Helsingin liikuntapalveluiden paikoista runollinen lyhytelokuvien minisarja
4.8.2021 15:00:00 EEST | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote

Lyhytelokuvien sarjan aloittaa Juho Kuusen kirjoittama ja esittämä runo Kumpulan maauimalasta. Kuusi on helsinkiläistynyt runoilija, spoken word -artisti, räppäri, muusikko, sanataideohjaaja, yhteisöpedagogi ja paljon muuta. Kuusi on muun muassa voittanut poetry slamin Suomen mestaruuden kahdesti, ja päässyt Talent Suomi -kilpailussa finaaliin asti keväällä 2020. Kuusi kuvailee runojaan usein henkilökohtaisiksi, kantaaottaviksi ja niiden sisältävän paljon mustaa huumoria.
”Kyllä tämä Kumpulan runokin sisältää ainakin huumoria ja henkilökohtaisuutta. Kantaaottavuutta ei ehkä niinkään. Kumpulan maauimala ei sinänsä ollut minulle ennestään tuttu. Oli ihan kiva tehdä taustatyötä, tutkia ja käydä paikan päällä”, miettii Kuusi.
Maauimalasta tilaustyönä runoilu oli siis ihan miellyttäväkin kokemus.
”Olen joskus aiemminkin tehnyt jotain tämän suuntaista runoutta, johon siis joku muu on määritellyt suuntaviivoja. Tämä oli omanlainen ja hauska haaste, ja sain kuitenkin vapaat kädet toteutukseen. Mukava oli työskennellä, eikä kukaan pitänyt langoilla käsistäni kiinni ja määrännyt mitä pitää kirjoittaa.”
Kuusi esittää lyhytelokuvien sarjassa vielä toisen kirjoittamansa runon, joka kohdistuu Rastilan leirintäalueeseen. Tämä runo julkaistaan myöhemmin.
”Jotain saman tyyppistä esitystä Rastilastakin on tulossa, mutta esitystyyli ei ole niin lakoninen kuin Kumpulan runossa. Kyllä Rastilan runon kuitenkin jollain tavalla tunnistaa Kumpulan runon pariksi pariksi”, Kuusi vihjailee.
Kumpulan maauimalan ja Rastilan leirintäalueen lisäksi liikuntapalveluiden lyhytelokuvien sarja täydentyy myöhemmin vielä Töölön kisahallista ja Itäkeskuksen uimahallista runoiluihin. Viimeksi mainittujen paikkojen osalta salamyhkäisyyden esirippua pidetään vielä niin sanotusti edessä. Kisiksen sekä Itiksen runojen kirjoittajat ja esittäjät julkaistaan myöhemmin.
Runovideo Kumpulan maauimalasta nähtävissä YouTubessa: https://youtu.be/VMhONavUjvE
Katsoaksesi videon lähteestä youtu.be, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Helsingin liikuntapalveluiden paikoista runollinen lyhytelokuvien minisarja - osa 1: Kumpulan maauimala
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juuso Hämäläinen
viestintäasiantuntija
kulttuuri ja vapaa-aika / markkinointi ja viestintä
Helsingin kaupunki
Sähköposti: juuso.hamalainen@hel.fi
Puh. 040 657 3303
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu neljästä palvelukokonaisuudesta, kirjasto, kulttuuri, liikunta ja nuoriso sekä yhteisistä palveluista. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 9.6.20264.6.2026 13:21:23 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 9.6.2026 kokouksen esityslista on julkaistu. Lautakunta käsittelee kokouksessaan muun muassa Pikku Huopalahden nuorisotalon ja kirjaston perusparannuksen tarveselvitystä, Ruskeasuon, Oulunkylän, Käpylän Velodromin ja Talin liikuntapuistojen pysäköintipalveluiden järjestämistä käyttöoikeussopimuksella sekä Oodin siivous-, vartiointi-, turvallisuus- ja toimitilapalveluiden hankintoja. Lisäksi lautakunta antaa vastauksensa nuoren aloitteeseen maauimalan tai uimahallin rakentamisesta Viikkiin.
Medieinbjudan: Förhandsvisning av Helsingforsutställningen torsdagen den 11 juni 20263.6.2026 07:01:00 EEST | Pressinbjudan
För tio år sedan öppnade Helsingfors stadsmuseum i hörnet av Senatstorget sina dörrar. Nu har vi planerat och byggt om huvudutställningen om Helsingfors i sin helhet. Välkommen på en förhandsvisning enbart för medierna torsdagen den 11 juni kl. 9–11.
Kutsu medialle: Helsinki-näyttelyn ennakkoesittely torstaina 11.6.20263.6.2026 07:00:00 EEST | Kutsu
Helsingin kaupunginmuseo avautui Senaatintorin kulmalla kymmenen vuotta sitten. Nyt sen Helsingistä kertova päänäyttely on uudistettu kokonaisuudessaan. Tervetuloa ennakkoesittelyyn torstaina 11. kesäkuuta klo 9–11.
Päätöstiedote: nuorisojaoston kokous 2.6.20262.6.2026 17:19:54 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston 2.6.2026 kokouksen päätöstiedote on julkaistu.
Päättäjäisillan auttamisoperaatiossa kohdattiin 4541 nuorta Helsingissä31.5.2026 06:59:29 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin nuorisopalveluiden koordinoimassa koulun päättäjäisillan auttamisoperaatiossa kohdattiin illan ja yön aikana yhteensä 4541 nuorta. Ensiapua annettiin 144 nuorelle. Nuorisotyöntekijät, vapaaehtoiset ja viranomaiset liikkuivat nuorten suosimilla alueilla eri puolilla Helsinkiä tukemassa turvallista juhlintaa ja auttamassa nuoria.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


