Helsingin kulttuurin, liikunnan, kirjastojen ja nuorisopalveluiden vuosi 2023 – tulossa uusi kirjasto ja aiempaa kattavampi lähiliikuntaverkosto
16.1.2023 14:54:51 EET | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote

Helsinki panostaa tulevana vuonna kulttuurin ja vapaa-ajan palvelujen elinvoimaisuuteen.
”Kaupunki on täynnä tekemistä helsinkiläisille, ja nimenomaan kulttuurin ja vapaa-ajan palvelut tekevät Helsingistä ainutkertaisen kaupungin, ja hienon paikan asua. Tänä vuonna keskitymme ennen kaikkea siihen, että helsinkiläiset löytävät nyt koronapandemian laannuttua takaisin kaupungin laadukkaiden palvelujen pariin. Tavoitteemme on, että kaupungin kirjastoissa, liikuntapaikoissa, nuorisotiloissa sekä kulttuurikeskuksissa ja museoissa käytäisiin yhteensä 23 miljoonaa kertaa vuoden aikana”, kertoo kulttuurin ja vapaa-ajan vs. toimialajohtaja Laura Aalto.
Kaupunki käyttää vuonna 2023 kulttuurin ja vapaa-ajan palveluihin noin 270 miljoonaa euroa. Tästä summasta 74 miljoonaa euroa jaetaan avustuksina helsinkiläisille järjestöille sekä kulttuuri- ja liikunta-alan toimijoille. Kaupungin tavoitteena on saada kulttuurin ja vapaa-ajan palveluistaan yhteensä 36 miljoonaa euroa myyntituloja.
Tavoitteena kehittää tasapuolisesti helsinkiläisiä palveleva, riittävä ja monipuolinen lähiliikuntaverkosto
Kaikkien helsinkiläisten liikkumisen edistäminen nousee entistä tärkeämpään rooliin. Erityisesti parannetaan ikäihmisten mahdollisuuksia lähteä liikkeelle, liikkua ja harrastaa yhdessä. Liikuntapalveluissa keskitytään lisäksi 2023 lähiliikuntapaikkojen kehittämiseen sekä digitaalisten palvelujen parantamiseen. Kaupungintila- ja kurssivarausten järjestelmät sekä liikunnan verkkosivut uudistuvat.
”Vuoden 2022 lopussa hyväksyttiin kaupungin lähiliikuntapaikkaohjelma. Tarkoituksenamme on luoda tasapuolisesti helsinkiläisiä palveleva, riittävä ja monipuolinen lähiliikuntaverkosto. Kunnostamme huonokuntoisia liikuntapaikkoja, tuomme uusia liikuntapaikkoja sinne, missä niitä ei ole.Lisäksi kehitämme koulu- ja päiväkotipihoja osana lähiliikuntapaikkaverkostoa. Uusia lähiliikuntapaikkoja rakennetaan ihan ensimmäisenä Kruunuvuorenrantaan, Mustikkamaalle, Ala-Malmille ja Itäkeskukseen”, sanoo liikuntajohtaja Tarja Loikkanen.
Kalasatamaan uusi kirjasto, kulttuuripalveluiden vetovoimaisuuteen panostetaan
Kirjastopalveluissa on tiedossa uutta helsinkiläisille, kun Kalasatamaan perustetaan kaupungin 38. kirjasto.
“Kalasataman perhekirjastolla vastaamme uuden asuinalueen asukkaiden esittämään toiveeseen. Uuden kirjaston modernit, viihtyisät tilat ja monipuoliset palvelut tulevat palvelemaan kaikkia. Kirjasto tukee hyvin myös lukemisen edistämisen tavoitettamme ja panostustamme lapsiin ja nuoriin”, kertoo kirjastopalvelujen johtaja Katri Vänttinen.
Myös kaupunginkirjaston digitaaliset palvelut paranevat, kun yksi Suomen käytetyimmistä verkkopalveluista, helmet.fi uudistuu. Kirjastojen asiakastietokoneet uudistetaan ja kaupunkilaisille käytössä olevat varattavat tilat löytyvät jatkossa entistä helpommin uudistuvasta Varaamo-palvelusta.
Eri asuinalueiden ja kaupunginosien vetovoimaa vahvistetaan taiteen ja kulttuurin keinoin erityisesti kaupunkiuudistusalueilla ja kulttuurikeskusten vaikutusalueilla sekä Helsingin ydinkeskustassa. Tiedossa on muun muassa Stoan perusparannuksen ja laajennuksen valmistelu, Savoy-teatterin hallintomallin tarkastelu ja laadukkaisiin kulttuurin etäpalveluihin panostaminen.
Vuoden alussa Helsingin kulttuuripalveluissa tapahtui organisatorinen muutos, kun HAM Helsingin taidemuseo siirrettiin 1.1.2023 henkilöstöineen uuteen HAM Helsingin taidemuseosäätiöön. Muutoksesta huolimatta museon taidekokoelmat säilyvät jatkossakin kaupungin omistuksessa. HAM taidemuseosäätiön tehtävänä on kartuttaa, ylläpitää ja pitää esillä kaupungin taidekokoelmia.
Nuorisotyölle entistä kovempi tarve pandemian jälkeen
Nuorten hyvinvointi sekä yksinäisyyden ja syrjäytymisen estäminen on kaupungin yksi tärkeimpiä tehtäviä koronapandemia-ajan jälkeen. Nuorisopalveluissa panostetaankin nimenomaan laadukkaan nuorisotyön vahvistamiseen. Lisäksi nuorisoväkivallan ja nuorten yksinäisyyden ehkäisemiseen kehitetään ja otetaan käyttöön uusia toimintamalleja.
”Tavoitteemme on parantaa mielen hyvinvoinnin varhaista tukea lasten ja nuorten arjessa. Nyt pandemian jälkeen sille on entistä kovempi tarve”, toteaa nuorisoasiainjohtaja Mikko Vatka.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura Aalto
vs. toimialajohtaja
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki
puh. 040 5079660
laura.aalto@hel.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu neljästä palvelukokonaisuudesta, kirjasto, kulttuuri, liikunta ja nuoriso sekä yhteisistä palveluista. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 16.6.202616.6.2026 18:48:21 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 16.6.2026 kokouksen päätöstiedote on julkaistu.
Helsingfors stad bjuder på massor av program under Pride-veckan16.6.2026 15:00:57 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors firar lika rättigheter oavsett sexuell läggning och könsidentitet med ett mångsidigt program i regnbågens alla färger under Helsingfors Pride-veckan den 22–28 juni. Kulturcentren, biblioteken, stadsmuseet, ungdoms- och idrottstjänsterna fixar festen med konserter, verkstäder, karaoke, glitterdekorationer och mycket mer. De flesta evenemang är gratis och också de som är avgiftsbelagda är förmånliga.
Helsingin kaupunki tuo Pride-viikolle runsaan ohjelman16.6.2026 14:58:50 EEST | Tiedote
Kaupunki juhlistaa yhdenvertaisuutta tarjoamalla Helsinki Pride -viikolla 22.–28.6. monipuolisen kattauksen sateenkaarevaa ohjelmaa. Kulttuurikeskuksissa, kirjastoissa, kaupunginmuseossa ja nuoriso- ja liikuntapalveluissa on luvassa muun muassa konsertteja, työpajoja, karaokea ja glitterkoristautumista. Suurin osa tapahtumista on maksuttomia, ja maksullinenkin ohjelma edullista.
Pukinmäen kirjasto ja nuorisotalo siirtyvät väistötiloihin16.6.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
Pukinmäen kirjasto ja nuorisotalo siirtyvät väistötiloihin S-market Pukinmäen rakennuksen neljänteen kerrokseen, Pukinmäen juna-aseman välittömään läheisyyteen. Tavoitteena on, että tilat valmistuvat vuoden 2026 aikana ja kirjasto ja nuorisotalo pääsevät uusiin tiloihin alkuvuoden ja kevään 2027 aikana. Väistötilat ovat tämänhetkisen arvion mukaan käytössä noin seitsemän vuoden ajan.
Bocksbacka bibliotek och ungdomsgård flyttar till nya tillfälliga lokaler16.6.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Bocksbacka bibliotek och ungdomsgård flyttar till nya tillfälliga lokaler på fjärde våningen i S-markets byggnad i Bocksbacka nära tågstationen. Lokalerna ska bli färdiga under 2026 och biblioteket och ungdomsgården planeras flytta in i de nya lokalerna i början av året och våren 2027. Man uppskattar att de tillfälliga utrymmena är i bruk i cirka sju år.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

