Helsingin kaapelihanke on siirtynyt toteutusvaiheeseen

Suomen kantaverkkoyhtiö Fingrid teki yli sadan miljoonan euron investointipäätöksen kaapeliyhteyden rakentamisesta joulukuussa 2022. Tänä keväänä Helsingin kaupunki, Helen Sähköverkko ja Fingrid allekirjoittivat yhteistyösopimuksen Helsingin 400 kilovoltin sähkönsiirtoyhteyden toteuttamisesta.
Yhteistyösopimukseen kuuluu uuden 400 kilovoltin kaapeliyhteyden rakentaminen Vantaan Länsisalmen sähköasemalta Helsingin Viikinrannan energiakortteliin, alueelle rakennettavaan uuteen Vanhankaupungin sähköasemaan.
Kaapeliyhteys tarvitaan lisääntyvän sähkönkulutuksen vuoksi, ja samalla se mahdollistaa Läntisen Bulevardikaupungin rakentamisen edellyttämät sähköverkkojärjestelyt.
Yhteyden rakentaminen alkaa ensi vuonna
”Kaapeliyhteyden lunastuslupahakemus on toimitettu Maanmittauslaitokselle tänä keväänä. Tämän vuoden aikana viedään eteenpäin 400 kilovoltin kaapelin, kaapelireitin rakentamisen ja sähköasemien hankintaprosessit”, kertoo projektijohtaja Risto Ryynänen Fingridiltä.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Viikinrannan energiakorttelin asemakaavan huhtikuussa. Asemakaavamuutokseen kuuluu muun muassa uuden katuyhteyden rakentaminen alueelle. Uusi katuyhteys toimii maakaapeliyhteyden sijoituspaikkana ja mahdollistaa suurmuuntajien kuljettamisen alueelle.
Tavoitteena on, että Viikinrannan energiakorttelin asemakaava on lainvoimainen ja kaapelireitille on saatu lunastuslupa syksyn aikana. Rakentaminen alkaa keväällä 2024 ja kaapeliyhteys on valmis käyttöönoton aloittamista varten syksyllä 2026.
Kaapeliyhteys edistää vihreää siirtymää ja Läntisen bulevardikaupungin toteuttamista
Uusi kaapeliyhteys tarvitaan, sillä sähkönkulutus pääkaupunkiseudulla kasvaa ja samalla paikallinen sähköntuotanto vähenee, kun Helen siirtyy hiilineutraaliin energiantuotantoon.
”Vihreän siirtymän yksi ilmentymä on lisääntyvä sähkönsiirron tarve. Myös pääkaupungissa tarvitaan lisää sähkön siirtokapasiteettia. Fingridin 400 kilovoltin kaapeliyhteys on keskeinen vihreän siirtymän mahdollistaja alueellamme”, sanoo Helen Sähköverkon kehitysjohtaja Markku Hyvärinen.
Lisäksi Helsingin kaupunki suunnittelee täydennysrakentamista eli niin sanottua Läntistä bulevardikaupunkia Vihdintien ja Huopalahden ympärille osaksi Haagaa, Munkkiniemeä ja Pitäjänmäkeä. Fingridin uuden kaapeliyhteyden avulla maa-alueita voidaan vapauttaa rakentamiselle.
Lisätiedot:
Fingrid Oyj
Risto Ryynänen, projektijohtaja
Puh. 040 519 5093
risto.ryynanen@fingrid.fi
Helen Sähköverkko Oy
Markku Hyvärinen, kehitysjohtaja
Puh. 050 559 1685
markku.hyvarinen@helen.fi
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Pekka Tirkkonen, erityisasiantuntija
Puh. 09 310 36637
pekka.tirkkonen@hel.fi
Lue myös:
Tiedote 21.12.2022:
Fingridiltä investointipäätös pääkaupunkiseudulle –kaapeliyhteydellä lisää sähköä kasvavaan sähkönkulutukseen
Fingrid-lehden artikkeli 21.11.2022:
Helsingissä sähköä siirtyy pian tuplasti
Tiedote 11.4.2022:
Helsinkiin rakennettavalle 400 kilovoltin maakaapelille on valittu alustava reitti
Tiedote 14.9.2021:
Sähköverkkoa muokataan kasvavan Helsingin tarpeisiin – Länsi-Helsingissä valmistellaan ilmajohtojen kaapelointia maan alle
Fingrid-lehden artikkeli 1.4.2021:
Läntinen Bulevardikaupunki muokkaa Helsingin sähköverkkoa uusiksi
Hankkeen verkkosivut:
www.fingrid.fi/helsingin-kaapeli
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.
Fingrid välittää. Varmasti.
www.fingrid.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj
aFRR-energian kaupankäynti PICASSO-kauppapaikalla Suomen ja Viron välillä alkoi8.5.2025 14:00:20 EEST | Tiedote
Kaupankäynti eurooppalaisella aFRR-reservin PICASSO-kauppapaikalla Suomen ja Viron välillä on alkanut. Suunniteltuna käyttöönottopäivänä 6.5. kaupankäynnin aloitusta jouduttiin lykkäämään tietojärjestelmien teknisten ongelmien takia. Korjaustöiden jälkeen kaupankäynti aloitettiin 7.5. klo 10.15. aFRR-energian kaupankäynti käyttää Estlink 1-tasasähköyhteyttä. PICASSO-kauppapaikalle ei varata siirtokapasiteettia, vaan kauppapaikalle annetaan käyttöhetkellä vapaana olevan siirtokapasiteetti tasasähköyhteyksien ohjausjärjestelmien tekniset rajoitteet huomioiden. Tällä hetkellä ohjausjärjestelmien rajoitteet mahdollistavat 30 MW vienti- ja tuontikapasiteettia aFRR-energialle. Lisätiedot: Tuomas Mattila, Fingrid Oyj, puh. 030 395 4180
Sähköjärjestelmän toimintaa siirtokeskeytystilanteissa todennetaan verkkokokeilla länsirannikolla2.5.2025 13:55:57 EEST | Tiedote
Fingrid järjestää toukokuussa länsirannikolla verkkokokeita, joilla todennetaan sähköjärjestelmän luotettavaa toimintaa suuntaajavaltaisen alueen eri käyttötilanteissa ja etenkin siirtokeskeytystilanteissa. Verkkokokeilla varmistetaan, että edellytykset verkon käytön vaatimien toimenpiteiden suunnittelulle ja määrittämiselle ovat mahdollisimman hyvät.
Fingridin talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Metsälä irtisanoutunut28.4.2025 13:55:00 EEST | Tiedote
Fingrid Oyj:n talous- ja rahoitusjohtaja, DI, MBA Jukka Metsälä on irtisanoutunut yhtiön palveluksesta. Hänen viimeinen työpäivänsä yhtiössä on 31.7.2025. Metsälä siirtyy Fingridistä CableCrew Oy:n toimitusjohtajaksi 1.8.2025 alkaen.
Fingrid’s CFO Jukka Metsälä has resigned28.4.2025 13:55:00 EEST | Press release
Fingrid Oyj’s Chief Financial Officer, M.Sc., MBA Jukka Metsälä has given notice that he will be stepping down from his role in the company. His last day on the job is 31 July 2025. Metsälä will become Managing Director of CableCrew Oy as of 1 August 2025.
Fingrid-konsernin johdon katsaus 1.1.−31.3.202528.4.2025 13:48:12 EEST | Tiedote
Fingrid noudattaa arvopaperimarkkinalain mukaista puolivuosiraportointia ja julkistaa vuoden kolmen ja yhdeksän ensimmäisen kuukauden osalta johdon katsaukset, joissa esitetään yhtiön taloudellista ja muuta kehitystä kuvaavia keskeisiä tietoja. Johdon katsauksessa esitetyt tiedot koskevat Fingrid-konsernin kehitystä tammi-maaliskuussa 2025 ja vastaavalla jaksolla 2024, ellei toisin ole mainittu. Tässä esitetyt luvut ovat laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards IFRS) mukaisesti. Johdon katsaus ei ole IAS 34 –standardin mukainen osavuosikatsaus. Luvut ovat tilintarkastamattomat. Fingridin kantaverkon siirtovarmuus oli korkea 100 (99,99991) prosenttia ja sähkön riittävyys oli hyvä. Lauhan talven vuoksi Suomen sähkön kulutus laski tammi-maaliskuussa 23,8 (24,6) terawattituntiin. Suomessa kulutetun sähkön päästöt alenivat. Yhtiö arvioi vuosien 2025–2028 bruttoinvestointien määrän olevan noin 1,7 miljardia euroa, josta on sidottu 623 miljo
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme