1. Työnantaja tekee esityksen kansainvälisen rekrytoinnin palveluista (linkki)) paikalliseen ELY-keskukseen.
  2. Paikallinen ELY-keskus tekee tilauksen työnantajan työvoimatarve-esityksen mukaisesti.
  3. Palveluntuottaja laatii toteutussuunnitelman ja palvelun yksityiskohdista sovitaan erikseen hankintasopimuksessa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Vesa Liesivuori
Valtakunnallinen koordinaattori, kansainvälisen rekrytointimallin kehittäminen
Pohjois-Savon ELY-keskus
vesa.liesivuori@ely-keskus.fi
p. 0295 043 618

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

Nya undantagslov har beviljats för att fördriva vitkindade gäss från åkrar17.4.2024 14:10:06 EEST | Tiedote

NTM-centralen i Egentliga Finland har föregående vecka beviljat 15 undantagslov för att fördriva vitkindade gäss från åkrar i syfte att förhindra allvarliga skador på gröda. Undantagsloven omfattar 54 gårdar, vilka befinner sig främst i Norra Karelen. Enligt undantagsloven får vitkindande gäss får fördrivas med oskadliggörande metoder. Under vårflytten är det förbjudet att använda högljudda fördrivningsmetoder så som smällpatroner för att trygga häckningsfreden.

Valkoposkihanhien pelloilta karkottamiseen on myönnetty uusia poikkeuslupia17.4.2024 14:10:06 EEST | Tiedote

Varsinais-Suomen ELY-keskus on viime viikolla myöntänyt 15 poikkeuslupaa valkoposkihanhien karkottamiseen pelloilta vakavien viljelyvahinkojen estämiseksi. Luvat koskevat 54 tilaa, jotka sijaitsevat pääosin Pohjois-Karjalassa. Poikkeusluvilla valkoposkihanhia saa karkottaa niitä vahingoittamattomilla menetelmillä. Kevätmuuttokaudella kovaäänisten karkotuskeinojen kuten paukkupatruunoiden käyttö on kielletty lintujen pesimärauhan turvaamiseksi.

Genomförandet av Skärgårdshavsprogrammet påskyndas i pilotområden16.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Avrinningsområdena till Aura å och Pemar å samt Kimitoön med omgivande havsområden har valts som pilotområden för Skärgårdshavsprogrammet. Syftet med Skärgårdshavsprogrammet är att minska näringsbelastningen på Skärgårdshavet och få bort jordbruket i Skärgårdshavets avrinningsområde från listan över de värsta belastningskällorna för Östersjön, som upprätthålls av kommissionen för skydd av Östersjöns marina miljö.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye