Helsingin kaupunki ja Aalto-yliopisto perustavat hautomon edistämään puhtaita ja kestäviä kaupunkiratkaisuja
27.4.2021 14:00:04 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote

Urban Tech Helsingin tavoitteena on houkutella uusia osaajia ja yrityksiä pääkaupunkiseudulle sekä tukea ja vauhdittaa uusien, erityisesti tutkimuslähtöisten yritysten syntymistä ja alkuvaiheen kasvua. Lisäksi hautomotoiminnalla halutaan tukea tutkimustyön synnyttämien innovaatioiden kasvua kansainväliseksi liiketoiminnaksi. Tavoitteena on myös tehdä tiivistä yhteistyötä kestäviin kaupunkiratkaisuihin panostavien suurten yritysten kanssa. Kaupungin rahoitus uudelle hautomolle ohjataan Helsingin kaupungin innovaatiorahastosta, jonka keskeisenä tavoitteena on kaupungin osaamisperustan vahvistaminen.
”Urban Tech Helsinki on erinomainen lisä Helsingin innovaatioekosysteemiin, sillä Helsinki haluaa toimia yhä aktiivisemmin alustana mielenkiintoisille ja tuloksellisille innovaatioille, jotka etsivät ratkaisuja aikamme suuriin globaaleihin haasteisiin ja tuottavat uusia vientimahdollisuuksia. Tarjoamalla toimivan kaupungin alustaksi yrityksillemme uskon, että meillä on kaikki mahdollisuudet houkutella parhaita kykyjä ja ideoita myös maailmalta Helsinkiin. Urban Tech Helsinki on panostus Helsingin uudistumiskykyyn ja se mahdollistaa kestävien maailmanluokan innovaatioiden kehittämisen Helsingissä aivan uudella tavalla”, sanoo pormestari Jan Vapaavuori.
Urban Tech Helsinki edistää myös Helsingin kaupungin ja Aalto-yliopiston strategisen kumppanuuden tavoitteita, joita ovat muun muassa kansainvälinen yhteistyö, näkyvyys ja viestintäyhteistyö sekä kansainvälisten osaajien työllistyminen.
”Urban Tech Helsingin tavoitteet kytkeytyvät erinomaisesti Aalto-yliopiston strategiaan rakentaa kestävää tulevaisuutta. Aallon tavoitteena on uudistaa yhteiskuntaa tutkimukseen perustuvan tiedon, luovuuden ja yrittäjämäisen ajattelutavan avulla. Yhteistyökumppanina tuomme Aallon laajan kansainvälisen verkoston ja korkealaatuisen tutkimus- ja innovaatio-osaamisen yritysten ja kaupungin hyödynnettäviksi. Urban Tech Helsinki vahvistaa merkittävästi pääkaupunkiseudun innovaatioekosysteemin kykyä aikaansaada kestäviä ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin”, toteaa Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.
"Helsinki rakentaa kumppaneidensa kanssa maailman parasta innovaatioekosysteemiä ja vauhdittaa globaalien kestävyyshaasteiden ratkaisemista. Urban Tech Helsinki -hautomossa kohtaavat suomalainen huippututkimus, Helsingin loistava startup-ekosysteemi ja globaalit kaupunkien kestävyyteen liittyvät haasteet, jotka ovat miljardien eurojen mahdollisuus Suomelle ja suomalaisille innovatiivisille yrityksille", sanoo innovaatiot- ja uudet kokeilut -yksikön päällikkö Santtu von Bruun Helsingin kaupungilta.
Urban Tech Helsinki toimii sekä startup-kampus Maria 01:n tiloissa että Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella sekä kytkeytyy tiiviisti muuhun alueen korkeakoulukampuksilla tehtävään innovaatio- ja hautomotoimintaan. Hautomotoiminta on voittoa tavoittelematonta. Yhteistyösopimus Helsingin ja Aalto-yliopiston välillä Urban Tech Helsingin toiminnasta on voimassa 2021–2025. Tavoitteena on, että haku hautomoon aukeaa kesäkuussa.
Urban tech -termillä tarkoitetaan teknologia-alan startup-yrityksiä, jotka keskittyvät ratkaisemaan kaupunkien haasteita kestävästi teknologian avulla.
Pressmeddelandet publiceras på svenska på www.hel.fi/sv.
Press release in English will be published on www.hel.fi/en.
Lisätietoja:
Helsingin kaupunki:
Marja-Leena Rinkineva
Elinkeinojohtaja
marja-leena.rinkineva@hel.fi
050 5599 183
Santtu von Bruun
Innovaatiot ja uudet kokeilut -yksikön päällikkö
santtu.vonbruun@hel.fi
040 3577 452
Aalto-yliopisto:
Janne Laine
Vice President for Innovation
vp-innovation@aalto.fi
050 4656 835
Tomi Erho
Head of Innovation Ecosystem Services
tomi.erho@aalto.fi
050 5355 653
Anna Kanervirta
Helsingin kaupunginkanslia
Viestintä
anna.kanervirta@hel.fi
040 186 6583
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Ulkomaalaistaustaisten osuus kaupungin henkilöstöstä on kasvanut merkittävästi1.4.2026 12:00:12 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin henkilöstöstä 15 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia vuoden 2023 lopussa. Osuus on kasvanut selvästi viime vuosina. Ulkomaalaistaustaisten osuus on erityisen suuri terveys- ja sosiaalipalveluissa. Yli puolet Helsingin kaupungin ulkomaalaistaustaisesta henkilöstöstä toimi terveys- ja hoiva-alan työntekijätason tehtävissä.
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli Jääkenttäsäätiön ajankohtaiskatsauksen ja käsitteli tytäryhteisöjen omistajastrategioiden päivityksiä30.3.2026 19:54:17 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli 30. maaliskuuta Jääkenttäsäätiön ajankohtaiskatsauksen ja käsitteli tytäryhteisöjen omistajastrategioiden päivityksiä.
Junatien metrosillan hankesuunnitelma etenee valtuustoon30.3.2026 19:51:19 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus kokoontui 30. maaliskuuta ja päätti ehdottaa valtuustolle Junatien metrosillan hankesuunnitelman hyväksymistä. Kaupunginhallitus antoi myös lausunnon TEM:lle avointen korkeakouluopintojen aikaista työttömyysturvaoikeutta koskevasta lainsäädännöstä.
Helsingin kaupunginvaltuusto piti kyselytunnin ja hyväksyi kaavaratkaisuja25.3.2026 22:08:59 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa keskiviikkona 25. maaliskuuta pidettiin kyselytunti. Kaupunginvaltuusto hyväksyi myös kaavaratkaisuja ja käsitteli aloitteita.
Pitäjänmäen Patterimäen itäosan asemakaava etenee valtuustoon23.3.2026 18:46:29 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 23. maaliskuuta esittää valtuustolle Pitäjänmäen Patterimäen itäosan kaavamuutoksen hyväksymistä. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle myös vuoden 2025 tilinpäätöksen hyväksymistä sekä Ruskeasuon Koroistentie 10:n ja Tilkanmäen asemakaavan hyväksymistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
