Helsingin kaupunki aloittaa maksuttomien kuukautistuotteiden jakelun pilotoinnin
14.9.2022 16:05:00 EEST | Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala | Tiedote
Kokeilu toteutetaan syys−marraskuun aikana
Kasvatus- ja koulutuslautakunta on päättänyt käynnistää kokeilun maksuttomien kuukautissuojien jakamiseksi perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Kokeilussa kartoitetaan kuukautisköyhyyttä ilmiönä perusasteen ja toisen asteen opetuksessa. Kokeilussa mukana olevien koulun ja oppilaitosten oppilaat ja opiskelijat pääsevät kokeiluun mukaan ilmoittautumislinkin kautta. Ensimmäiset kuukautisvälineet jaetaan syyskuussa. Kokeilussa on pyritty huomioimaan asian sensitiivisyys, ja kokeilu toteutetaan tiiviinä yhteistyönä oppilaitosten kanssa, opiskelijoiden tarpeet sekä toiveet huomioiden. Mukana kokeilussa ovat Hiidenkiven peruskoulu (6.–9. luokat), Sibelius-lukio, Tölö Gymnasium ja Stadin ammattiopiston Vilppulantien toimipiste. Osallistujan paketti sisältää kuukautisvälineet yhden kuukauden käyttöön kerrallaan. Osallistuja saa valita joko tamponi-, side-, tamponi- sekä sidepaketin tai koko kokeilun ajaksi olevan kuukupin. Kokeilun lopuksi osallistujille toteutetaan sähköinen loppukysely, jossa selvitetään kokemuksia kokeilusta.
Helsinki haluaa kartoittaa kuukautisköyhyyden vaikutuksia
Kokeilujakson aikana kartoitetaan, voiko kuukautistuotteiden maksullisuus vaikuttaa opetukseen osallistumiseen, tai jopa estää sen kokonaan. Kuukautisvälineisiin kuluva summa voi muodostaa merkittävän osan oppilaan tai opiskelijan kuukauden tai viikon budjetista. Terveyssiteet ja tamponit maksavat käyttäjälle kuukaudessa parista eurosta jopa kymmeneen euroon. Kasvatuksen koulutuksen toimialan opiskelijoiden hyvinvointipäällikkö Riina Ståhlberg korostaa kokeilun tärkeyttä. ”Olemme ymmärtäneet, että kuukautisvälineiden hankkiminen voi olla liian iso investointi joillekin opiskelijoille. Jokaisen opiskelijan on voitava osallistua lähiopetukseen kuukautisista huolimatta. Kokeilun aikana saamme arvokasta tietoa aiheesta ja voimme samalla jatkaa yhteiskunnallista keskustelua esimerkiksi naisten välttämättömien terveystuotteiden verotuksesta. Kuukautistuotteiden verotusta laskemalla lisäämme tasa-arvoa."
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot
Kontio Mari
Pedagoginen asiantuntija
puh. 040 1418455
mari.kontio2@hel.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimialaTyöpajankatu 8
00580 Helsinki
09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
School starts in Helsinki: More movement and textbooks, fewer mobile devices and changes to admission areas in East Helsinki5.8.2026 15:21:21 EEST | Tiedote
School year 2026–2027 in Helsinki starts on Wednesday 12 August.
Koulu alkaa Helsingissä: Enemmän liikettä ja oppikirjoja, vähemmän mobiililaitteita – muutoksia myös Itä-Helsingin oppilaaksiottoalueissa5.8.2026 15:20:00 EEST | Tiedote
Uusi lukuvuosi alkaa Helsingissä keskiviikkona 12.8.2026.
Skolan börjar i Helsingfors: Mer motion och läroböcker, färre mobila enheter – förändringar sker också i elevupptagningsområdena i östra Helsingfors5.8.2026 15:20:00 EEST | Pressmeddelande
Det nya läsåret börjar i Helsingfors onsdagen den 12.8.2026.
Miten ammatillinen koulutus vahvistaa maanpuolustuksellista kyvykkyyttä?17.6.2026 10:44:58 EEST | Tiedote
Ammatillinen koulutus on keskeinen osa yhteiskunnan varautumista, resilienssiä ja kokonaisturvallisuutta. Se rakentaa osaamista, jolla turvataan arjen toimivuus niin normaalioloissa kuin kriiseissä.
Päätöstiedote kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksesta 16.6.202616.6.2026 19:12:51 EEST | Tiedote
Lautakunnan tiistaina 16. kesäkuuta pidetyn kokouksen päätöstiedote on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Kokouksen esityslista on saatavilla toimialan verkkosivuilta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme