Helsingin juhlaviikot

Helsingin juhlaviikot jakaa tuhat Taidelahjaa ympäri kaupungin

Jaa
Viime kesänä suuren suosion saaneet Taidelahjat ilahduttavat tänä vuonna entistäkin laajemmin, kuin kolmena Helsingin juhlaviikkojen viikonloppuna jaetaan yhteensä noin tuhat yleisölle maksutonta taide-esitystä. Taidelahjojen tilaaminen käynnistyy verkossa maanantaina 16. elokuuta.
Kuva: Niklas Sandström
Kuva: Niklas Sandström

Helsingin juhlaviikkojen aikana 19.8.–5.9. taide saattaa yllättää myös kotona, kun ympäri kaupungin jaetaan satoja Taidelahjoja yhteistyössä OP:n kanssa. Taidelahjat toimittaa joukko eturivin kotimaisia taiteilijoita muusikoista tanssijoihin, sirkustaiteilijohin ja runoilijoihin. Lahjan sisältö on yllätys niin tilaajalle kuin saajallekin, ja sen esittäjä selviää vasta paikan päällä. Lyhyet 5–10 minuutin esitykset toteutetaan esimerkiksi lahjan saajan pihalla tai parvekkeen alla.

Taidelahjojen avulla kuka tahansa voi tilata ainutlaatuisen taide-elämyksen Helsingissä asuvalle läheiselleen. Ensimmäiset, Juhlaviikkojen avajaisviikonloppuna 21.–22.8. jaettavat Taidelahjat tulevat tilattaviksi verkossa osoitteessa taidelahja.helsinkifestival.fi maanantaina 16. elokuuta klo 12 alkaen. Taidelahjoja voi tilata viikoittain aina seuraavalle festivaaliviikonlopulle. Toisen viikonlopun tilaukset käynnistyvät verkossa 23.8. ja viimeisen 30.8. 

Taidelahjan tilaaminen tapahtuu Counterpointin ja Helsingin juhlaviikkojen kehittämän sovelluksen välityksellä. Avoimena lähdekoodina luotu ja festivaalien käyttöön ympäri maailman jaettu sovellus mahdollistaa tilaamisen lisäksi Taidelahjojen hallinnoimisen ja reitittämisen, ja tekee näin lahjojen toteuttamisesta huomattavasti yksinkertaisempaa. Helsingin ohella Taidelahjoja on sovelluksen avulla välitetty jo Reykjavikissa, Bergenissä, Corkissa ja Vantaalla. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Viestintäpäällikkö Laura Gottleben, laura.gottleben@eventshelsinki.fi, puh. 050 468 7243

Kuvat

Kuva: Niklas Sandström
Kuva: Niklas Sandström
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin juhlaviikot
Helsingin juhlaviikot
Kaasutehtaankatu 1
00540 Helsinki

http://helsinkifestival.fi

Helsingin juhlaviikot on Pohjoismaiden suurin monitaidefestivaali, jota vietetään 19.8.–5.9.2021. Tarkat ohjelmatiedot osoitteessa helsinkifestival.fi. Liput tapahtumiin myy Ticketmaster Suomi.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin juhlaviikot

Helsingin juhlaviikkojen ohjelma on valmis: Akram Khan Companyn tanssiteos, Esa-Pekka Salosen johtama Hovanštšina, Lauri Porran 125 bassoäänen sävellys ja paljon muuta17.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

Helsingin juhlaviikkojen ohjelmaan on vahvistunut mm. tanssitaiteilija-koreografi Akram Khanin henkeäsalpaava nykytanssiteos Jungle Book reimagined ja Esa-Pekka Salosen johtaman Radion sinfoniaorkesterin uusi konserttiversio Hovanštšina-oopperasta. 35 vuotta täyttävän Taiteiden yön kärkitapauksena koetaan Lauri Porran yli sadan bassoinstrumentin muodostama maksuton musiikkielämys Senaatintorilla.

Helsingin juhlaviikkojen taiteelliseksi johtajaksi on valittu Johanna Freundlich30.1.2024 09:00:00 EET | Tiedote

Helsingin juhlaviikot on Pohjoismaiden suurin monitaiteellinen kaupunkifestivaali. Viisikymmentäkuusi vuotta täyttävä festivaali hakee entistäkin laajempia yleisöjä ja vahvoja yhteistyömuotoja kotimaisen ja kansainvälisen taide- ja kulttuurikentän kanssa. Helsingin juhlaviikkojen taiteelliseksi johtajaksi on nimitetty Johanna Freundlich 24.1.2024 alkaen. Hän vastaa festivaalin taiteellisesta suunnittelusta vuosina 2025–2029. Freundlich on kulttuurin moniosaaja, jolla on kokemusta muun muassa teatteri- ja oopperaohjaajan, käsikirjoittajan ja dramaturgin tehtävistä sekä klassisen musiikin tuotannoista. Lisäksi hän on toiminut Tampereen Teatterikesän taiteellisen johtotiimin jäsenenä. Freundlichilla on myös kansainvälistä ohjaajakokemusta esimerkiksi Yhdysvalloista ja Venäjältä. ”Helsingin juhlaviikot on tarjonnut jo vuosikymmenten ajan ainutlaatuisia kulttuuri- ja taide-elämyksiä laajoille yleisöille. Taiteellisen johtajan vaihtuminen mahdollistaa festivaalille aina uudistumista ja olem

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye