Messukeskus

Helsingin MaatalousKonemessut nostaa uutuudet esille

Jaa
Ensimmäistä kertaa 15. – 17.11.2018 järjestettäviin Helsingin MaatalousKonemessuihin osallistuu yli 200 näytteilleasettajaa, joten messuilla on myös tarjolla hurjasti uutuuksia. MaatalousKonemessut kerää tiedot uutuustuotteista etukäteen ja julkaisee ne tapahtuman verkkosivuilla. Ilmoitetuista uutuustuotteista alan medioiden toimittajista koostuva raati valitsee tärkeimmät uutuudet, jotka saavat kulta- tai hopeamitalin.

Uutuustuotteet julkaistaan tapahtuman verkkosivuilla jo lokakuussa. Alan mediat nostavat niitä myös omissa lehdissään lähempänä tapahtumaa.  Kultamitalin tai hopeamitalin saaneet uutuudet julkaistaan noin viikko ennen messuja 7.11. Raati voi jakaa myös kunniamainintoja. Raatiin kuuluvat Veikko Niittymaa Maaseudun Tulevaisuudesta,  Uolevi Oristo Koneviestistä, Seppo Pentti Urakointi Uutisista ja Pentti Törmä Käytännön Maamiehestä.

Uutuustuotekriteereissä painotetaan tuotteen merkitystä maataloudelle, sen vaikutusta kannattavuuteen ja prosessiin, ympäristöystävällisyyttä ja energiatehokkuutta sekä vaikutusta työmäärään ja turvallisuuteen. Uutuustuote voi olla myös toiminnallisuus, jonka soveltaminen tuo huomattavaa parannusta olemassa olevaan tuotteeseen tai palveluun. Uutuustuotteen tulisi olla ensimmäistä kertaa esittelyssä konenäyttelyssä Suomessa.

 
AGRI-INNO-palkinto jaetaan avajaispäivänä

MaatalousKonemessujen uutuuksien lisäksi messujen avajaispäivänä julkaistaan AGRI-INNO-palkinnon saaja. Suomen Messusäätiön rahoittama palkinto on 5000 euroa ja se annetaan henkilölle, ryhmälle, yhteisölle tai yritykselle, joka on kehittänyt innovaation, joka tuo maataloustoimialalle positiivista imagoa ja josta voi kehittyä kansainvälisestikin merkittävä tuote tai palkinto. Tämän tuotteen ei tarvitse olla esillä messuilla. Ehdotuksia voi lähettää 4.10. asti www.maatalouskonemessut.fi

Helsingin MaatalousKonemessut järjestetään ensimmäistä kertaa torstaista lauantaihin 15.–17.11.2018 klo 9-17 Messukeskuksessa Helsingissä. Tapahtuman järjestää Messukeskus. MaatalousKonemessujen järjestäjäkumppaneita ovat AGCO Suomi, Agritek, Hankkija, Lantmännen Agro, NHK-keskus ja Turun Konekeskus. 

www.maatalouskonemessut.fi, #maatalouskonemessut #agriinno

Lisätietoja:
Konseptikehittäjä Leo Potkonen, Messukeskus, 045 665 8577, leo.potkonen@messukeskus.com
Tiedottaja Teija Armanto, Messukeskus puh. 050 3760 804, teija.armanto@messukeskus.com

Tapahtuman logo: http://mediabank.messukeskus.com

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.

Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.

Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Radical Health Festival Helsinki Returns in 2026 with the Theme “Operationalising Precision Health”8.5.2025 10:50:11 EEST | Press release

Radical Health Festival Helsinki, Europe’s leading health innovation event, will return to the Helsinki Expo and Convention Centre (Messukeskus) from 19 to 21 January 2026. Organised by éditohealth and Messukeskus, in partnership with the City of Helsinki and the Finnish Ministry of Social Affairs and Health, the festival brings together global changemakers to accelerate the transformation of health systems.

Radical Health Festival Helsinki ohjaa terveydenhuoltoa vaikuttavaan ja ennakoivaan suuntaan – teemana “Operationalising Precision Health”8.5.2025 10:41:47 EEST | Tiedote

Euroopan johtava terveysalan innovaatiotapahtuma, Radical Health Festival Helsinki, järjestetään seuraavan kerran 19.–21. tammikuuta 2026 Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtuman järjestävät éditohealth ja Messukeskus yhteistyössä Helsingin kaupungin ja sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Festivaali kokoaa yhteen terveydenhuollon uudistajat vauhdittamaan järjestelmätason muutosta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye