Helsingin kaupungin kesätyöhaussa muutoksia
7.4.2020 15:44:32 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
Normaalitilanteessa kesätyöntekijöitä ja -sijaisia palkataan kaupungin toimialoille ja liikelaitoksiin yhteensä noin 4 000 vuodessa. Osa hakuprosesseista on parhaillaan käynnissä ja niiden osalta on linjattu, että mikäli kesätyöntekijätarve on muuttunut epävarmaksi, haastatteluja voidaan jatkaa, mutta valintapäätöksiä ei toistaiseksi tehdä.
”Vallitsevan koronatilanteen johdosta olemme joutuneet osittain siirtämään kesätyöntekijöiden haastatteluja ja valintoja. Seuraamme tilannetta ja viestimme asiasta tarkemmin huhtikuun loppupuolella. Jo valituksi tulleille kesätyöntekijöille viestimme suoraan, mikäli heidän tehtävänkuvaansa koskien tulisi muutoksia. Jokainen jo sovittu kesätyöpaikka kuitenkin toteutuu”, vahvistaa henkilöstöjohtaja Nina Gros.
Myös kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan liikuntapalvelujen lukuisat suositut kesätyöpaikat toteutetaan niiden hakijoiden osalta, joille työpaikka on jo vahvistettu. Näin varmistetaan suljettujen liikuntatoimintojen mahdollinen avautuminen tai laajentaminen sekä pelkästään kesäkaudella avoinna olevien palvelujen mahdollinen toiminta. Valittuja kesätyöntekijöitä voidaan työllistää muihin liikuntapaikkojen korvaaviin tehtäviin, jos kesäkauden palvelut eivät avaudu normaalisti.
Loppujen kesätyöntekijöiden rekrytointi jatkuu vasta sen jälkeen, kun tiedetään, toteutuuko kesäkauden palvelutoiminta.
Uusien vuosilomasijaisten rekrytoinneissa edetään, kun tieto palvelutoiminnan jatkumisesta on varmaa. Ensin kuitenkin selvitetään kaupungin Osaajapankissa olevan oman henkilöstön sopivuus näihin tehtäviin.
Helsingin kaupungin tarjoamat kesätyöpaikat ovat vuosittain olleet suosittuja. Viime vuonna hakemuksia kertyi yhteensä yli 17 300, joista 16–17-vuotiaiden osuus oli noin 13 700. Kesätyöpaikan saaneita oli 3 980, joista 16–17-vuotiaita oli 860.
Tämä tiedote julkaistaan mahdollisimman pian Hel.fi-sivustolla käännösversiona ruotsiksi, englanniksi ja venäjäksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henkilöstöjohtaja Nina Gros, Helsingin kaupunki, puh. +358 40 8203780, s-posti: nina.gros@hel.fi
Viestintäjohtaja Liisa Kivelä, Helsingin kaupunki, puh. +358 400 308 484, s-posti: liisa.kivela@hel.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Pia Ojavuo on valittu Helsingin uudeksi rahoitusjohtajaksi10.2.2026 14:13:53 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus on valinnut Pia Ojavuon Helsingin kaupungin rahoitusjohtajan virkaan.
Konsernijaosto kokoontui vuoden toiseen kokoukseensa9.2.2026 18:58:31 EET | Tiedote
Kaupunginhallituksen konsernijaosto kokoontui maanantaina 9. helmikuuta vuoden toiseen kokoukseensa. Kokouksessa jaosto nimesi Kiinteistöosakeyhtiö Helsingin Marian hallituksen ja kuuli DigiHelsinki Oy:n ajankohtaiskatsauksen.
Puotilanrannan sekä Yliskylän kaavamuutokset etenevät valtuustoon9.2.2026 17:37:58 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi omalta osaltaan 9. helmikuuta Puotilanrannan asemakaavan ja asemakaavan muutoksen. Kaupunginhallitus hyväksyi myös Helsingin kaupungin palvelujen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Meri-Rastilan monitoimitalon hankesuunnitelman5.2.2026 00:02:24 EET | Tiedote
Kaupunginvaltuusto kokoontui 4. helmikuuta ja hyväksyi Meri-Rastilan monitoimitalon hankesuunnitelman sekä kaavamuutoksen Kruunuhakaan. Kyselytunnilla valtuusto keskusteli katujen talvihoidosta sekä palvelutalojen turvallisuudesta.
Itäkeskuksen Stoan ja Puhoksen alueen uudistava kaavaehdotus etenee valtuustoon2.2.2026 18:00:32 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi 2. helmikuuta kokouksessaan Itäkeskuksen Stoan ja Puhoksen alueen asemakaavan muutoksen. Kaavaratkaisu mahdollistaa alueen kehittämisen nykyistä elinvoimaisemmaksi, viihtyisämmäksi ja toiminnoiltaan monipuolisemmaksi kulttuurin ja kaupan alueeksi, jossa myös asutaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
