Helsingin, Espoon, Tampereen, Turun ja Vantaan kaupunginjohtajat: Päivitetyt rahoituslaskelmat nostavat esiin sote-uudistuksen ongelmat
6.5.2021 12:00:00 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
Asiantuntijoiden ja sote-organisaatioiden yleisen näkemyksen mukaan uudistus heikentäisi talouden hallinnan kannustimia. Hyvinvointialueiden perustamisen hinta ja esitetty talouden ohjausmalli ovat rahoituksen näkökulmasta kestämättömiä. Kestävyysvajeen kiinni kuromisen ratkaisevat vuodet väestön ikääntyessä pahimmassa tapauksessa menetettäisiin.
Kaupunkien näkökulmasta hallituksen esitys ei ole valmistelun aikana juurikaan parantunut. Uudistuksessa kaupunkeihin kohdistuu kauttaaltaan ongelmallisia vaikutuksia. Kaupunkien kyky kantaa laaja-alaista vastuuta kestävästä kasvusta ja investoinneista heikkenee. Uudistus on askel väärään suuntaan tilanteessa, jossa kasvavien kaupunkien pitäisi pystyä toimimaan koko maan talouden elpymisen moottoreina.
Suurten kaupunkien esittämät huomiot eivät ole johtaneet valmistelun aikana riittäviin muutoksiin. Kaupunkien investointi- ja lainanhoitokykyä uudistuksen jälkeen tulisi arvioida perusteellisemmin ja arvioida myös kuntien rahoitusmallin kehittämisen vaihtoehtoja sekä löytää ratkaisuja kuntien veropohjan ja verotulojen tasausmallin uudistamiselle siten, että kaupunkien mahdollisuudet ja kannustimet kestävään kasvuun säilyisivät myös tosiasiallisesti.
Tavoitteet sote-uudistuksen taustalla ovat tärkeitä ja ongelmat aitoja. Tällaisenaan uudistus ei kuitenkaan pysty niihin kestävällä tavalla vastaamaan.
Uudistusta ei kuitenkaan tarvitse aloittaa alusta. Kuntien johdolla tähän asti tehtyä työtä voidaan jatkaa keskeytyksettä. Sote-palvelujen tuotantorakenteiden eheyttämistä voidaan jatkaa, ja resurssit voidaan kohdistaa tehokkaasti vaikuttavuuden lisäämiseen. Samalla kaupunkien kanssa tulee aloittaa kumppanuuteen perustuva kehitystyö, jolla sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän kasvun edellytyksiä voidaan vahvistaa.
Jan Vapaavuori, pormestari, Helsinki
Jukka Mäkelä, kaupunginjohtaja, Espoo
Lauri Lyly, pormestari, Tampere
Tuomas Heikkinen, kansliapäällikkö, Turku
Ritva Viljanen, kaupunginjohtaja, Vantaa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pormestari Jan Vapaavuoren erityisavustaja Lotta Backlund, puh. 040 531 3076, s-posti: lotta.backlund@hel.fi
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Meri-Rastilan monitoimitalon hankesuunnitelman5.2.2026 00:02:24 EET | Tiedote
Kaupunginvaltuusto kokoontui 4. helmikuuta ja hyväksyi Meri-Rastilan monitoimitalon hankesuunnitelman sekä kaavamuutoksen Kruunuhakaan. Kyselytunnilla valtuusto keskusteli katujen talvihoidosta sekä palvelutalojen turvallisuudesta.
Itäkeskuksen Stoan ja Puhoksen alueen uudistava kaavaehdotus etenee valtuustoon2.2.2026 18:00:32 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi 2. helmikuuta kokouksessaan Itäkeskuksen Stoan ja Puhoksen alueen asemakaavan muutoksen. Kaavaratkaisu mahdollistaa alueen kehittämisen nykyistä elinvoimaisemmaksi, viihtyisämmäksi ja toiminnoiltaan monipuolisemmaksi kulttuurin ja kaupan alueeksi, jossa myös asutaan.
Stadin safka on toimittanut viidessä vuodessa lähes neljä miljoonaa kiloa hävikkiruokaa helsinkiläisten lautasille30.1.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Stadin safka on viidessä vuodessa kasvanut keskeiseksi osaksi Helsingin ruoka-apua. Vuodesta 2021 alkaen Stadin safka on toimittanut lähes neljä miljoonaa kiloa hävikkiruokaa ruoka-aputoimijoille ja kehittänyt ruoka-apua Helsingissä kohti yhteisöllisempiä ja yhdenvertaisempia toimintamalleja.
Helsinki tehostaa toimiaan asunnottomuuden vähentämiseksi28.1.2026 12:02:04 EET | Tiedote
Helsinki on onnistunut vähentämään asunnottomuutta merkittävästi viime vuosina. Perheiden asunnottomuus on lähes poistunut. Yksin elävien asunnottomien määrä kääntyi kuitenkin lievään kasvuun vuonna 2024 ja jatkoi kasvuaan viime vuonna. Helsinki on tästä kehityksestä erittäin huolestunut.
Pormestari Daniel Sazonovin ensimmäinen pormestarin asukasilta järjestetään Koskelassa 26. helmikuuta28.1.2026 10:08:01 EET | Tiedote
Pormestari Daniel Sazonovin isännöimä pormestarin asukasilta järjestetään Koskelan nuorisotalossa torstaina 26.2.2026 kello 18.00–19.30. Asukkaat voivat lähettää kysymyksiä jo ennakolta KerroKantasi-kyselyn kautta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
