Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi asemakaavan muutoksen Taka-Töölöön – Helsinki Garden -hanke etenee
12.2.2020 23:42:22 EET | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote

Asemakaavan muutosehdotus koskee puistoalueita, urheilualuetta, katualueita ja pysäköintialuetta, jotka sijaitsevat Eläintarhan puiston pohjoisosassa Taka-Töölössä.
Vieressä sijaitseva Helsingin jäähallin rakennus on tarkoitus yhdistää hankkeeseen ja muuttaa se pienemmäksi monitoimiareenaksi sekä liikuntatiloiksi. Maan alle on suunniteltu lisäksi harjoitusjäähallitiloja ja pysäköintilaitos.
Alueelle voi rakentaa monitoimiareenan maksimissaan 16 000 henkilölle. Maanalaiseen pysäköintilaitokseen on tulossa noin 1000 pysäköintipaikkaa. Hankkeeseen laadittu liikennesuunnitelma ottaa huomioon mittavan rakennushankkeen aiheuttamat vaikutukset eri liikennemuodoille.
Kaavan toteuttamisesta tulee kaupungille sekä kustannuksia että tuloja. Kertaluonteisia investointeja ovat muun muassa puistorakennustyöt, pallokentän rakentaminen talvikäyttöön sekä ylipainehallin purkaminen, joista tulee kustannuksia noin 4,5 miljoonaa euroa. Mahdollisen uuden harjoitushallin hankkiminen Jääkenttäsäätiölle on kustannusarvioltaan 6,5–10,5 miljoonaa euroa. Käyttötalousmenojen osuus on vuosittain arviolta 400 000–1,2 miljoonaa euroa.
Kaupungin on laskettu saavan tuloja tonttien myynnistä ja vuokraamisesta. Kaavoitetun rakennusoikeuden pääoma-arvo on noin 65 miljoonaa euroa. Suuntaa antavan arvion mukaan Helsinki Garden -hanke lisäisi Helsingin kunnallisverotuloja rakentamisvaiheessa yhteensä noin 10 miljoonaa euroa ja yhteisöverotuloja noin 3 miljoonaa euroa.
Asiassa tehtiin hylkäämisehdotus. Mia Haglundin (vas.) esittämä ja Annan Vuorjoen (vas.) kannattama hylkäysehdotus kaatui äänestyksessä äänin 70–12. Asiassa hyväksyttiin Otto Meren (kok.) ja Paavo Arhinmäen (vas.) toivomusponnet.
Rantanen ja Haglund kaupunginvaltuutetuiksi
Kaupunginvaltuusto myönsi Silvia Modigille (vas.) ja Elina Moisiolle (vihr.) eron kaupunginvaltuutetun luottamustoimesta. Moision tilalle varsinaiseksi valtuutetuksi tulee vihreistä Tuomas Rantanen ja Modigin tilalle vasemmistoliitosta Mia Haglund. Valtuutettujen toimikausi päättyy vuoden 2021 toukokuun lopussa.
M100 -junien peruskorjaukseen lisää rahaa
Kaupunginvaltuusto hyväksyi M100 -junayksiköiden peruskorjauksen hankesuunnitelman enimmäishinnan korottamisen. Päätös perustuu liikenneliikelaitoksen johtokunnan esitykseen ja hankkeen uusi enimmäishinta on yhteensä 31,22 miljoonaa euroa.
Kaikki kaupunginvaltuuston kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedote-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginvaltuuston pöytäkirjat ovat luettavissa täältä.
Maisa Hopeakunnas
Viestintäasiantuntija
Helsingin kaupunginkanslia
P. 09 310 27 821
maisa.hopeakunnas@hel.fi
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin tilinpäätös 2025: Kunta-Helsingin talous toteutui arvioitua paremmin, investoinnit jatkuivat voimakkaina20.3.2026 09:17:47 EET | Tiedote
Tilinpäätöksessä 2025 Helsingin kaupungin taloutta tarkastellaan kolmessa kokonaisuudessa: Helsingin kaupunki, kunta Helsinki sekä sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala. Helsingin kaupungin tilinpäätös koostuu näistä kolmesta kokonaisuudesta tehdyistä erillistilinpäätöksistä.
Kaupunginhallitus esittää useamman kaavamuutoksen hyväksymistä16.3.2026 17:35:39 EET | Tiedote
Kaupunginhallitus kokoontui 16. maaliskuuta ja päätti esittää valtuustolle kaavamuutosten hyväksymistä Kamppiin, Tattariharjuun sekä Herttoniemen Fastholmaan.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Piianpuiston koulukampuksen asemakaavan muutoksen Malminkartanossa11.3.2026 21:58:49 EET | Tiedote
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 11. maaliskuuta muun muassa Malminkartanon Piianpuiston koulukampuksen asemakaavan muutoksen ja käsitteli aloitteita.
Pormestari Daniel Sazonovin isännöimä pormestarin asukasilta järjestetään Herttoniemessä 16. huhtikuuta11.3.2026 08:59:02 EET | Tiedote
Pormestari Daniel Sazonovin isännöimä pormestarin asukasilta järjestetään Herttoniemen yhteiskoulussa torstaina 16.4.2026 kello 18.00–19.30. Asukkaat voivat lähettää kommentteja ja kysymyksiä jo ennakolta KerroKantasi-kyselyn kautta.
Vammaisella ihmisellä on oikeus työhön – uusia avauksia haetaan täsmätyöllistymiseen10.3.2026 10:32:05 EET | Tiedote
Helsingin vammaisneuvosto vauhdittaa vammaisten ja pitkäaikaissairaiden ihmisten työllistymistä Helsingissä. Vammaisneuvoston yhteistyötilaisuus kokoaa laajasti täsmätyöllistymisestä kiinnostuneita tahoja kaupungintalon Tapahtumatorille 19. maaliskuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
