Helsingin ilmanlaatu parantunut

Vilkasliikenteisillä, kuilumaisilla kaduilla typpidioksidipitoisuudet voivat yhä kasvaa ajoittain. Viime vuonna pitoisuudet olivat yleisesti suurempia kuin vuonna 2020, jolloin ilmanlaatua paransi koronapandemiasta johtunut liikennemäärien väheneminen sekä hyvin leuto talvi.
Katupöly kiusaa vieläkin keväisin
Suorien pakokaasupäästöjen lisäksi liikenne aiheuttaa myös katupölyä. Katupölyn eli hengitettävien hiukkasten raja-arvot eivät ole ylittyneet Helsingissä viime vuosina, mikä osoittaa kaupungin pitkäaikaisen katupölyn torjunnan kehittämisen ja toimenpiteiden olleen tehokkaita. Hyvin pölyisiä päiviä on edelleen kuitenkin joka kevät, kun kadut kuivuvat ja liikennevirta nostaa talven aikana kertyneen aineksen ilmaan.
Keväiseen pölyämiseen vaikuttavat merkittävästi myös kevään ja talven sääolosuhteet sekä lumitilanne. Vuonna 2021 katupölytilanne oli huonompi kuin edellisvuonna. Kuluva kevät on ollut pölyämisen suhteen hankala, kun lumi ja yöpakkaset ovat hidastaneet katujen pesuja. Lisäksi viime talven kelit vaativat runsaasti hiekoitusta ja suolausta.
Tutkimusten mukaan noin puolet katupölystä on nastarenkaiden asfaltista irrottamaa ainesta. Kitka-renkaiden käytön yleistyminen vähentäisi paitsi pölyä myös melua. Kaupungin tavoitteena on, että tulevaisuudessa nastarenkaita olisi ainoastaan noin joka kolmannessa autoissa.
Raja-arvot saattavat tiukentua lähivuosina
Maailman terveysjärjestö WHO julkaisi syksyllä 2021 uudet, tuoreimpiin terveystutkimuksiin perustuvat ohjearvot ilmansaasteiden pitoisuuksille. Ne ovat huomattavasti aiempia tiukemmat ja ylittyvät laajasti myös Helsingissä, erityisesti typpidioksidin, hengitettävien hiukkasten sekä pienhiukkasten osalta. Euroopan komissio valmistelee parhaillaan ilmanlaatudirektiivin päivitystä, ja näköpiirissä on Euroopan unionin sitovien raja-arvojen tiukentuminen lähivuosina.
Kaupungin liikennemelutilannetta seurataan ympäristömeludirektiivin mukaisesti viiden vuoden välein toteutettavalla meluselvityksellä. Uuden meluselvityksen laadinta on parhaillaan käynnissä, ja se valmistuu kesän aikana.
Helsingin kaupunki tekee pitkäjänteistä työtä liikenteen haittojen vähentämiseksi ja edistää parempaa ilmanlaatua ja ääniympäristöä lukuisin toimenpitein. Toimenpiteiden toteutumista arvioidaan vuosittain. Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto käsittelee ilmansuojelun ja meluntorjunnan toimenpideohjelmien viime vuoden toteutumista kokouksessaan 28.4.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin kaupungin ympäristöpalvelut:
Ympäristönsuojelu ja ohjaus -yksikön päällikkö Laura Walin, puh. 09 310 33250
ympäristötarkastaja Suvi Haaparanta (ilmansuojeluasiat), puh. 09 310 32061
ympäristötarkastaja Anne Leppänen (meluasiat), puh. 09 310 34366
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Vuonna 2025 valmistui kuusi uutta ja neljä peruskorjattua päiväkotia – kokemuksia päiväkoti Arielin alkutaipaleelta22.12.2025 14:12:13 EET | Tiedote
Kaupungin omistukseen valmistui vuonna 2025 kuusi uutta päiväkotia ja neljässä kaupungin päiväkodissa valmistui laaja perusparannus. Lisäksi päiväkodeissa on tehty useita pienempiä korjaustöitä.
Fem kandidater till priset Byggandets ros 202519.12.2025 08:56:25 EET | Pressmeddelande
Helsingfors byggnadstillsyn har nominerat följande: renoveringarna på Tavastvägen 26, utvecklingsprojektet Norra Esplanaden 37, totalrenoveringen av Deckerska villan, Kottby Grundskola och Helsingfors räddningsverk.
Viisi ehdokasta Rakentamisen Ruusu 2025 -palkinnon saajaksi19.12.2025 08:56:25 EET | Tiedote
Helsingin rakennusvalvonta on nimennyt ehdolle Hämeentie 26:n korjaukset, Pohjoisesplanadi 37:n kehityshankkeen, Deckerin huvilan peruskorjauksen, Kottby Grundskolan sekä Helsingin Pelastuslaitoksen.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 18.12.202518.12.2025 18:35:05 EET | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 18.12.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 15.1.2026
Helsingin rakennusvalvonta kannustaa taksalla fiksuun ja kestävään rakentamiseen18.12.2025 14:58:55 EET | Tiedote
Vuoden 2026 rakennusvalvontataksaan on tullut korotuksia, mutta se tuo etua niille rakentajille, jotka panostavat energiatehokkuuteen ja hakevat lupansa hyvissä ajoin ennen kesää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme