Helsingillä useita valtteja startup-kaupunkien mittelössä – Slush tuo välivuoden jälkeen kasvuyrittäjät taas yhteen Messukeskukseen
29.11.2021 13:00:00 EET | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote

Helsingin menestys on riippuvainen uuden yritystoiminnan syntymisestä ja osaajien houkuttelun onnistumisesta. Kaupungin elinvoiman kasvattamiseksi myös mielikuvaa kaupungista pitää kehittää kansainvälisillä areenoilla. Tässä Slushilla on iso ja merkittävä rooli.
Kasvuyrittäjyys on myös merkittävä tekijä maailmaa painavien, globaalien ongelmien ratkaisussa. Slush ja Helsinki tekevät yhteistyötä myös siinä, että Helsinki voisi toimia johtavana kasvupaikkana erilaisia ratkaisuja kehittäville yrityksille.
”Helsinki haluaa olla kasvuyrityksille paras paikka tehdä liiketoimintaa. Tavoitteena on olla vuoteen 2025 mennessä Euroopan johtava alusta kokeiluille ja uutta luovalle yritystoiminnalle. Siksi Helsinki tukee myös Slushin ulkopuolella hautomopalveluita etenkin niillä aloilla, joilla on merkittävä vaikutus kaupungin toimintaan. Esimerkkeinä mainittakoon Helsinki Education Hub, Health Incubator Helsinki ja Urban Tech,” tiivistää Helsingin kaupungin elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva.
Helsingissä vuonna 2016 perustettu Maria 01 -kasvuyrityskeskittymä on jo nyt yksi Euroopan merkittävimmistä startup-kampuksista. Se on saanut toiminnastaan laajasti tunnustusta ja viimeisimpänä marraskuussa 2021 tasavallan presidentin myöntämän kansainvälistymispalkinnon. Helsinki edistää yrittäjyyttä ja kasvua myös monin eri tavoin. Kaupungin tavoitteena on myös osaajien perheiden asettautumisen helpottaminen. Tätä tuetaan muun muassa puoliso-ohjelmilla ja varmistamalla koulunkäynnin jatkuvuus kansainvälisten osaajien lapsille.
Pitkäjänteinen työ yhdessä kasvuyritysekosysteemin kanssa onkin jo tähän mennessä tuottanut tulosta: ekosysteemin arvo on kolminkertaistunut vuodesta 2015 ja startup-yritysten yhteenlaskettu arvo ylittää jo 25 miljardia euroa. Syyskuussa julkaistussa Global Startup Ecosystem 2021 (GSER) -raportissa Helsingin seutu nousi maailman 20 parhaan kaupunkiseudun joukkoon nousevien startup-ekosysteemien listalla.
Helsingin vahvuudet sijoittumiskohteena monipuolisesti esillä
Helsingin kaupunki näkyy Slushissa monella tavalla. Kaupungilla on Slushin päätapahtumassa Messukeskuksessa oma esittelytila, jossa jaetaan tietoa sijoittajille, yrityksille ja startupeille tarjolla olevista palveluista. Lisäksi Helsingin kaupunki isännöi tapahtumassa Helsinki Partners Loungea, jossa on tarjolla monipuolista asiaohjelmaa eri kohderyhmille sijoittajista startupeihin. Helsinki Partners Lounge sijaitsee Slushin päätapahtuman yhteydessä, mutta siihen pääsee tutustumaan myös ilman pääsylippua.
Helsinki Partners Loungen tuottaa kaupungin uusi yhtiö Helsinki Partners, jonka roolina on vahvistaa kaupungin kansainvälistä tunnettuutta ja erottautumiskykyä. Uusi yhtiö yhdistää Helsinki Business Hubin ja Helsinki Marketingin toiminnot ja sen toiminta lanseerataan Slushin yhteydessä.
”Helsinki Partnersin tehtävänä on vahvistaa kaupungin menestystä kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa. Uusi yhtiö edistää investointien, tapahtumien, osaajien ja vierailijoiden houkuttelua, kaupungin kansainvälistä markkinointia sekä maineen rakentamista. Helsingin kansainvälinen tunnettuus ja kyky erottautumiseen nousevatkin tulevaisuudessa korostetusti menestyksen keskiöön,” kertoo tammikuun alussa Helsinki Partnersin toimitusjohtajana aloittava Clarisse Berggårdh.
Lisäksi Helsingin kaupunki on mukana myös monissa Slushin aikana järjestettävissä sivutapahtumissa, kuten Finnish Flow -tapahtumassa Ateneumissa sekä Helsingin yliopiston Y Science -tapahtumassa. Kaupunki on esillä myös Slushin virallisella Speakers Dinnerillä Savoy-teatterissa, Oodissa järjestettävässä Founders Dayssä sekä kaupungintalon tapahtumatorilla järjestettävässä mediapäivässä.
Helsinki tekee yhteistyössä Slushin kanssa myös tapahtuman osallistujille kävijätutkimusta, jonka avulla kartoitetaan kaupungin kiinnostavuutta kasvuyrittäjien keskuudessa ja kehitetään vastausten perusteella sitä entisestään.
Slushin myötä Helsinki on ja pysyy kasvuyrityskentän kehityksen kärjessä
Slush järjestetään tänä vuonna jälleen viime vuoden tauon jälkeen. Vuoden 2020 Slush jouduttiin koronapandemian takia perumaan paikan päällä pidettävänä tapahtumana, mutta peruuntumisesta huolimatta Slush-yhteisö ei ole levännyt laakereillaan pandemiankaan aikana, vaan se on kehittänyt uusia tapoja verkottua: alkunsa ovat saaneet startup-yhteisö Node by Slush sekä verkkomedia Soaked by Slush.
Slush on taloudelliselta vaikuttavuudeltaan Helsingin merkittävimpiin kuuluva toistuva tapahtuma. Se tuo Helsinkiin kasvuyrityskentän ajankohtaisimmat ihmiset ja keskustelut sekä varmistaa, että Helsinki on ja pysyy kehityksen kärjessä. Tänä vuonna tapahtuma on suunniteltu 8000 hengelle, mikä on terveysturvallisuuden takia huomattavasti vähemmän kuin ennen koronapandemiaa järjestetyissä Slush-tapahtumissa. Tapahtuma on loppuunmyyty.
Lisätietoa Helsingin tapahtumista:
- Finnish Flow –tapahtumassa
- Y Science -tapahtumassa
- Founders Day
- Mediapäivä
- Helsinki Partnersin sivut
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva, p. 050 5599 183, e-mail: marja-leena.rinkineva@hel.fi
Viestin välitti:
viestintäasiantuntija Tero Lahti, p. 040 3344 801, e-mail: tero.j.lahti@hel.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingfors ligger på första plats i en internationell jämförelse som utvärderar hållbarheten hos resmål23.9.2026 12:30:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors har återigen placerat sig på första plats i indexet Global Destination Sustainability (GDS), som mäter hur hållbara olika resmål är. Helsingfors var etta i jämförelsen även 2024 och 2025.
Helsinki on jälleen kärjessä matkailukohteiden kestävyyttä arvioivassa kansainvälisessä vertailussa23.9.2026 12:30:00 EEST | Tiedote
Helsinki on sijoittunut jälleen ensimmäiselle sijalle kansainvälisessä matkailukohteiden kestävyyttä mittaavassa Global Destination Sustainability (GDS) -indeksissä. Helsinki oli vertailun ykkönen myös vuosina 2024 ja 2025.
Vieraskielisen väestön määrä Uudellamaalla voi kaksinkertaistua vuoteen 2045 mennessä23.9.2026 12:00:06 EEST | Tiedote
Uudellamaalla asuvan vieraskielisen väestön määrän ennustetaan kasvavan noin 339 500 henkilöstä noin 674 000 henkilöön vuoteen 2045 mennessä. Kasvu painottuu edelleen voimakkaasti pääkaupunkiseudun suuriin kaupunkeihin.
Pormestari Sazonov tapasi New Yorkin pormestari Zohran Mamdanin22.9.2026 10:45:00 EEST | Tiedote
Helsingin pormestari Daniel Sazonov osallistui 19.–21. syyskuuta New Yorkissa järjestettyyn globaaliin Urban20 (U20) -pormestarikokoukseen New Yorkin pormestari Zohran Mamdanin kutsusta. Vierailun aikana Sazonov tapasi pormestari Mamdanin sekä muita kansainvälisten suurkaupunkien johtajia keskustellakseen kaupunkien kasvusta, kansainvälistymisestä, asuntopolitiikasta, ilmastotyöstä ja kaupunkienvälisestä yhteistyöstä.
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto käsitteli tilannekatsauksia21.9.2026 18:25:33 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kokoontui maanantai-iltana vuoden 2026 seitsemänteen kokoukseensa. Kokouksessa elinkeinojaosto kuuli tilannekatsaukset kaupungin toimitilatonttitarjontaan ja yritysten asiointipalveluihin kaupunkiympäristön toimialalla sekä elinkeino-osaston yritysten perustamista ja kasvua tukeviin palveluihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
