Helsingin Kirjamessujen uusi ohjelmajohtaja on Ville Blåfield
18.1.2022 00:01:00 EET | Messukeskus | Tiedote

Helsinkiläinen Ville Blåfield (s.1980) on työskennellyt laaja-alaisesti mediassa, ja tehnyt ennen nykyistä työtään viestintäkonsulttina pitkän uran journalistina. Hän on toiminut Ilta-Sanomien ja Suomen Kuvalehden toimittajana, Seuran toimituspäällikkönä, sekä pisimpään Helsingin Sanomissa kehityspäällikkönä ja esimiehenä. Viimeiset neljä vuotta Blåfield on vastannut viestintätoimisto Milttonilla johtajana ansaitun median asiantuntemuksesta. Blåfield on julkaissut neljä tietokirjaa. Näissä hän on käsitellyt julkisuutta, politiikkaa, suomalaista saunakulttuuria ja sivistystyön historiaa.
Blåfieldiä kiinnostaa kaikenlainen kirjallisuus. Hän seuraa yhteiskunnallista keskustelua ja osallistuu siihen myös itse aktiivisesti. Blåfield tunnetaan myös Ylen aamun Jälkiviisaana. Toimittajatausta vaikuttaa osaltaan siihen, että Blåfield haluaa tuoda yhteiskunta- ja kulttuurikeskustelua laajasti esille Helsingin Kirjamessujen ohjelmassa. Yhteiskunnalliset keskustelut, moniäänisyys ja entistä laajempien ryhmien puhutteleminen saattavat nousta kirjamessujen ohjelmassa entistä vahvemmin esille tulevaisuudessa. Ohjelmajohtajuuskausi kestää kahdesta neljään vuotta.
Blåfield on aktiivinen lukija ja kirjojen kuuntelija. ”Kirjamessujen ohjelma on laaja ja monipuolinen. Tapahtumaa on kehitetty viime vuosina mielestäni oikeaan suuntaan ja näillä samoilla poluilla on hyvä jatkaa. Toivon, että messut kehittyvät entisestään myös keskustelufoorumina ja uusien puheenvuorojen areenana. Haluan toki tuoda kirjamessuille oman panokseni ja tehdä uutta, mutta samalla kunnioittaa kaikkea jo olemassa olevaa hyvää ja tehdä yhteistyötä toimialan kanssa”, kertoo Blåfield. ”Olen ollut luultavasti kaikilla Helsingin Kirjamessuilla niiden alusta asti erilaissa rooleissa - kävijänä, haastattelijana tai kirjailijana. Ymmärrän hyvin, miksi tapahtumaa rakastetaan ja haluan säilyttää Kirjamessujen hienon ilmapiirin, sisällön rikkauden ja kohtaamisten kirjon.”
Suomen suurin kirja-alan tapahtuma
Helsingin Kirjamessut on valtakunnallisesti merkittävä kulttuurifoorumi, jossa kirjailijat, poliitikot, taiteilijat ja asiantuntijat keskustelevat aikamme ilmiöistä. Kirjamessujen tärkeimpiä arvoja ovat sananvapaus, suvaitsevaisuus ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen.
Messukeskus järjestää Helsingin Kirjamessut 27. – 30.10.2022 Helsingin Messukeskuksessa yhteistyössä Suomen Kustannusyhdistyksen ja Kirjakauppaliiton kanssa. Helsingin Kirjamessujen yhteydessä on Antikvaariset Kirjamessut, jotka järjestetään yhteistyössä Suomen Antikvariaattiyhdistyksen kanssa. Samaan aikaan on myös Viini & Ruoka -tapahtuma.
Lisätietoja: tiedottaja Teija Armanto, Messukeskus, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com
ohjelmajohtaja Ville Blåfield, puh. 050 310 3017
liiketoimintapäällikkö Tanja Pasila, puh. 050 387 0024, tanja.pasila@messukeskus.com
Kuvia Helsingin Kirjamessuilta http://mediabank.messukeskus.com
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Ruokamessut järjestetään 2027 eri ajankohtana kuin Lapsimessut ja Lemmikkimessut26.4.2026 17:09:39 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksessa oli tänä viikonloppuna paljon nähtävää, kun Ruokamessut, Lapsimessut ja Lemmikkimessut järjestettiin samanaikaisesti. Tapahtumakokonaisuudessa vieraili lähes 62 000 kävijää. Ensi vuonna Ruokamessut järjestetään 2. – 4.4.2027, Lapsimessut 23. – 25.4.2027 ja Lemmikkimessut 24. - 25.4.2027 (la-su). Tapahtumakokonaisuus on ollut toimiva, mutta nyt halutaan rauhoittaa tapahtumia ja saada enemmän tilaa.
Fazer Puikula Ohut Ruis voitti Suomalainen elintarvikeinnovaatio -palkinnon24.4.2026 11:45:00 EEST | Tiedote
Vuoden suomalainen elintarvikeinnovaatio -palkinto jaettiin tänään Ruokamessuilla Helsingin Messukeskuksessa ruisleivälle ja sen sai Fazer Puikula Ohut Ruis. Fazerin patentoimaa LOFO-entsyymiä hyödyntävä ja vatsaystävällinen uutuusruisleipä sai paljon kehuja raadilta ja voitti Suomen Messusäätiön lahjoittaman 10 000 euron palkinnon.
Samu Räsäsen rohkea konsepti ja viimeistelty makufilosofia nostivat hänen ravintolansa Vuoden ravintolaksi24.4.2026 11:45:00 EEST | Tiedote
Suomen Gastronomien Seura on valinnut Vuoden ravintolaksi 2026 helsinkiläisen Luovuus kukkii kaaoksesta. Valinta perustuu ravintolan omaleimaiseen konseptiin, jossa luovuus, yllätyksellisyys ja periksiantamaton maku yhdistyvät saumattomaksi kokonaisuudeksi.
Ruokamessut kutsuu inspiroitumaan, herkuttelemaan ja tekemään löytöjä23.4.2026 10:03:32 EEST | Tiedote
Suomen suurin, maukkain ja kattavin ruoka- ja juomatapahtuma esittelee yli 230 yrityksen tuotteita ja palveluja. Mukana on yli 100 ensikertalaista ja useita kansainvälisiä toimijoita. Osastotarjonnan lisäksi Ruokamessut tarjoaa paljon virikkeitä, kisoja, palkintoja sekä muun muassa nimekkäiden kokkien ja ruokavaikuttajien esityksiä. Ruoka 2026 -messut järjestetään perjantaista sunnuntaihin 24. – 26.4.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Finlands Mässa med ett starkt år – omsättningen steg till rekordnivå23.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingfors Mässcentrum och Finlands Mässa‑koncernen hade ett starkt år 2025. Omsättningen steg för första gången i koncernens historia till en rekordnivå på över 60 miljoner euro. Mässcentrums besökarantal översteg en miljon för första gången efter pandemin och ökade med 13,7 procent jämfört med föregående år.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme





