Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi HAM Helsingin taidemuseosäätiön perustamisen
13.12.2021 17:40:34 EET | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
Kaupunginhallitus päätti hyväksyä HAM Helsingin taidemuseosäätiö sr:n perustamisen. Helsingin taidemuseon säätiöimistä koskeva valmistelu sai alkunsa syksyllä 2018, kun pormestari nimitti selvityshenkilön taidemuseon tulevaisuuden organisaatiomallin, tehtävän ja sijainnin selvittämistä varten.
Selvityksen tavoitteena oli kirkastaa taidemuseon näyttelytoiminnan, Helsinki Biennaalin ja julkisen taiteen kokoelman roolia helsinkiläisessä taiteen ja kulttuurin kentässä sekä suhteessa kansainväliseen kenttään.
HAMin säätiöiminen valmistellaan kaksivaiheisesti. Nyt päätettävänä olevassa ensimmäisessä vaiheessa perustetaan säätiö pienellä pääomalla. Toisessa vaiheessa keväällä 2022 kaupunginvaltuuston päätettäväksi esitetään liikkeenluovutusta nyt perustettavaan säätiöön.
Säätiön perustamiseen liittyvät asiakirjat löytyvät esityslistan liitteistä.
Helsinki jatkaa taiteen prosenttiperiaatteen noudattamista
Kaupunginhallitus päätti jatkaa taiteen prosenttiperiaatteen noudattamista ja hyväksyi prosenttirahahankkeita koskevat toimintatavat.
Prosenttiperiaatetta jatketaan muun muassa merkittävissä julkisissa rakennushankkeissa, puisto- ja katuhankkeissa ja sovittavilla kaupunkiuudistus-, projekti- ja täydennysrakentamisalueilla.
Prosenttirahahankkeissa noudatettavat toimintatavat ja vastuutahot on kuvattu tarkemmin asiaa valmistelleen työryhmän raportissa.
Kaupunginhallitus asetti nuorisoneuvoston 2022-2023
Kaupunginhallitus asetti vuosiksi 2022−2023 nuorisoneuvoston, joka edistää lasten ja nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Neuvoston tehtävänä on vaikuttaa eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisoneuvosto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä.
Nuorisoneuvoston kokoonpano löytyy päätösehdotuksesta.
Kaikki kaupunginhallituksen kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteet-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginhallituksen pöytäkirjat ovat luettavissa täällä.
Maisa Hopeakunnas
Viestintäasiantuntija
Helsingin kaupunginkanslia
P. 09 310 27 821
maisa.hopeakunnas@hel.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
MEDIAKUTSU: Pormestari Daniel Sazonov julkistaa talousarvioesityksensä vuodelle 2027 maanantaina 19. lokakuuta kello 1213.10.2026 10:00:00 EEST | Kutsu
Pormestari Daniel Sazonov julkistaa Helsingin kaupungin vuotta 2027 koskevan talousarvioesityksensä maanantaina 19. lokakuuta kello 12 kaupungintalon tapahtumatorilla (sisäänkäynti Pohjoisesplanadi 11–13).
Helsingin kaupunginvaltuusto käsitteli aloitteita7.10.2026 21:57:20 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto kokousti 7. lokakuuta ja käsitteli valtuutettujen aloitteita.
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli Stadion-säätiön ajankohtaiskatsausta5.10.2026 18:25:06 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli kokouksessaan 5. lokakuuta Stadion-säätiö sr:n ajankohtaiskatsauksen. Konsernijaosto merkitsi katsauksen tiedoksi.
Kaupunginhallitus käsitteli aloitteita ja hyväksyi osaltaan Helsingin rakennusjärjestyksen uusimisen5.10.2026 17:27:43 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus käsitteli 5. lokakuuta kokouksessaan valtuutettujen aloitteita ja hyväksyi osaltaan Helsingin kaupungin rakennusjärjestyksen uusimisen.
Alkoholin ongelmakäyttö on työssäkäyvillä helsinkiläisillä yleisintä vanhimmissa ikäryhmissä5.10.2026 13:02:03 EEST | Tiedote
Uuden tutkimuksen mukaan työssäkäyvistä helsinkiläisistä useampi kuin joka neljäs käyttää alkoholia liikaa, ja lähes joka kymmenes juo humalahakuisesti. Nuoremmilla työntekijöillä ongelmakäyttö on vähentynyt selvästi kymmenessä vuodessa, mutta 50–64-vuotiailla muutos on ollut vähäinen. Naisilla alkoholin ongelmakäyttö on yhteydessä heikentyneeseen työkykyyn.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
