Helsingin Kirjamessuille ja GoExpoon pääsee nyt myös liikunta- ja kulttuuriedulla
16.9.2021 09:00:00 EEST | Messukeskus | Tiedote

Kulttuurietu laajeni kesällä kattamaan sisäänpääsymaksun messuille, joiden pääasiallinen sisältö on urheilu tai kulttuuri. Messukeskuksessa tällaisia tapahtumia ovat 28.-31.10.2021 järjestettävä Helsingin Kirjamessut ja 4.-6.3.2022 seuraavan kerran avautuva liikkumisen, ulkoilun ja kuvaamisen tapahtumakokonaisuus GoExpo.
Maksutapana käyvät Edenredin, Smartumin, Eazybreakin ja ePassin kulttuurietu tai yhdistetty liikunta- ja kulttuurietu. Edun saa Messukeskuksen sisäänkäyntien kassapisteiltä lokakuun 2021 kirjamessuista alkaen. Pelkkä liikuntaetu ei kuitenkaan sovellu maksutavaksi, eikä etua toistaiseksi voi hyödyntää messulipun verkkokauppaostoissa.
- Olemme iloisia siitä, että osa messutapahtumista saatiin vihdoin kulttuuriedun piiriin. Kulttuurietu soveltuu erinomaisesti yleisömessukäynteihin aivan kuten se sopii käynteihin mm. kuntosaleilla, laskettelukeskuksissa, elokuvateattereissa ja konserteissa. Olemme odottaneet tätä lainsäätäjien mahdollistamaa kädenojennusta pitkään ja toivomme sen aikanaan laajenevan myös muihin yleisötapahtumiimme, sanoo Messukeskuksen markkinointi- ja viestintäjohtaja Maria Mroue.
Muita teemoja esittelevät messut eivät ainakaan toistaiseksi kuulu kulttuuriedun piiriin. Sen vuoksi esimerkiksi ruoka-, viini- ja eläinmessut tai kädentaitoihin ja kodinsisustukseen liittyvät messut eivät edelleenkään kuulu verovapauden piiriin. Samoin esimerkiksi vene-, auto- ja moottoripyörämessut rajautuvat edun ulkopuolelle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja: Messukeskus, markkinointi- ja viestintäjohtaja Maria Mroue, 050 393 4974, maria.mroue@messukeskus.com, viestintäpäällikkö Tarja Gordienko, 050 5847 262, tarja.gordienko@messukeskus.com
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Pohjoismaiden muuntuvin tapahtumatalo ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskuksen tulovaikutus oli pääkaupunkiseudulle 304 miljoonaa euroa ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 4140 henkilötyövuotta vuonna 2025. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) is the most versatile event venue and meeting place in the Nordics. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre in 2025 brought in a revenue stream of 304 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 4,140 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
FinnBuild Highlights 26 -kilpailun voittajat on valittu2.9.2026 11:37:14 EEST | Tiedote
FinnBuild Highlights 26 -kilpailun tuomaristo valitsi tänä vuonna 8 Highlightsia kilpailuun ilmoittautuneen 24 yrityksen tuotteista ja palveluista. Ne esitellään Suomen suurimmassa rakennus- ja talotekniikka-alan tapahtumassa FinnBuildissa 29.9.–1.10.2026 yritysten omilla osastoilla, jotka on merkitty Highlights-tunnuksella.
Kiertotaloudesta käsintehtyyn: Habitare 2026 kääntää katseen materiaaliin, tekijään ja luoviin juonenkäänteisiin1.9.2026 16:19:55 EEST | Tiedote
Habitare 2026 avaa ovensa 2. syyskuuta teemalla Juonenkäänteitä / Plot Twists. Ohjelma tuo lavoille kansainvälisiä design-huippunimiä, nostaa esiin suomalaisen käsityöosaamisen hiljaisen tiedon ja tarjoaa yllättäviä kohtaamisia messuhallin elokuvateatterista huutokauppaan tai meedioon, tähtitieteeseen ja hiljaisiin, moniaistisiin tiloihin. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 2.–6.9.2026.
Helsingfors Mässcentrum och Jokerit inleder samarbete27.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingfors Mässcentrum och Helsingfors Jokerit, som återvänder till Liiga säsongen 2026–2027, har ingått ett samarbetsavtal. Målet med partnerskapet är att erbjuda evenemangs- och matchbesökare nya typer av upplevelser och mötesplatser och därigenom skapa tillväxt för verksamheterna. Samtidigt stärker samarbetet Böle som en betydande evenemangsstadsdel.
Messukeskus ja Jokerit aloittavat yhteistyön27.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskus ja Liigaan kaudella 2026–2027 palaava Helsingin Jokerit ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Kumppanuuden tavoitteena on tarjota tapahtuma- ja ottelukävijöille uudenlaisia elämyksiä ja kohtaamispisteitä – ja näin luoda liiketoiminnalle kasvua. Samalla yhteistyö vahvistaa Pasilaa merkittävänä tapahtumakaupunginosana.
MEDIAKUTSU I Habitare 2.–6.9.202625.8.2026 12:29:00 EEST | Tiedote
Habitare 2026 avaa ovensa 2. syyskuuta teemallaan Juonenkäänteitä / Plot Twists. Viiden päivän ohjelma tuo lavoille runsaan valikoiman kansainvälisiä keynote-puhujia, teräviä alan keskusteluja ja yllättäviä kohtaamisia. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 2.–6.9.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



