Helsingin keskustan vetovoimaa on kehitettävä monipuolisesti
13.8.2019 07:10:00 EEST | Helsingin seudun kauppakamari | Tiedote
Elinvoimaisen Helsingin keskustan tulee olla saavutettavissa niin julkisilla kulkuvälineillä kuin yksityisautoilla. Kävelykeskustan laajentamisessa on ihmisten liikkuvuuden ja viihtyisyyden edistämisen lisäksi pidettävä huolta siitä, että monipuoliset palvelut ja elinkeinorakenne voivat säilyä ja kehittyä myös ydinkeskustassa.
"Olennaista on kehittää Helsingin keskustaa kokonaisuutena, eikä yksittäisten hankkeiden kautta, jolloin kokonaisvaikutuksia esimerkiksi yritystoimintaan, kiinteistöjen kehittämiseen ja palveluiden tuottamiseen on vaikea tunnistaa. Sen vuoksi kaikista keskustaan vaikuttavista liikennejärjestelyistä tulisi tehdä kokonaisarvio", toteaa Helsingin seudun kauppakamarin johtaja Markku Lahtinen.
Parhaillaan on suunnittelussa ja toteutuksessa yksittäisiä isoja liikennehankkeita, kuten kaupunkibulevardit, jotka toteutuessaan rajoittavat keskustan saavutettavuutta kumipyörillä. Samoin Hämeentien muuttaminen joukkoliikennekaduksi vaikeuttaa muun muassa kauppojen ja tavaratalojen jakelu- ja asiointiliikennettä sekä pysäköintihallien saavutettavuutta.
Kävelykeskustan laajentamisen edellytys on maanalainen kokoojakatu, jonne osa liikenteestä voitaisiin ohjata. Kokoojakatu on kallis investointi eikä se välttämättä ratkaise esimerkiksi Jätkäsaaren liikenneongelmia tai takaa tavaratoimitusten sujuvuutta.
"Mikäli maanalaista kokoojakatua ei päätetä toteuttaa, kävelykeskustaa ei tule laajentaa", Lahtinen toteaa.
Keskustan elinvoimaisuuden kehittäminen onnistuu parhaiten tiiviissä yhteistyössä kaupungin, elinkeinoelämän ja muiden toimijoiden kanssa. Kävelykeskustan kehittämisessä ei pidä unohtaa jo olemassa olevia mahdollisuuksia, kuten Ruoholahdesta alkavan huoltotunnelin hyödyntämistä tai esimerkiksi Keskuskadun ympärivuotisen käytön parantamista sääsuojilla. Keskustan elävyyttä ja houkuttelevuutta tukisi myös erilaisiin luvituksiin ja lisärakennusmahdollisuuksiin liittyvien käytäntöjen joustavoittaminen.
Artikkeleita aiheesta, yritysten ääni:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markku Lahtinen, johtaja, Helsingin seudun kauppakamari, p. 050 571 3564, markku.lahtinen@chamber.fi
Tiina Pasuri, maankäyttö- ja liikenneasioiden päällikkö, Helsingin seudun kauppakamari,
p. 050 62 905, tiina.pasuri@chamber.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin seudun kauppakamari vahvistaa yritysten menestystä osallistumalla aktiivisesti Helsingin seudun kehittämiseen. Kauppakamariin kuuluu 21 kunnan alueelta yli 7000 palveluja, kauppaa ja teollisuutta edustavaa yritystä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin seudun kauppakamari
Vuoden 2026 Johtaja on Orionin toimitusjohtaja Liisa Hurme29.1.2026 14:45:00 EET | Tiedote
Vuoden johtaja on Orionin toimitusjohtaja Liisa Hurme. Valinnan teki Helsingin seudun kauppakamari.
Joka viides Helsingin seudun yritys hyötyy jo paljon tekoälyn käytöstä23.1.2026 07:12:00 EET | Tiedote
22 prosenttia Helsingin seudun yrityksistä kertoo hyötyvänsä tekoälystä paljon tai erittäin paljon. Arviot käyvät ilmi Helsingin seudun kauppakamarin kyselystä jäsenyritysten toimitusjohtajille. 63 prosenttia vastaajista katsoo, että tekoälystä on jonkin verran hyötyä, 12 prosenttia, että tekoälystä ei ole lainkaan hyötyä. ”Tekoäly selvästi kaventaa yritysten resurssieroja. Kyselyn edistyneimmät toimialat tekoälyn hyödyntämisessä ovat informaatio- ja viestintäala, liike-elämän palvelut sekä teollisuus, joissa tekoäly on asiantuntijatyön arkea. Ratkaisevaa ei ole toimiala, vaan työn tietointensiivisyys ja henkilöstön kyky hyödyntää tekoälyä”, sanoo Helsingin seudun kauppakamarin vaikuttamistyön johtaja Markku Lahtinen. Vielä kaksi vuotta sitten vain kahdeksan prosenttia alueen yrityksistä arvioi hyötyvänsä tekoälystä paljon tai erittäin paljon. Tuolloin jopa 30 prosenttia yrityksistä oli sitä mieltä, että tekoälystä ei ole lainkaan hyötyä.
Suhdannepulssi: Helsingin seudun yritysten näkymät yhä heikot – ”Vain pieniä positiivisia alakohtaisia merkkejä”9.12.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Yritykset Helsingin seudulla arvioivat seuraavan kolmen kuukauden suhdannenäkymät yhä heikoiksi. Arviot käyvät ilmi Helsingin seudun kauppakamarin Suhdannepulssista. Yritysten näkemykset kannattavuudesta, työllisyydestä ja suhdannenäkymistä ovat samalla tasolla kuin elokuussa. Odotukset liikevaihdosta ovat elokuuhun verrattuna aavistuksen heikentyneet. ”Pulssikyselyssä näkyy valitettavasti vain pieniä alakohtaisia merkkejä suhdanteen paranemisesta. Hieman vahvistunutta kysyntää on nähtävissä B2B-palveluissa, joiden markkina tyypillisesti elpyy talouden kääntyessä parempaan suuntaan”, sanoo Helsingin seudun kauppakamarin vaikuttamistyön johtaja Markku Lahtinen.
Helsingin seudun kauppakamarin puheenjohtajaksi logistiikka-alan johtaja Hanna Korvenpää27.11.2025 17:34:24 EET | Tiedote
Logistiikkayhtiö Kuehne+Nagelin Suomen toimitusjohtaja Hanna Korvenpää on valittu Helsingin seudun kauppakamarin hallituksen puheenjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä vuoden 2026 alusta.
Vantaan ratikka on elinkeinoelämälle tärkeä investointi – ”Tukee yritysten kasvua”31.10.2025 12:35:24 EET | Tiedote
Helsingin seudun kauppakamari kannattaa Vantaan ratikan rakentamista, jota se pitää koko seudun elinvoimaa vahvistavana investointina. ”Vantaan ratikka ei ole vain liikennehanke, vaan seudun elinkeinoelämän kasvualusta. Se tukee yritysten kasvua, uusien työpaikkojen syntymistä, TKI-toimintaa, kansainvälistymistä ja kilpailukykyä. Vantaan on hoidettava talouttaan vastuullisesti, mutta suurten kaupunkien on rakennettava myös vaikeina aikoina”, sanoo Helsingin seudun kauppakamarin vaikuttamistyön johtaja Markku Lahtinen. Ratikka on Vantaalle kasvua ja kilpailukykyä vahvistava ratkaisu. Se lujittaa Vantaan asemaa yhtenä pääkaupunkiseudun kasvumoottoreista. Ratikka parantaa saavutettavuutta, helpottaa työvoiman liikkuvuutta ja sujuvoittaa logistiikkaa. Yhteys tukee erityisesti Aviapoliksen kehitystä kansainvälisenä yritys- ja innovaatiokeskittymänä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
