Helsingin kaupunki aloittaa koronarokotukset tänään
Rokotukset jatkuvat koko viikon ja siitä eteenpäin sitä mukaan kun rokotetta saadaan. Maanantaina rokotuksen saa reilu 200 terveydenhuollon ammattilaista.
”Olemme halunneet aloittaa henkilöstön rokotukset heti kun se on mahdollista. Tämä on tärkeä askel koronaepidemian nujertamisessa. Toistaiseksi tämä ei vielä terveydenhuollon arjessa kuitenkaan näy. Ammattilaiset käyttävät edelleen suojavarusteita työssään kuten tähänkin asti”, kertoo terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen.
Helsinkiläisten rokotukset alkavat joukkorokotuspisteissä tämän hetken arvion mukaan helmikuussa heti koronatyötä tekevien ja hoivapalvelujen henkilöstön ja asukkaiden jälkeen. Ensimmäisenä ovat vuorossa ikääntyneet ja henkilöt, joilla on vakavalle koronataudille altistavia sairauksia.
Rokotuksiin varataan aika sähköisestä ajanvarausjärjestelmästä tai soittamalla ajanvarausnumeroon. Näistä tiedotetaan erikseen.
”Rokotuksia jo odotetaan. Tällä hetkellä rokotusaikaa ei voi vielä varata, mutta tiedotamme ajanvarauksista, kun aikataulut selviävät rokotteiden saamisen myötä”, Turpeinen kertoo.
”Vaikka rokotukset ovat nyt alkaneet, koronaepidemia ei vielä ole ohi. On todella tärkeä noudattaa edelleen koronaviruksen leviämistä estäviä toimenpiteitä, kuten käsien pesua, turvavälejä, maskin käyttöä sekä oireisena koronatestiin hakeutumista ja kotona pysymistä”, Turpeinen jatkaa.
Lisätietoja:
terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen, p. 050 325 6917
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240
Tero Manninen
yksikön päällikkö
tero.manninen@hel.fi
p. 09 310 28885
Markus Snellman
tiedottaja
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Ta reda på hur din livsstil påverkar din risk för att bli sjuk11.9.2025 12:35:55 EEST | Pressmeddelande
MedicubeX-självmätningspunkterna och Omaolo-hälsokontrollen fungerar nu tillsammans. Genom att först göra mätningar och sedan en hälsokontroll på samma enhet kan du ta reda på hur exempelvis ditt psykiska välbefinnande och din livsstil påverkar din beräknade livslängd och din risk för att bli sjuk. Kontrollen ger dig en omfattande rapport om din hälsa.
Selvitä miten elintapasi vaikuttavat riskiisi sairastua11.9.2025 12:35:55 EEST | Tiedote
MedicubeX-itsemittauspisteet ja Omaolo-terveystarkastus toimivat nyt yhdessä. Tekemällä ensin mittaukset ja sitten samalla laitteella terveystarkastuksen voit selvittää, miten esimerkiksi henkinen hyvinvointisi ja elintapasi vaikuttavat arvioituun elinikääsi ja riskiisi sairastua. Tarkastus antaa kattavan raportin terveydentilastasi.
Hoitohenkilökunnan ammattitaito, asiantuntemus ja ystävällisyys kerää kiitosta asiakkailta11.9.2025 09:28:12 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelujen suosittelulukema jatkaa korkealla tasolla. Erityisesti puhelinpalveluiden suosittelu on parantunut päivystysavussa, vammaisneuvonnassa ja neuvoloiden keskitetyssä ajanvaraus- ja neuvontapuhelimessa. Eniten palautteita on annettu terveys- ja päihdepalveluissa, joissa kiitosta ovat saaneet henkilökunnan toiminta ja palvelun saatavuus.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan päätöstiedote 9.9.9.9.2025 20:27:01 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli kokous tiistaina 9. syyskuuta 2025. Lautakunta päätti tässä kokouksessa muun muassa toimialan vuoden 2026 talousarvioehdotuksesta ja vuosien 2026 - 2028 taloussuunnitelmaehdotuksesta. Kokouksen päätöstiedote on julkaistu kaupungin verkkosivuilla.
Helsinki avaa Kyläsaareen Uusix-torin – kierrätystuotteilla tuetaan kaupungin sosiaalityötä9.9.2025 09:39:22 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki avaa Uusix-torin 10.9. Kyläsaareen. Torilla myydään kaupungin käytöstä poistettuja kalusteita, kunnostettuja tietokoneita ja polkupyöriä sekä Aikuisten työtoiminnassa valmistettuja tuotteita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme